Kiinasta tuodaan Eurooppaan laadukkaita soittimia, joiden valmistustaito oli vähällä kadota kulttuurivallankumouksen aikaan.

Kansainvälisesti arvostettu gambataiteilija Markku Luolajan-Mikkola ryhtyi soitinvälittäjäksi olosuhteiden pakosta.

”Ajatuksena oli, että jos joku haluaa aloittaa gambansoiton, niin kymmenentuhannen euron alkuinvestointi on mahdoton”, hän kertoo. ”Lisäksi soitinta voi joutua jonottamaan jopa kymmenen vuotta.”

Luolajan-Mikkola otti yhteyttä ensin suomalaisiin soitinvälittäjiin, sitten saksalaisiin, englantilaisiin ja yhdysvaltalaisiin saadakseen heidät teettämään oppilassoittimia Kiinassa. Useimmat eivät vastanneet yhteydenottoon, mistä suivaantuneena Luolajan-Mikkola tarttui toimeen itse.

”Ystäväni oli tuonut alttoviulun Pekingistä ja se oli niin hyvä soitin, että otin yhteyttä siihen verstaaseen.”

Kymmenen työntekijän soitinverstasta johti toisen polven viulunrakentaja Wang Zhi Ming, jonka isä oli aikoinaan saanut oppinsa parhaiden eurooppalaisten perinteiden mukaan. Kulttuurivallankumouksen myötä isä joutui ”rappiotaiteiden edustajana” 20 vuodeksi uudelleenkoulutukseen. 1980-luvun lopulla hän perusti verstaan uudelleen ja opetti taidon samalla pojalleen.

”Gamboja he eivät olleet aikaisemmin tehneet, ei varmaan moni koko Kiinassa”, Luolajan-Mikkola kertoo. Ensimmäinen gamba vaikutti kuitenkin lupaavalta, ja hän matkusti paikan päälle neuvomaan, miten muut tarvittavat seitsemän vanhan musiikin soitinta tehdään. Kahden viikon aikana käytiin lukuisista piirustuksista ja kuvista läpi barokkiviulun, -alttoviulun ja -sellon sekä diskantti-, tenori-, 6- ja 7-kielisen viola de gamban salat.

Ei politiikkaa

Nykyään Luolajan-Mikkola on yhteydessä Kiinaan sähköpostitse lähes päivittäin. Niin raha-asiat kuin aikataulutkin ovat hoituneet yhteisymmärryksessä, mutta kahden kulttuurin törmäämiseltä ei ole voinut välttyä.

”Aiheutin heille varmaan aluksi aikamoisen sokin, kun suomalaiseen tapaan täräytin sähköpostissa suoraan, mitä puutteita soittimissa on. Kiinalainen tapa keskustella on sellainen, että jos on jotain kiitettävää, niin sanotaan se, ja jos on jotain moitetta, jätetään se sanomatta. Eli on pakko ymmärtää mutkan kautta, mitä toinen tarkoittaa.”

Tähän mennessä toiminimi Lu-Mi Instruments on välittänyt eri puolille maailmaa reilut 150 Wangin verstaan soitinta. Hinta on Euroopassa rakennettuun verrattuna neljännes.

”Periaatteessa kiinalainen voisi olla jopa kymmenen kertaa halvempi, mutta olen maksanut niistä soittimista ihan hyvän hinnan.”

Joissain yhteyksissä Luolajan-Mikkola on puhunut leikkimielisesti ”reilun kaupan” soittimista. Wang ei lähde moista ajatusleikkiä kommentoimaan.

”En halua olla missään tekemisissä politiikan kanssa”, on hänen lyhyt vastauksensa reilun kaupan puheisiin. Ehkä tämäkin oppi on isältä peräisin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005