Latinalainen Amerikka syntyi tottelemaan globaaleja markkinoita. Vuosisataisen rutiinin aloittivat kulta ja hopea. Sitä jatkoivat sokeri, tupakka, guano, salpietari, kupari, tina, kumi, kaakao, banaanit, kahvi ja öljy. Kun kaikki arvokas oli kuorittu, meille jäivät hylätyt puutarhat ja pellot, reikäiset vuoret, myrkytetyt vedet, haamujen valtaamat tyhjät palatsit ja varhaiseen kuolemaan tuomittujen kurjien pitkät kulkueet.

Nyt ovat vuorossa selluloosa ja geenimuokattu soija.

Emme kuuntele menneisyyden varoittavia ääniä, vaan jatkamme suosionosoituksia, kun Jumalan – tai paholaisen – meille antamat luonnonvarat takavarikoidaan. Teemme siten vahinkoa itsellemme ja osallistumme maailmassa jäljellä olevan vähäisen luonnon tuhoamiseen.

Argentiinaa, Brasiliaa ja muita Latinalaisen Amerikan maita riivaa geenimuokattu soija, jonka houkutteleva hinta lupaa kasvavia voittoja. Argentiina on Yhdysvaltain jälkeen maailman suurin gm-kasvien tuottaja. Myös Brasilia sanoi kyllä gm-soijalle, vaikka presidentti Luiz Inácio Lula da Silvan puolue väitti koko vaalikampanjan ajan muuta.

Geenimuokkausta puolustavat lakimiehet vakuuttavat, ettei näiden tuotteiden haitallisuuta ihmisen terveydelle ole todistettu. Jostain syystä muka harmitonta muuntogeenisyyttä ei kuitenkaan mainita tuoteselosteissa.

Maa, joka ennen tuotti kaikkea paikallisiin tarpeisiin, on nyt varattu tuottamaan yhtä kasvia vientiin. Tällainen monokulttuuri on aina ollut vankila, ja gm-kasvien kohdalla tilanne on vielä pahempi.

Monimuotoisuus puolestaan on vapauttavaa. Itsenäisyys rajoittuu lippuun ja kansallislauluun, jos se ei perustu oikeuteen päättää itse ruoan tuotannosta. Itsemääräämisoikeus alkaa suusta. Vain monipuolinen tuotanto voi suojella meitä hintojen romahduksilta, jotka ovat maailmanmarkkinoiden tappavaa rutiinia.

Geenisoijan viljelyn laajentaminen hävittää luonnonmetsiä ja häätää köyhät talonpojat mailtaan. Pitkälle koneistettu viljely luo niukasti työpaikkoja, ja pelloilta leviävät myrkyt tuhoavat pienviljelmät ja puutarhat. Maalaiset pakenevat suurkaupunkeihin, joissa heidän pitäisi heti muuttua kuluttajiksi. Kyse on eräänlaisesta käänteisestä maareformista.

Myös selluloosa on nyt suurta huutoa eräissä maissa, kuten Uruguayssa, josta on tulossa tärkeä halvan raaka-aineen tuottaja kaukaisille paperitehtaille.

Kyse on yhden hyödykkeen viennistä puhtaimman kolonialistisen perinteen mukaan: metsiksi kutsutuista keinotekoisista plantaaseista, joiden puuta tehtaat jalostavat myrkyttäen vettä ja ilmaa.

Kahden ensimmäisen laitoksen jälkeen puhutaan yhä uusista tehtaista, ja aina vain enemmän maata varataan eukalyptuksen viljelyyn. Suuret kansainväliset yhtiöt löysivät meidät kartalta ja rakastuivat oitis Uruguayhin, jolta puuttuu teknologia niiden valvomiseksi, ja hallitukseen, joka myöntää niille tukiaisia ja verohelpotuksia, sekä alhaiseen palkkatasoon ja puihin, jotka kasvavat sykäyksessä.

Kaikki viittaa siihen, että pieni maamme ei pysty vastustamaan tätä jättiläisten syleilyä. Meidän eukalyptuksemme kasvaa kymmenen kertaa nopeammin kuin puu Suomessa, joten teolliset plantaasit ovat kymmenen kertaa tuhoisampia. Janoiset jättiläiset imevät maaperämme kuiviin.

On surkuhupaisaa, että Uruguay ainoana maana maailmassa alisti kysymyksen veden hallinnasta kansanäänestykseen. Ylivoimainen enemmistö uruguaylaisista päätti vuonna 2004, että vesi on julkista omaisuutta.

Selluloosasta on tullut isänmaallinen asia, kun taas ympäristönsuojelijoita parjataan edistyksen vastustajina ja työpaikkojen torjujina.

Julkisuus on kuitenkin eri asia kuin todellisuus. Brasilian maattomien maatyöläisten liike on tehnyt kuvaavia laskelmia: sellupuun kasvattaminen luo yhden työpaikan 185 hehtaaria kohti, mutta perheviljely työllistää viisi ihmistä kymmenellä hehtaarilla.

Yhtiöt lupailevat työpaikkojen tulvaa, miljoonainvestointeja, tiukkaa valvontaa, puhdasta ilmaa ja vettä, sekä neitseellistä maata. Voidaan syystä kysyä, miksei näitä selluihanuuksia sijoiteta tärkeimpään rantalomakohteeseemme Punta del Esteen, jotta elämänlaatu siellä paranisi ja turismi vilkastuisi.

Kirjoittaja on uruguaylainen kirjailija, jonka tuotannosta on suomennettu muun muassa teos Tulen muistot.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006