Kansainvälisen yhteisön pyrkimykset saada aikaan rauha Darfuriin eivät ole johtaneet mihinkään. Mutta Sudanin toinen, 21 vuotta kestänyt sisällissota pohjoisessa istuvan hallituksen ja etelässä toimivien kapinallisryhmien välillä saatiin päätökseen heinäkuussa.
Rauhansopimuksesta odotettiin pysyvää ennen kuin varapresidentti John Garang kuoli helikopteriturmassa vain kolme viikkoa nimittämisensä jälkeen. Suurimman etelässä toimineen kapinallisryhmän SPLA:n johtajan John Garangin oli määrä hallita Sudanin eteläosia.
Rauhansopimuksen mukaan öljytulot jaetaan tasapuolisesti osapuolten kesken. Öljyvarojen lisäksi Sudanin eteläosiin on myös luvassa avustusrahaa. Huhtikuussa Oslossa pidetyssä kokouksessa eri maat ja avustusjärjestöt päättivät tukea Etelä-Sudanin uudelleenrakentamista 4,5 miljardilla dollarilla, joista Yhdysvallat on luvannut antaa 1,7 miljardia.
Eteläosiin on myös luvattu lähettää 10 000 rauhanturvaajaa, ja vajaa 500 rauhanturvaajaa on jo eri puolilla aluetta valvomassa rauhansopimuksen noudattamista. Sudanin eteläosissa on edelleen aseellisia ryhmiä, jotka eivät ole laskeneet aseitaan ja kieltäytyvät osallistumasta rauhanneuvotteluihin. Lapsisotilaita on vielä tuhansittain, pienaseita on runsaasti ja monet alueet ovat edelleen miinoitettuja. Puutteellinen infrastruktuuri ja ruuan huono saatavuus lisäävät jännitteitä alueella.
Levottomuuksista huolimatta sadattuhannet etelästä kotoisin olevat pakolaiset ovat palaamassa koteihinsa. Avustusjärjestöt arvioivat, että yli neljästä miljoonasta Sudanin sisäisestä pakolaisesta ja noin miljoonasta ulkomailla elävästä pakolaisesta kolmasosa palaa kotiin puolessa vuodessa. Tähän mennessä noin 600 000:n arvioidaan palanneen Etelä-Sudaniin. Vaikka se olisi yliarviointi, luvut heijastavat vallitsevaa varovaista toiveikkuutta.
Monissa paikoissa, joihin pakolaiset palaavat, ei kuitenkaan ole tällä hetkellä riittävästi voimavaroja heidän ylläpitoonsa. Sisäisten pakolaisten keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan tärkeimmät huolenaiheet kotiin palattaessa olivat ruuan, veden ja suojan saatavuus, mutta myös koulutus ja terveydenhuolto mainittiin.
Avustusjärjestöt odottavat useimpien pakolaisten palaavan kesäisen sadekauden jälkeen, jolloin peltoja ei voi enää kyntää eikä viljelykasveja istuttaa. Eteläsudanilaiset ovatkin lähestulkoon riippuvaisia humanitaarisesta avusta ainakin seuraavan vuoden ajan.
Ammattitaidolle on käyttöä
Juban kaupungissa asukkaat kulkevat edelleen jalan paikasta toiseen. Etelä-Sudanin tulevassa pääkaupungissa on nyt 300 000 asukasta, mutta sen odotetaan kasvavan miljoonakaupungiksi pakolaisten palatessa kotiin. Tällä hetkellä tilapäisenä pääkaupunkina toimii paremmassa kunnossa oleva Rumbek.
Etelä-Sudanin kaupungit olivat lähestulkoon eristettyjä muusta maailmasta sodan aikana, mutta kaupalliset lennot Keniasta ja pääkaupunki Khartumista Jubaan ja Rumbekiin ovat nyt alkaneet. Matkapuhelinverkkoa pystytetään kaupunkeihin, nettikahviloita avataan ja pienyrittäjät pyöräilevät Ugandaan asti hakeakseen olutta ja käytettyjä vaatteita, joita myydä Juban kaupoissa.
Uudelleenrakennustyötä varten tarvitaan ihmisiä, joilla on taitoja ohjata ja osallistua työhön, mutta sellaisista on tällä hetkellä pulaa. Alueelle etsitään kuumeisesti virkamiehiä, insinöörejä, lääkäreitä, opettajia, sähköasentajia ja ylipäänsä ketä eteläsudanilaista tahansa, jolla on jokin erityistaito.
Uudelleenrakentamisesta tulee mittava työ alueella, jossa rauhaa on ollut ainoastaan kymmenen vuotta viidenkymmenen viime vuoden aikana. Garangin kuoleman jälkeiset mellakat ovat jo aiheuttaneet pelkoa rauhan säilymisen puolesta.
Vaikea kysymys itsenäisyydestä
Tämän jälkeen esiin on vielä kysymys etelän tulevaisuudesta. Kuuden ja puolen vuoden kuluttua eteläsudanilaiset äänestävät rauhansopimuksen mukaisesti siitä, haluavatko he itsenäistyä. Hallituksen ja kapinallisten edustajat ovat kannanotoissaan sanoneet työskentelevänsä yhtenäisen Sudanin puolesta, mutta pohjoisessa istuvan hallituksen haluttomuus tukea rauhaa, demokratiaa ja kehitystä sekä kasvavat konfliktinpoikaset Darfurin lisäksi myös Itä- ja Keski-Sudanissa nakertavat hallituksen julkisten kannanottojen uskottavuutta.
Monilla eteläsudanilaisilla pohjoissudanilaisten arabien tekemät julmuudet ovat tuoreessa muistissa, ja he ovat sanoneet äänestävänsä itsenäisyyden puolesta.
Eräs Etelä-Sudaniin palaava, parikymmentä vuotta Khartumin liepeillä pakolaisena elänyt dinkanainen kertoo, kuinka hallitus on pakottanut hänet palaamaan. Hallitusjoukot hävittivät hänen talonsa ja hajottivat pakolaiskylän, johon hän oli paennut.
Nainen käveli yhdessä noin sadan muun naisen ja lapsen kanssa 800 kilometriä Rumbekiin. Matkan aikana kaksi naista kuoli nälkään, ja hallituksen tukemat miliisit hyökkäsivät ryhmän kimppuun. Sukulaisilla ei ole ollut mahdollisuutta antaa pakolaisille heidän tarvitsemaansa viljelymaata, ruokaa tai suojaa. Olot ovat naisen mukaan kuitenkin paremmat oman kansan parissa kuin pohjoisessa, jossa sai aina pelätä hallituksen toimia.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005