Ketkä hyötyvät globaalista taloudesta, ketkä jäävät sen ulkopuolelle?
Globaali etiikka tarkoittaa toisaalta keskustelua globaalien eettisten periaatteiden mahdollisuudesta ja toisaalta globalisaatioon liittyvien eettisten kysymysten esille tuomista ja tutkimista. Tutkittavia asioita riittää: ketkä hyötyvät ja ketkä jäävät globaalin talouden ja kehityksen ulkopuolelle, kehitysavun tavoitteet ja rahoitus, eettinen liiketoiminta, bioetiikka, ei-länsimaisten ihmisoikeuksien ymmärtäminen, ihmiskauppa ja konfliktien estäminen.
Global Ethics Center perustettiin lahjoitusvaroin neljä vuotta sitten, ja se toimii Birminghamin yliopiston yhteydessä Englannissa. Keskuksessa on kymmenkunta tutkijaa, ja sitä johtaa suomalainen käytännöllisen filosofian tohtori Sirkku Hellsten. Keskus tekee yhteistyötä eri yliopistojen sekä suurten kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Tällä hetkellä tutkitaan muun muassa Itä-Euroopan demokratisoitumiseen, bioetiikkaan ja lapsityövoimaan liittyviä kysymyksiä.
Afrikassa työskennelleen kehitysaktivisti-tutkijan John Fergussonin perustama säätiö maksaa työntekijöiden palkat, mutta projektirahoitus on itse hankittava. Hellstenin mukaan Englannissa kaiken tutkimuksen on todistettava yhteiskunnallinen hyödyllisyytensä, muuten rahaa ei tule.
Birminghamin keskuksessa voi myös opiskella globaalia etiikkaa, tohtoriksi saakka. Opiskelijoita eri puolilta maailmaa tulee vuosittain parisen kymmentä. Monilla on jo takanaan pitkä ura kansainvälisissä tehtävissä.
Opiskelijoillamme on suuri innostus päästä vaikuttamaan, ainakin jos vertaa tavallisiin filosofian opiskelijoihin”, Hellsten sanoo.
Sirkku Hellsten pyydettiin tutkimuslaitoksen johtotehtäviin Tansaniasta, jossa hän viitisen vuotta sitten aloitti filosofian ja etiikan opetuksen Dar es Salaamin yliopistossa. Sittemmin Hellsten on laajentanut filosofian opetuksen kansalaisjärjestöprojektina myös Tansanian maaseuduille. Yhdessä tansanialaisten opiskelijoiden kanssa hän on pitänyt kylissä kansalaistaito- ja tietotyöpajoja, joissa on pohdittu esimerkiksi demokratian tai hyvän hallinnon merkitystä eri ammatti- ja väestöryhmien kannalta.
Työpajojen tavoitteena on korruption vastustaminen ja demokratian lisääminen. Projektia, jossa yhteistyökumppanina on Tampereen kehitysmaakauppa, rahoittaa Suomen ulkoministeriö.
Olen nähnyt, miten usein toistetut iskulauseet kuten demokratia tai kehitys näyttäytyvät ihmisten arjessa. Nyt voin tarkastella samoja asioita globaalilla tasolla”, Sirkku Hellsten toteaa.
Kapitalismille ei nähdä vaihtoehtoja
Tällä hetkellä globaalin etiikan tutkimuskeskuksessa tutkitaan muun muassa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa markkinoihin. Hanke sai alkunsa luentosarjasta, jonka aiheena oli Onko kapitalismille vaihtoehtoja?”
Monista luennoitsijoita yksikään ei esittänyt mitään vaihtoehtoa kapitalismille. Ainoaksi vastaukseksi jäi kysymys: Voiko markkinoita käyttää hyväksi muiden arvojen ajamiseen?”
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa eettistä sijoittamista. Yrityksiä on ruvettu arvioimaan niiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuun perusteella. Sijoittajat päättävät olla tukematta lapsityövoimaa käyttäviä tai saastuttavia yrityksiä. Englannissa eettinen sijoittaminen on hyvin suosittua ja Suomessakin yleistä esimerkiksi eläkerahastoissa.
Entä jos tuotot laskisivat? Paljonko ihmiset olisivat valmiita maksamaan arvoistaan? Myykö kapitalismi heille heidän arvonsa takaisin rahastotuotteina?” Hellsten kysyy.
Hän pohtii myös toista voimakkaasti laajenevaa ilmiötä, yritysten yhteiskunnallista vastuuta.
Mikä on yritysten vastuu yhteisöille, joiden resursseja ne hyödyntävät? Kuinka paljon niiden on panostettava toimintaympäristöihinsä? Toisaalta jos yritys voimakkaasti haluaa kehittää ympäröivää yhteisöä, onko se paternalismia? Olisiko parempi, jos yritys antaisi suoraan rahaa toimintapaikkakuntiensa hallintoon tai kehityshankkeisiin?”
Esimerkiksi Shellin kustantamia paikallisia kehitysprojekteja Ugandassa on arvosteltu siitä, että ne eivät ole ottaneet huomioon paikallisia näkemyksiä kehityksen suunnasta.
Kehitys päämäärä vai keino?
Hellsten esittää sävyisästi yksinkertaisia, loogisia ja hieman kiusallisia kysymyksiä. Ehkä tärkeää on jo kysymysten herättäminen, hän toteaa. Vastauksia ainakaan ei ole helppo antaa.
Häntä askarruttaa se, onko kehitys” päämäärä sinänsä vai keino muihin päämääriin.
Kehitykseen liitetään avoimet markkinat, demokratia sekä valmius muuttaa elämäntapaa ja elinympäristöä. Tässä kokonaisuudessa avoimia markkinoita ja demokratiaa tarjotaan samassa paketissa, aivan kuin avoimien markkinoiden myötä hoituisi demokratiakin. Silloin kuitenkin unohdetaan demokratian muut arvot, kuten tasa-arvo. Jos halutaan tasa-arvoa, pitää pystyä kontrolloimaan markkinoita. Kun toimitaan globaalisti, tämä on entistä vaikeampaa.”
Hän miettii, miten automaattisesti ihmiset, jotka torjuvat erilaisia kehitysprojekteja, leimataan kehityksen vastustajiksi” tai vanhanaikaisiksi, paikalleen juuttuneiksi ja globalisaation kärryiltä pudonneiksi.
Kun kehitys astuu kuvaan, olemassaoleva elämäntapa muuttuu hetkessä perinteiseksi, vanhanaikaiseksi. Mutta keiden kehityksestä oikein on kyse, jos ihmiset sen torjuvat? Jos ei itse ole koettu ongelmaa, siihen tuputettu ratkaisukin koetaan helposti vapauden riistona.”
Tarkoittaako globaali kehitys kaikkien kulttuurien kehittymistä samansuuntaisiksi? Ehkä se vähentää konflikteja, ainakin se vähentää monimuotoisuutta.”
Entä jos kehitys määritellään välineeksi, jolla pyritään lisäämään tasa-arvoa ja paikallista itsemääräämisoikeutta?” Sirkku Hellsten pyörittelee.
Pieniä paikallisia vastauksia
Onko eettisten kysymysten tutkijalla itsellään eettisiä ongelmia?
Ehkä suurin eettinen ongelmani on se, miten paljon tulisi itse osallistua kehityshankkeisiin ja hyväntekeväisyyteen ylipäätään. Ei ole selvää, että akateeminen panos riittää. Olisiko parempi jättää koko akateeminen maaima ja perustaa orpokoti?”
Ilmenee, että 30-paikkainen orpokoti Ruandan yliopistokaupunkiin Butareen on jo suunnitteilla yhteistyössä ruandalaisen filosofin kanssa.
Vaikka kysymyksiä on monta ja vastauksia vähän, jotain on kuitenkin.
Esimerkiksi epätasa-arvoon ei ole yhtä isoa vastausta, ei kokonaan uutta järjestelmää eikä tapaa jakaa resursseja.”
Vastaus näyttää olevan pikemminkin sen huomaamisessa, että tämän vallitsevan järjestelmän sisällä on lukemattomia pieniä paikallisia vastauksia. Koska keskinäisten riippuvaisuussuhteiden kautta kaikki liittyy kaikkeen, niistä voi seurata dominoefekti joko myönteiseen tai kielteiseen suuntaan”, Hellsten päättelee.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2005