Martha Nkosi ja hänen lapsensa joutuvat jättämään kotinsa, jossa heidän sukunsa on asunut kuuden sukupolven ajan. Heidän on muutettava paljaalle maatilkulle muutaman kilometrin päähän. Naapurit rakentavat hänelle ja itselleen sinne hökkeleitä suojakseen.

Perheet asuivat ja työskentelivät valkoisten omistamalla tilalla, joka pantiin myyntiin. Uusi omistaja haluaa tehdä tilasta ekoturistikohteen ja houkutella paikalle vieraita läheisestä Pretoriasta. Ekoturismi on tuottoisa valinta maanviljelijöille: hallitus tukee sitä avokätisesti, eikä kohteen pyörittämiseen tarvita paljon henkilökuntaa.

Koska tilaa supistetaan ja henkilökuntaa vähennetään omistajanvaihdoksen takia, Martha Nkosin ja hänen naapureidensa kohtaloa ei voida katsoa häädöksi. Sen vuoksi he eivät voi vedota uusiin asumisturvasäännöksiin, jotka on laadittu Etelä-Afrikan hedelmällisillä viljelysmailla asuvien mustien maatyöläisten turvaksi.

Martha Nkosin esi-isät on haudattu tilalle. Monien muiden maatyöläisten tavoin he saivat maatilkun viljeltäväkseen ja asuttavakseen työtä vastaan.

”Kurjinta tässä on se, että esi-isämme jäävät tänne”, Martha sanoo. ”He ovat osa meitä ja kun lähdemme, menetämme osan itsestämme ja he menettävät meidät. Mutta emme voi tälle mitään. Uudessa asuinpaikassamme ei ole yhtään mitään. Meidän on hankittava apua saadaksemme vettä ja sähköä.”

Uusi asuinpaikka luokitellaan ”epäviralliseksi asutusalueeksi”. Hökkeleitä rakentavien perheiden joukkoon liittyy uusia, muilta tiloilta häädettyjä perheitä. Jotkut häädöistä ovat laillisia, mutta laittomia häätöjä on paljon.

Yhteiskunnan muutos hidasta maaseudulla

Kehitysyhdistys Nkuzi antaa oikeus- ja sovitteluapua sekä tukea maatyöläisille kolmessa Etelä-Afrikan yhdeksästä maakunnasta. Yhdistyksessä on käsitelty lukuisia tapauksia, joissa työntekijöitä on peloteltu, hakattu, raiskattu, heidän kotejaan poltettu tai jyrätty maan tasalle tai joissa työntekijöiltä on katkaistu vesi. Tapausten määrä kasvaa koko ajan.

Jotkut maanomistajat ovat nähneet asukkaiden ja työntekijöiden häätämisessä niin paljon vaivaa, että sen luulisi kääntyvän heitä itseään vastaan.

”Maaseudulla paikallinen poliisi ja paikalliset oikeusistuimet ovat kuitenkin usein liittoutuneet maanomistajien kanssa”, kertoo Nkuzin johtaja Marc Wegerif. ”Heidän mukaansa mikään ei ole muuttunut kymmenen viime vuoden aikana.”

Vuonna 2000 parlamentin maatalous- ja maa-asioiden komitea ilmoitti, että häätöjen lukumäärää on ”lähes mahdotonta” arvioida. Mikään ei viittaa siihen, että tilanne olisi parantumaan päin. Kaupungin laitojen kasvavilla leireillä asuu enimmäkseen entisiä maatilojen työläisiä. Maanomistajat palkkaavat yhä useammin laittomia siirtolaisia Zimbabwesta ja Mosambikista. Heillä ei ole oikeuksia, joten he ovat ihanteellista työvoimaa maanomistajille, jotka ovat tottuneet sortamaan työvoimaansa.

Ahdingossa elävät maatilojen asukkaat ja työntekijät ovat Marc Wegerifin mukaan eteläafrikkalaisen yhteiskunnan haavoittuvimpia jäseniä. Heidän tilanteensa heijastelee maareformia, joka monien mielestä on syvenevän kriisin kourissa, koska muutos ei ole ollut riittävän nopeaa eikä riittävän perinpohjaista.

Uusi perustuslaki puoltaa omistusoikeuksia

Etelä-Afrikan maanomistuksen suuri epätasa-arvo kumpuaa siirtomaavallan ja apartheidin ajoilta. Synkistä apartheidin vuosista mieliimme on parhaiten jäänyt se, kuinka ei-valkoinen väestönosa pakotettiin asumaan pienissä reservaateissa – bantustaneissa – tai omilla asuinalueilla, jotka sijaitsivat poissa valkoisen vähemmistön silmistä ja mielistä.

Valkoinen vähemmistö jakoi Etelä-Afrikan ja pakkolunasti sen hedelmällisemmän maan kuitenkin jo ennen rotusyrjintää. Vuosina 1913 ja 1936 voimaantulleet lait veivät yli 80 prosenttia mustien yhteisöjen omistamasta maasta ja antoivat mustille maanviljelijöille viljeltäväksi ainoastaan 13 prosenttia maatalousmaista. Myöhemmin apartheidin aikana mustat pakotettiin muuttamaan valkoisista kaupunginosista omille asuinalueilleen tai bantustaneihin, joille apartheid-hallitus ehdotti itsenäisyyttä.

Kun rotusyrjinnän aika päättyi, demokratian aika alkoi ja Etelä-Afrikan vapautusliike ANC valittiin hallituksen pääpuolueeksi, mahdollisuudet tasa-arvon saavuttamiseen näyttivät todellisilta.

Maata ei kuitenkaan koskaan aiottu jakaa uudelleen ja palauttaa entisille omistajilleen uusien laajojen pakkolunastusten avulla. Etelä-Afrikan uusi perustuslaki puolustaa omistusoikeuksia, ja sen jälkeen laadittuun maanluovutuspolitiikkaan liittyy olennaisesti ”halukas ostaja – halukas myyjä” -periaate. Joitakin mustien yhteisöiltä anastettuja maa-alueita on palautettu mutta ei niin monia, että maanomistussuhde olisi muuttunut.

Maan palauttamiseen liittyviä kysymyksiä käsittelee maa-asioiden ministeriön asettama komissio, Commission on Restitution of Land Rights. Sen tehtäviin kuuluu yhteisöjen ja perheiden tekemien maata koskevien vaateiden ratkaisu. Vuosina 1998-2004 komissio ratkaisi lähes 57 000 yhteisöjen tai yksilöiden tekemää vaadetta. Suurin osa niistä liittyi kaupunkiasutukseen, esimerkiksi yhteisöihin, jotka pakotettiin muuttamaan Johannesburgista tiettyihin Soweton osiin.

”Kahdeksankymmentä prosenttia palautusvaateista on koskenut kaupunkialueita”, kertoo komission viestintäpäällikkö Hilgard Matthews. ”Ne ovat monella tapaa helpompia kuin maaseutua koskevat tapaukset, koska niissä ihmiset eivät välttämättä halua palata alkuperäisille asuinseuduilleen.”

Komissiolla on jäljellä vielä kolmisenkymmentätuhatta palautusvaadetta, jotka sen on käsiteltävä kolmen vuoden kuluessa. Saavutetuista ratkaisuista huolimatta ainoastaan kolme prosenttia maasta on palautettu alkuperäisille omistajilleen. Ja tämäkin on laskettu siitä vaatimattomasta tavoitteesta, joka maan uudelleenjaolle on asetettu: 30 prosenttia kaikesta maatalousmaasta vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on Maailmanpankin suunnitteleman ja tukeman toimintalinjan mukainen.

This Day -lehteen viime lokakuussa kirjoittanut komission johtaja Tozi Gwanya puolusti toimintamallia, koska se on ”minimalistinen lähestymistapa, joka pyrkii sijoittajien luottamuksen ja vakaan taloudellisen kehityksen säilyttämiseen.” Asiasta keskustellessaan hän ei kuitenkaan kuulosta siltä, että olisi tyytyväinen tilanteeseen.

”Maksamme mustien yhteisöille palautetusta maasta markkinahinnan. Vaateiden sopiminen tästä hetkestä siihen pisteeseen, kun kaikki vaateet on käsitelty, tulee maksamaan noin 13 miljardia randia (1,6 miljardia euroa), kun budjettimme on vain noin 4 miljardia randia (500 miljoonaa euroa).”

Kuluneen vuoden aikana ihmiset ovat tulleet yhä levottomammiksi maareformin ja maanpalautusten hitaan etenemisen vuoksi ja ovat aloittaneet maanlaajuisen kampanjan, johon osallistuu viitisenkymmentä järjestöä, mukaan lukien Etelä-Afrikan kirkkojen neuvosto SACC.

Maatyöläiset osoittivat Pretoriassa mieltään sortoa vastaan.

Kampanjan vaatimusten lista on pitkä ja sitä vetää Etelä-Afrikan kommunistinen puolue. Kampanjan tarkoituksena on nopeuttaa maanpalautuksia ja maan uudelleenjakoa sekä kehittää maankäyttöä ja maaseudun asukkaiden maataloustaitoja. Seitsemänkymmentä prosenttia maaseudun asukkaista elää tällä hetkellä köyhyydessä.

Kampanjassa pyritään myös nostamaan maan uudelleenjaon 30 prosentin rajaa. Siinä vaaditaan köyhille oikeutta tuottavaan maahan, sekä resursseja ja luottoa kotitalouslähtöiseen pienviljelyyn sekä kaupunkialueilla että maaseudulla. Vaatimus liittyy hallituksen tuoreeseen asiakirjaan (AgriBEE), joka pyrkii parantamaan mustien asemaa maataloudessa.

Tärkein valkoisten 44 000 kaupallista maatilaa edustava järjestö Agri-SA myöntää, että uudistus on paikallaan.

”Maanomistuksen tulisi vastata väestötilastollista tilannetta”, sanoo Agri SA:n toimitusjohtaja Hans van der Merwe kuivasti. ”Kyse on kestävyydestä.” Agri SA:ta kannattavat kuitenkin sellaiset maatalouden edustajat, jotka mieluusti pitäisivät tilanteen ennallaan.

Hallitus on nyt luvannut järjestää kampanjassa vaaditun ”kansallisen maa-asioiden huippukokouksen” ja aloitti heinäkuussa sen valmistelun. Jotkut kansalaisjärjestöt kuitenkin pelkäävät, että se on edennyt liian nopeasti, keskustelematta riittävästi kansan edustajien kanssa siitä, mihin asioihin tulisi puuttua.

”Tässä on selvästi kiirehtimisen makua”, Marc Wegerif sanoo.

Samaan aikaan Martha Nkosi ja hänen naapurinsa valmistautuvat muuttamaan rakentamalleen asuinalueelle. Jos AgriBEE puree, he saavat jonain päivänä maata viljeltäväkseen. Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, milloin.

Käännös Minna Hjort

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005