Moni argentiinalainen joutui liittymään roskien kerääjiin vuoden 2001 talouskriisin jälkeen.

Kaikki rahanarvoinen ja kiertoon käyvä on jo eroteltu talteen, kun kymmenvuotias Conquí isoveljensä kanssa valmistautuu hevoskärryineen viemään kaupungilta kerättyjä jätteitä kaatopaikan virkaa toimittavalle hylkymaalle: pahvi, valkoinen ja värillinen paperi, lasi, alumiini ja lumput.

Nuoresta iästään huolimatta argentiinalainen Conquí on kokenut ammattilainen, roskien kerääjä ja lajittelija neljännessä polvessa. Hän ja hänen perheensä edustavat ammattikuntaa nimeltä carreros – kärrykansa, vaunuilijat – jotka ovat jo vuosikymmenten ajan muodostaneet olennaisen osan paitsi Córdoban kaupungin katukuvaa, myös kaupungin ontuvaa jätehuoltoa.

Hevosvetoiset kierrätyspisteet ovat tyypillisimmillään Córdobaa piirittävien hökkelikylien asukkaiden perheyrityksiä, joissa jokainen jäsen hoitaa oman osuutensa jätteiden kierrossa niiden keräyksestä lajitteluun ja myyntiin. Yksi kärry elättää keskimäärin 15-henkisen ruokakunnan. Työpäivät venyvät tosin helposti ympäripyöreiksi ja leipä on kapea, etenkin kun vuoden 2001 talouskriisin köyhdyttämistä kotitalouksista moni on liittynyt kärrykansan kasvavaan armeijaan.

Conquín isoäiti Teresa ”Chinina” Zamora on johtanut lähes kaksi vuosikymmentä toista kaupungin carrerojen kahdesta osuuskunnasta. Villa Urquizan hintelä voimanainen on pitkän uransa aikana nähnyt monet laskukaudet mutta seuraa nykyistä kehitystä erityisen huolestuneena.

Chininan mukaan kärryjen määrä Córdobassa on lyhyessä ajassa kaksinkertaistunut kymmeneentuhanteen. Ammattikierrättäjien kokonaismäärästä hän ei sen sijaan uskalla esittää karkeatakaan arviota, saattaahan polkupyöräkin tarvittaessa käydä hevosesta ja kottikärry ajaa vaunun virkaa.

Alkuun pääsee vähällä ja lisäansioiden tarvitsijoita riittää: köyhyysrajan alapuolella tasapainoilee jo noin 40 prosenttia Argentiinan kansalaisista. Joka tapauksessa kerätyn kierrätysmateriaalin määrä kärryä kohden on laskenut rajusti, ja tulot sen myötä.

Totuus kulissien takana

Carrerojen suurin ongelma ei kuitenkaan ole keskinäinen kilpailu vaan ympäröivät asenteet.

”Viranomaiset haluavat, että kaupunki olisi kaunis saareke, jonka harmoniaa eivät horjuttaisi työttömät, kerjäläiset tai roskien kerääjät. Heille on tärkeämpää pitää kiinni kulisseista kuin huolehtia hyvinvoinnista”, kritisoi Chinina.

”Osuuttamme kaupungin kunnossapitoon ja ympäristön vaalimiseen ei edelleenkään haluta tunnistaa ja tunnustaa.”

Carrerojen tilannetta ei lainkaan helpota se, että yleinen mielipide heijastelee viranomaisten negatiivista suhtautumista.

”Olemme monille ikävä muistutus todellisuudesta, joka mieluusti jätettäisiin näkemättä.”

Mennyttä vuotta leimasivat useat konfliktit. Viranomaiset eväsivät kärryiltä pääsyn keskustakortteleihin. Carrerot vastasivat kieltoon sulkemalla teitä ja järjestämällä näyttäviä kärrykaravaaneja. Chinina on yhtä mieltä protestien tarpeellisuudesta, mutta sanoutuu irti niiden radikaaleimmista muodoista. Hänen mielestään kaikkein tärkeintä on säilyttää keskusteluyhteys viranomaisiin.

”Ilman vuorovaikutusta ei voi olla yhteisymmärrystäkään. Luoteja ei ole ennenkään pysäytetty kämmenselkiin”, selittää Chinina. ”Sen vuoksi järjestäydyimme alun perinkin osuuskunnaksi. Näin meillä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioiden kulkuun – ainakin periaatteessa.”

Villa Urquizan osuuskunta kokoaa kattonsa alle noin 800 kärryn ruokakunnat. Se tarjoaa paitsi kierrätysmateriaalin sisäänostajia paremmat kilohinnat, päivittäisen lämpimän aterian ja lukuopetusta, myös yhteisön tärkeää tukea. Ammattiylpeydelle onkin käyttöä, kun työstään kerää toistuvammin risuja kuin ruusuja.

”Kaikilla on paikkansa elämässä. Mitä tulee kierrätykseen, kukaan ei tee sitä meitä paremmin. Olemme kaupungin tehokkaimmat luonnonsuojelijat, jollemme ainoat. Kierrätysaate on lapsenkengissä ja ympäristökasvatuksessa riittää työsarkaa vielä vuosiksi eteenpäin. Meitä tarvitaan”, Chinina painottaa.

Chininan väitteeseen on helppo yhtyä: keskustan kadut tavallisena sunnuntaiaamuna muistuttavat vappupäivään heräilevää Esplanadia.

”Odotukset tulevaisuuden suhteen? Saada työlleen arvostusta, nähdä, että sitä jatketaan, tuntea, etteivät vuodet osuuskuntaa rakentaessa ole menneet hukkaan”, summaa Chinina.

Jatkuvuuden suhteen hän voi ainakin olla levollinen. Tyttärentytär Conquí on seurannut haastattelua sivummalta ja päättää viimein puuttua sen kulkuun. Hän kertoo, että carreran työ on hänestä mukavaa, koska sen ansiosta saa jotain syödäkseen. Conquí kertoo myös olevansa onnellinen hevosten kanssa – hänen kärryjään vetääkin tamma nimeltä Felicidad, Onni.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2005