Koillis-Intiassa sijaitsevan Biharin osavaltion sävyt ovat tummia. Maiseman näkyvimpiä tunnusmerkkejä ovat hallitsemattomina rönsyilevät kaupungit, joissa kytee etninen jännitys ja kastien välinen väkivalta. Intialaisen elämä näissä maan urbaaneissa painekattiloissa on ankara ja usein lyhyt. Maaseudulla vaikutelma ei juuri kevene. Villieläinten aiemmin asuma vehreys on väistynyt synkkien joutomaiden marginaaliin. Itse asiassa suuret alat maankamarasta ovat pikimustia. Syy on se, että Biharin maaperä on hiiltä.
Hiiltä, tulta ja tuhkaa
Keskellä Jamshedpurin kaupunkia Intian suurin terästehdas levittäytyy usean neliökilometrin alueelle. Sen jättiläismasuunit polttavat hiiltä työntäen ilmaan kymmeniä tuhansia tonneja hiilidioksidia joka vuosi. Kuitenkin ympäristön siisteys hätkähdyttää – käryt eivät tunge nenään, eikä noki tahraa vaatteita. Poltto on tarkkaa ja savut suodatetaan huolellisesti. Käy ilmi, että tämä on harvinainen poikkeus. Vasta kun livahtaa pois tästä teollisesta ideaalista, Tata-konsernin tehtaansa ympärille rakentamasta mallikaupungista, avautuu eteen Biharin todellisuus.
Osavaltion entinen eteläosa, johon Intian hiili- ja terästeollisuus keskittyy, yrittää loitontua Biharin ankeasta maineesta kutsumalla itseään Jharkandiksi. Siellä, reilut sata kilometriä Jamshedpurin pohjoispuolella, sijaitsee Dhanbadin kaupunki, jonka ympärillä aukeaa ”Intian Ruhr”. Sen maisema ei ole suodatettua todellisuutta, vaan Jharian hiilikenttien lukemattomia kaivoksia ja niiden yllä leijuvaa savusumua.
Kentissä arvioidaan olevan ainakin 20 miljardia tonnia hiiltä. Äkkipäätään luulisi tällaisen resurssin olevan onnenpotku öljyttömälle, nopeasti teollistuvalle maalle. Ongelma on kuitenkin siinä, että tämän hiilimäärän poltosta intialaiset eivät selviäisi hengissä.
Dhanbadin liepeillä hiili näyttäytyy hyötykäytössä mutta myös kesyttämättömänä. Vuodenajasta riippuen Jhariassa palaa samanaikaisesti jopa 70 hiilikenttää. Palot syttyvät ruohikkopaloista ja ihmisen huolimattomuudesta. Palavan kentän sammuttaminen on käytännössä mahdotonta, ja segmentti palaa tuhkaksi kymmenien metrien syvyyteen.
Palavilla hiilillä kulkeakseen ei tarvitse olla fakiiri, mutta tarkkuutta vaaditaan. Tuhkakasat paljastavat loppuun palaneet kohdat, kuumuus ja maasta tupruavat kaasut vielä kytevät. Hohkaavan maan pintaan ilmaantuu kangastuksia kuin autiomaassa. Kun segmentti on palanut tyhjäksi, maa sen päältä sortuu usein kraateriksi. Selviytyäkseen biharilaisten on tunnettava nämä kentät, joiden lähellä he usein joutuvat asumaan. Tilaa ei ole liikaa, sillä Bihar 91 miljoonine asukkaineen on kaksi kertaa niin tiheään asuttu kuin muu Intia. Vaeltaessaan kentillä vierailija tajuaa nopeasti myös hiilen aiheuttamat ympäristöongelmat. Noki ja rikinkäry leijuvat kaikkialla, ja niiden näkymättömät kumppanit, kuten arseeni ja seleeni, leviävät ympäristöön liekkien saattamina.
Hiilikentät Dhanbadin ympärillä kattavat ainakin 450 neliökilometriä. Kaivokset ovat joko kaikkialla maan alla risteileviä tunneliverkostoja tai valtavia avolouhoksia, joita on vain siellä, missä esiintymä on lähellä maanpintaa. Vielä vuosisata sitten nämä seudut peitti tiheä puusto, mutta sittemmin metsät on kaadettu joko avolouhoksien tieltä tai puutavaraksi rakennuksiin. Teollistumisen myötä maisema on saanut surrealistisia piirteitä. Niittyjä halkovat tiet ovat pikimustia ylikuormattujen rekkojen varistamasta hiilestä. Tärkeän hiilijunien lastauspaikan Bansjoran kaupungin kadut ovat samasta syystä kuin lakritsia. Itse lastausalue on kauttaaltaan paksun hiilipölyn peittämä ja kuormureiden työskennellessä kaikki niiden ympärillä peittyy mustaan kaapuun.
Savu hämärtää auringon
Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi maailman hiilivarannot noin kolmeksi triljoonaksi tonniksi. Jos kaikki hiili poltettaisiin, hiilidioksidipäästöt olisivat nykytasoon nähden kaksikymmentäkertaiset, ja synkimmätkin ilmastonmuutosennustukset ylittyisivät reilusti. Kaasun- ja öljynpoltto eivät luultavasti tuhoa maapallon ilmakehää, mutta hiilenpoltto tekee sen aivan varmasti. Kioton ympäristösopimuksen puutteista vakavimpia on se, etteivät kaksi suurta hiilenpolttajaa, Intia ja Kiina, ole sen sitomia.
Intialaiset tuntevat jo nyt hyvin konkreettisesti tekojensa ilmastovaikutukset, niin ilmeisiä ne ovat Dhanbadin ja Patnan kaltaisissa kaasukammiokaupungeissa, joissa astma ja muut hengityselinsairaudet vaivaavat suurta osaa väestöstä. Alati heikkenevästä tilanteesta kertovat terveystilastot ovat Intian hallituksen tiedossa, mutta toimenpiteet ovat jääneet perin vaatimattomiksi.
Ongelma on jo tiedostettu globaaliksi. Vuonna 2002 YK:n ympäristöohjelma julkaisi huippuasiantuntijoiden, muiden muassa nobelisti Paul Crutzenin ja tohtori Ashesh Mitran, tutkimuksen, jossa todettiin, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on johtanut pysyvän, kolme kilometriä paksun Aasian ”ruskousvan” muodostumiseen. Se ulottuu Afganistanista Sri Lankaan saakka. Satelliittihavainnoista on täsmentynyt, että Biharin yllä on talvisin suunnaton savukaasumuodostuma, jonka alle jää yli sata miljoonaa ihmistä, ja jonka tiheys ylittää esimerkiksi Los Angelesia peittävän usvan tason viisinkertaisesti. Hiilenpolton ohella sen muodostumiseen arvellaan vaikuttavan puun- ja lannanpolton, joista vapautuvat ainekset jäävät paikalleen ilmakehään talven korkeapaineen aikana. Hälyttäväksi ilmiön tekee se, että yhdistyessään esimerkiksi Borneon valtaviin metsäpalousviin muodostelma saattaa aiheuttaa massiivisen muutoksen koko ilmakehän virtauksissa.
Panokset ovat siis korkeat, ja hyvät ideat hiilen käyttötavoista kullanarvoisia. Yksi kunnianhimoisimmista on maanalainen hiilenkaasutus. Yksinkertaistaen kaasutuksessa on kyse siitä, että ensin pumpataan happea ja vesihöyryä syvällä maan alla palavaan hiilikenttään. Vapautuvat kaasut, pääasiassa metaani, vety ja hiilidioksidi johdetaan maanpinnalle, erotellaan ja palava osa poltetaan turbiineissa. Lopuksi kierto suljetaan puristamalla pakokaasut takaisin poltettuun hiilikenttään. Vaikka idea ensin vaikuttaa miltei fantasialta, on sen osia toteutettu jo vuonna 1930 Uzbekistanissa ja sittemmin kehittyneemmässä muodossa esimerkiksi Chinchillan kaivoksissa Australiassa. Avoimia ongelmia prosessissa on vielä monia, esimerkiksi hiilidioksidin stabiilisuus maaperässä ja pohjaveden suojaaminen.
Resuisten hiilityöläisten työtä seuratessa hi-tech tuntuu perin kaukaiselta. Savu hämärtää jo auringon, eikä silmien kirvelyä voi selitellä. Kun työpäivä päättyy, miehet hinkkaavat noen iholtaan ja nousevat bussiin henkäistäkseen hetken kuluttua kotikaupunkinsa vielä sakeampaa ilmaa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006