Otsikon kysymyksen esittävät yhä useammin ystävämme muista maista. He ovat huolissaan lähes päivittäisistä uutisista, jotka kertovat heidän suosituksi luulemansa Lulan hallituksen korruptiosta ja Brasilian suurimman vasemmistopuolueen, työväenpuolue Partido dos Trabalhadoresin, kriisistä.

Brasilian ongelmat ovat kuitenkin paljon vakavampia kuin hallitusta ja vasemmistopoliitikkoja vastaan esitetyt korruptiosyytteet.

Viime kuukausina kirkkojen ja yhteiskunnallisten liikkeiden, erityisesti edustamani kansainvälisen pienviljelijöiden järjestön Via Campesinan, aika on kulunut yrityksiin ymmärtää ja selittää jäsenille ja aktivisteille, mitä brasilialaisessa yhteiskunnassa on oikein tapahtumassa.

Meidän mielestämme maa on syvässä kriisissä. Kriisi on suureksi osaksi taloudellinen. Nykyinen hallitus on harjoittanut uusliberalistista talouspolitiikkaa, ja taannut näin suuret tulot kansalliselle ja kansainväliselle finanssipääomalle sekä vientitaloudelle. Brasilia on yhä riippuvainen ulkomaisesta pääomasta, eikä kykene tyydyttämään väestönsä tarpeita. Talouden kasvuvauhti on selvästi hitaampaa kuin naapurimaiden ja maailman maiden keskimäärin.

Yhteiskunnallinen kriisi heijastuu avainlukuihin. Huolestuttavia ovat ensinnäkin työttömyysluvut: maassa on 12 miljoonaa työtöntä, jonka lisäksi epävirallisella sektorilla työskentelee 15 miljoonaa alityöllistettyä. Brasilian 186 miljoonaisesta kansasta kaiken kaikkiaan 27 miljoonaa potentiaalista työntekijää on pudonnut tuotantojärjestelmän ulkopuolelle. Myös maatalousuudistus on jäänyt lupauksen asteelle.

Julkiset varat, jotka tulisi sijoittaa terveydenhuoltoon, koulutukseen ja tienrakennukseen, hupenevat velan korkojen maksuun. Tämä vuonna valtio käyttää 60 miljoonaa dollaria vastaavan summan rahaa korkoihin – ja siitä huolimatta valtionvelka kasvaa.

Maassamme on meneillään myös poliittinen kriisi, jonka korruptioskandaali toi ilmi: 92 prosenttia brasilialaisista ei usko, että poliitikot ovat rehellisiä ja edustavat kansaa. Suuren enemmistön mielestä vaalit ovat siis vain muodollista peliä, jossa kansan edulla ei ole sijaa.

Lisäksi käynnissä on ideologinen kriisi, joka näkyy joukkoliikkeiden heikentymisenä, yhteiskunnallisena apatiana, järjestäytyneiden yhteiskunnallisten voimien saamattomuutena ja keskustelun puutteena. Keskustelua kaivattaisiin siitä, kuinka Brasilia voi selvitä jatkuvasti heikkenevästä tilanteesta, joka johtuu osittain 15-vuotisen uusliberaalisen hallinnon perinnöstä, osittain Lulan hallituksen ja työväenpuolueen tekemistä vakavista virheistä.

Hallitus on kallistunut hallittavuuden puoleen ja pannut kaiken konservatiivien kanssa solmitun liiton varaan. Se uskoi, että finanssipääoma auttaisi sitä ylläpitämään talouspolitiikkaansa. Hallitukselle ei tullut mieleen, että kansan mobilisoiminen voisi olla tärkeä poliittinen keino. Se suosi konservatiivista lehdistöä julkaisemalla siinä suuria määriä virallisia tiedotteita.

Lulan hallitus teki kaiken väärin. Se on toteuttanut kaikki oikeiston toiveet, vaikka oikeistopuolueet ovat oppositiossa, ja omistautuneet ottamaan Lulasta moraalisen ja poliittisen voiton lisäksi vaalivoiton vuonna 2006.

Vasemmisto tarvitsee kipeästi syvällistä itsetutkiskelua. En viittaa korruptioon, vaan siihen, että vasemmisto on käytännössä hylännyt ideologisen taistelun ja valinnut hallitsemisen illuusion. Se on vaihtanut vapaaehtoisen aktivismin palkattuun virkamiestyöhön. Se on luopunut suunnitelmastaan muuttaa yhteiskuntaa ja valinnut turhamaisen vallanpidon. Monet vakuuttivat itselleen – mahdollisesti kollektiivisen itsepetoksen vallassa – että luokkataistelun on syrjäyttänyt yhteisöjen välinen kilpailu, jossa asiantuntevin voittaa.

Valitettavasti Brasilian vasemmisto ei itse tiedosta tarvettaan itsetutkiskeluun. Työväenpuolueen tuoreet sisäiset vaalit osoittivat, että muutosta ei ole tapahtunut.

Näiden synkkien näkymien valossa Brasilian ystävät maailmalla ihmettelevät, miten tilanteen voisi ratkaista. Tästä suosta pelastautuminen tuleekin viemään paljon aikaa ja valtavasti yhteiskunnallista energiaa.

Brasilian yhteiskunnallisissa liikkeissä uskotaan nyt, että ainoa tapa päästä eteenpäin on saada ihmiset liikkeelle. On luotava ruohonjuuritason järjestö, joka innostaa ihmiset yhteiskunnalliseen toimintaan, ja antaa sysäyksen todelliselle kansanliikkeelle. Hallituksen tai vaalien avulla muutosta ei tule tapahtumaan. Lokakuun loppupuolella järjestettiin suurkokous, johon osallistui yli 8000 yhteiskunnallista aktiivia eri puolilta maata. Tämänkaltaisen toiminnan tukemisella, aktivistien kouluttamisella ja keskustelun laajentamisella Brasiliaan saadaan uusi kansanliike.

João Pedro Stédile on yksi Landless Movementin (MST) ja Via Campesinan johtajista Brasiliassa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006