Somaliassa on rauha, muttei järjestystä ja lakia. Näin kuvailee kotimaataan vuodesta 1991 Suomessa asunut Jama Egal Abdillahi. Hän työskentelee Opetusvirastossa monikulttuurisen pedagogian yhteyshenkilönä ja opiskelee Helsingin yliopistossa valtiotiedettä.

”Anarkiassa vallitsee viidakon laki, ja koston pelossa ei haluta tehdä muille pahaa. Tämän kautta on syntynyt rauhaa, mutta se ei ole kestävää.”

Somalian 18 maakunnasta vain muutamassa enää taistellaan. Vaikein tilanne on etelässä, erityisesti pääkaupungissa Mogadishussa. Sen sijaan pohjoisessa on ollut jo vuosikausia rauhallista. Kuudesta maakunnasta muodostuvalla Somalimaalla on oma hallintokoneisto, ja se julistautui itsenäiseksi vuonna 1991. Yksikään valtio ei ole kuitenkaan sen itsenäisyyttä tunnustanut.

Somalimaan lisäksi pieni, aivan Afrikan sarven kärjessä sijaitseva Puntmaa, on muodostanut oman hallinnon.

Jaman mielestä edellytykset koko Somalian kattavaan rauhaan ovat nyt olemassa.

”Monet Somalian politiikkaan tällä hetkellä vaikuttavista henkilöistä ovat asuneet ulkomailla, ja myös paikalliset näkevät television ja internetin kautta, millaista muualla maailmassa on ja ymmärtävät, että järjestystä tarvitaan.”

Konfliktin ratkaisemiseksi käydyissä rauhanneuvotteluissa saavutettiin vihdoin läpimurto Keniassa tammikuussa 2004. Tärkeimmät sotapäälliköt ja poliitikot allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaisesti uusi väliaikaisparlamentti nimettiin saman vuoden elokuussa. Se valitsi Somalian presidentiksi Abdullahi Yusufin.

Jama uskoo, että uuden presidentin tehtävä on vaikea muttei mahdoton. Hänen mielestään järjestystä pitäisi lähteä luomaan – kuten Somalimaassa – alueellisten johtajien kautta, jotka sitten valitsisivat keskuudestaan edustajansa koko maata johtavaan parlamenttiin.

”Tällä tavoin jokainen somalialainen voi tuntea, että parlamentissa on joku, joka edustaa nimenomaan häntä. Vasta sen jälkeen hallinto voi saada koko kansan legitimiteetin.”

Myös Somalimaan ja Puntmaan asema on vielä avoin. Abdullahi Yusuf ei ole tunnustanut Somalimaan itsenäisyyttä, eikä Somalimaa liiemmin presidenttiä omakseen.

Kaikki on tuhottu

”Siad Barresta piti päästä eroon, mutta koko maata ei olisi tarvinnut tuhota”, huokaa Batulo Essak, kätilö ja terveydenhoitaja, josta tuli reilu vuosi sitten Vantaan kunnanvaltuuston ensimmäinen naismaahanmuuttaja.

”Kaikki on tuhottu. Historiallinen yliopisto, joka teki vain hyvää. Koulut ja kirjastot, jotka ihmiset olivat omin käsin rakentaneet. Miksi ne piti tuhota? Ne eivät olleet presidentin omia, ne olivat kaikkien somalialaisten omia.”

Koulutus on se, jota Somalia Batulon mielestä kaikkein kipeimmin tällä hetkellä tarvitsee.

”Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään, että se ei ole vain minun maa, se on meidän maa”, Batulo korostaa. ”Somaliassa on lapsia, jotka ovat syntyneet sodan aikana. He ovat jo 15-vuotiaita, eivätkä ole käyneet mitään kouluja. Mitä he osaavat? Heillä on vain ase ja he osaavat ampua, tappaa ja ryöstää.”

Jälleenrakentamisessa jokainen halukas voi omalla tavallaan auttaa. Batulo itse käy säännöllisesti Somaliassa koordinoimassa kahta projektiaan, synnytysklinikkaa ja käsityökeskusta.

Jama Egal Abdillahi kertoo toisenlaisen esimerkin, miten ulkomailla hankittu osaaminen auttaa kotimaata. Somalimaan syyskuisissa parlamenttivaaleissa neljänneksen äänisaaliilla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi noussut UCID (Oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin puolue) on perustettu Suomessa vuonna 2001. Puolueen puheenjohtaja Faisal Ali Warabe ja parlamentin puhemieheksi valittu Abdirahman Abdillahi Egal saivat Suomessa asuessaan oppia muun muassa SDP:ltä, jonka alaisuudessa toimii somalien oma puolueosasto.

”He, joiden muistot ovat Somaliassa, haluavat palata ja auttaa omaa kansaansa. Kuten nämä puolueen perustajat, he eivät halunneet rahaa, koska sitä Somaliasta ei saa. He halusivat auttaa omaa kansaansa.”

Sekä Jama että Batulo jaksavat uskoa, että Afrikan sarveen palaa vielä jonakin päivänä rauha ja järjestys.

”Toivo on aina olemassa, toivoa en heitä pois. Rauha tulee, mutta en sano, että huomenna tai viiden tai kymmenen vuoden päästä, mutta se päivä tulee”, Batulo vakuuttaa.

Juttua varten haastateltiin myös Helsingin yliopiston tutkijaa Marja Tiilikaista, joka oli kesällä 2005 kenttätyössä Somaliassa.
 

Sirpaleinen historia

Somalit ovat perinteisesti asuneet Afrikan sarven alueella paimentolaisina. Vallankäyttö on perustunut sukulaisuussuhteista muodostuviin klaaneihin ja perinteiseen lakiin, jossa korvaukset maksetaan usein karjana.

Siirtomaavallat jakoivat somalialueet 1800-luvulla, jolloin muodostuivat Englannin, Italian ja Ranskan Somalimaa.

Vuonna 1960 somalit seurasivat Afrikan siirtomaiden itsenäistymisaaltoa. Ranskan Somalimaasta tuli Djibouti, Englannin ja Italian Somalimaat puolestaan yhdistyivät pian itsenäistymisensä jälkeen Somaliaksi.

Somalian lipussa liehuu yhä muisto unelmasta, kaikki somalikansat käsittävästä Suur-Somaliasta. Sinisen lipun keskellä on valkoinen viisisakarainen tähti, joka edustaa viittä somalien asuttamaa aluetta: kolmea siirtomaata sekä somalikansan asuttamia alueita Koillis-Keniassa ja Etiopian Ogadenissa.

Somalian presidentin salamurhan jälkeen lokakuussa 1969 vallan kaappasi kenraali Mohamed Siad Barre. Somalia solmi yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1974 ja julistautui sosialistiseksi maaksi. Kun Barre hyökkäsi vuonna 1977 Etiopiaan, välit Neuvostoliittoon katkesivat.

Tästä eteenpäin Somalian uusi liittolainen, Yhdysvallat, alkoi aseistaa maata. Ihmisoikeuksien perään ei kylmän sodan aikana kyselty: näitä aseita käytettiin omaa kansaa vastaan.

Diktaattori Siad Barre käytti hyväkseen Somalian perinteistä klaanijakoa. Hän sovelsi hajota ja hallitse -taktiikkaa nostattaen strategisesti eripuraa tiettyjen klaanien välille.

1980-luvulla tyytymättömyys Barren korruptoitunutta diktatuuria kohtaan laajeni. Vuonna 1988 Barre suoritti kostoiskun pohjoisen valtaklaania Issakia vastaan ja pommitti raunioiksi kaksi suurta pohjoisessa Somaliassa sijaitsevaa kaupunkia, Hargeisan ja Buraon. 50 000 ihmistä kuoli.

Issak-klaanin lisäksi monet muutkin klaanit kiihdyttivät sissisotaansa diktaattoria vastaan. Lopulta sisällissota kukisti Barren vuonna 1991. Somalimaa julistautui itsenäiseksi, muu Somalia sirpaloitui erilaisten klaani- ja sotapäälliköiden hallitsemiksi yhteisöiksi.

Sekasorron keskellä kamppailleen kansan kärsimyksiä lisäsi 90-luvun alkuun osunut kuivuus ja siitä seurannut nälänhätä.

Anarkia on rampauttanut 15 vuoden aikana julkisen terveydenhuollon ja koulut sekä tieverkoston ja sähkön- ja vedenjakelun. Somaliassa kukoistaa villinä yksityisyrittäjyys, jonka myötä esimerkiksi internet- ja puhelinyhteydet toimivat maassa kuitenkin hyvin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006