Taksvärkki ry:ltä tuli viesti, joka sai minut miettimään, millaisia kuvia kehitysmaista pitäisi julkaista. Sähköpostikirjeessä kerrottiin, että eurooppalaiset järjestöt aikovat uudistaa yli kymmenen vuotta vanhan eettisen ohjeistuksen järjestöille kuvien ja viestien käytöstä.
Ohje luotiin aikoinaan, jotta tiedonvälitys olisi muutakin kuin viestin toistoa nälkään nääntyvistä avuttomista uhreista kohtalonsa armoilla.
Kepan saama palaute kuvista on lähinnä koskenut nimettömiä kasvoja. Tämänkin lehden lukijoista olisi mukavampaa tietää, että kuvassa on pohjoissambialainen pienviljelijä Mary Banda kuin katsoa jälleen yhtä nimetöntä afrikkalaisnaista pellolla.
Minusta olisi reilua, että samat säännöt koskisivat kuvia, olivat ne sitten mistä päin maailmaa tahansa. Yksi räikeä epäkohta mediassa on, että sotien tai onnettomuuksien uhrien kansallisuus näyttää ratkaisevan, voiko kuvan julkaista. Jos emme julkaise kuvaa suomalaisesta onnettomuuden uhrista, saman kunnioituksen periaatteen pitäisi päteä, oli uhrin kotimaa mikä tahansa.
Naamojen nimeämisessäkin voisi olla tasapuolinen kansallisuudesta piittaamatta. Kuvaan mukaan sattuneet ohikulkijat missä päin maailmaa tahansa saavatkin jäädä nimeä vaille.
Kepassa olemme suosineet kuvia, joissa näkyy kehitysmaiden ihmisten aktiivisuus. Olemme myös pyrkineet keräämään ja kertomaan tietoa kuvatuista ihmisistä. Mitään strategiaa kuvien käytöstä meillä ei ole.
Eettisessä ohjeessa kehotetaan välttämään yleistäviä tai eksoottisia kuvia tai länsimaista ylemmyydentunnetta ruokkivia kuvia. Ihmisten omatuntoon vetoamista shokkikuvien avulla ei pidetä hyvän tavan mukaisena rahainkeruutapana. Kehitysmaiden ihmisiä ei tulisi esittää köyhinä ja voimattomina uhreina. Etelän kumppaneiden pitäisi voida osallistua kuvien ja viestien pohdintaan, jotta etelästä välittyy oikeanlainen kuva.
Ohje ruokkii mukavasti pohdiskelua. Vaarana on liian tiukka tulkinta, jossa päädytään ylivarovaisuuteen ja poliittiseen korrektiuteen, jossa kuvat ovat latteita, sensuroituja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005