Kun maa tärisi Intian valtameren alla tapaninpäivän aamuna 2004, valtaosa indonesialaisen Ujong Mulohn kalastajakylän miehistä oli merellä kalastamassa. Naiset ja lapset sitä vastoin olivat kotona aloittelemassa päivän askareitaan.
Miehet havaitsivat vahvan järistyksen, mutta olivat sen verran kaukana rannasta, etteivät huomanneet hyökyaaltoa. Aalto oli siinä vaiheessa vielä vedenalainen paineaalto, joka matkasi satojen kilometrien tuntinopeudella. Kalastajat näkivät ensin, kuinka tuhannet paineaallon tappamat kalat nousivat pinnalle, pian sen jälkeen rantaviiva horisontissa häipyi aaltojen alle. Ujong Mulohin 1 500 asukkaasta yli tuhat kuoli.
Kylästä ei jäänyt jäljellä kuin betoniperustat siihen, missä aiemmin oli ollut talo. Kalastajat yrittivät rantautua kylän takana olevalle rinteelle, minne harvat eloonjääneet olivat paenneet. Ympärillä kellui kyläläisten ruumiita, puiden runkoja, talojen osia ja muuta irtainta.
Vuosi on lyhyt aika käsitellä sitä tuskaa ja surua, mitä oman perheen, oman kyläyhteisön ja omien elämänmahdollisuuksien menettäminen aiheuttaa. Vuosi voi myös olla pitkä aika: eläminen teltoissa ruoka-avun varassa edelleen ilman toimivaa vesihuoltoa sekä yhä vailla mahdollisuuksia tienata omaa elantoaan.
Ujong Mulohin kylän 500 tsunamista selviytynyttä asukasta asuvat telttakylässä noin sadan metrin päässä entisestä kylästään, noin kolmen tunnin tai 70 kilometrin ajomatkan päässä Acehin maakunnan pääkaupungista Banda Acehista. Vuosi tsunamin jälkeen jälleenrakentaminen on maakunnassa pahasti myöhässä.
Fyysistä jälleenrakentamista varten vuosi ei ole ollut riittävän pitkä aika, vaikka väliaikaisen talon rakentaminen kestää arviolta 3-4 päivää. Ehkä ongelmana on rahanpuute, vaikka kyseisen väliaikaisen talon rakentaminen maksaisi vain muutamia tuhansia euroja ja vaikka Acehiin on virrannut satoja miljoonia euroja. Tai ongelmana voi olla kenties se, ettei alueella ole riittävästi tehokkaasti toimivia avustusjärjestöjä, vaikka koko maakunta on täynnä lukuisten järjestöjen lippuja, julisteita ja maastureita.
Fyysisen jälleenrakentamisen haasteet ovat kuitenkin suhteellisen selvät ja yksinkertaiset verrattuna ihmisten henkisiin ongelmiin. Kylän lapset ovat selvinneet ehkä parhaiten, vuosi on lasten iässä pitkä aika. He olivat ensimmäisiä, jotka eivät enää kammonneet merta vaan menivät uimaan. Vanhemmille vaimon, miehen, lapsen ja ystävän, talon ja kalastusveneen, kodin ja kotiyhteisön menettämisen hyväksyminen on ollut vaikeampaa. Monella kyläläisellä katse ja ilme muuttuvat, kun keskustelu kääntyy tsunamiin. Kasvot kivettyvät, ääni hiljenee ja hänestä näkee, että ajatukset ovat jossain hyvin kaukana.
Rituaalit ja perinteet voivat auttaa selviytymisessä ja muistojen työstämisessä. Muslimeille ramadanin päättymistä juhlistava idul fitri on tärkein juhlapäivä. Vuoden 2005 idul fitri oli Ujong Mulohilaisille ensimmäinen tsunamin jälkeen, ensimmäinen sen jälkeen, kun kaksi kolmasosaa kyläläisistä kuoli. Tunnelma kylän väliaikaisessa moskeijassa on harras, eloonjääneet halaavat ja tukeutuvat toinen toisiinsa, pyyhkivät kyyneleitä. Ihmiset kulkevat juhlavaatteissaan entisen kylän raunioille, istuvat entisten talojensa paikoilla ja rukoilevat yhdessä kuolleiden sielujen puolesta.
Tsunamin jälkeen on tapahtunut myös paljon muuta. Luonnonkatastrofi sai Indonesian hallituksen ja Acehin itsenäisyyden puolesta taistelevan GAM-sissiliikkeen sopimaan rauhasta. Sissit ovat luopuneet aseista ja hallitus on vetänyt pois suurimman osan joukoistaan maakunnassa. Muutos tuntuu myös Ujong Mulohissa, enää hallituksen erikoisjoukot eivät ole vahtimassa. Ensimmäistä kertaa kyläläiset uskaltavat kertoa tarinoita sodasta, tapetuista perheenjäsenistä, asevoimien pahoinpitelyistä sekä siitä, miten he olivat kahden tulen välissä.
Nyt aika voi alkaa parantaa haavoja Ujong Mulohissa lähes 30 vuotta riehuneen sodan haavoja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2006