Isät ovat tärkeässä roolissa, kun äitien ja lasten terveyttä edistetään. Kuva Pakistanista. (Kuva: Suomen lähetysseura / Leo Houstila)
Jos tuijottaa sekuntikellon viisaria minuutin ajan, ehtii maailmassa tapahtua paljon: 380 naista tulee raskaaksi, raskauteen liittyviin komplikaatioihin tarvitsee hoitoa 110 naista – ja yksi kuolee.

Raskaus ja synnyttäminen ovat yhä yksi suurimmista riskeistä naisten terveydelle ja hengelle. Niihin liittyvät ongelmat ovat syynä joka neljänteen hedelmällisessä iässä olevan naisen kuolemaan maailmassa. Suomessa äitiyskuolleisuus on vain 2–3 naista vuodessa.

Yhteiskunnan ja äitiysterveyden kehittyminen käyvät yleensä käsi kädessä. Vauraissa maissa raskauteen liittyviin syihin kuollaan nykyään äärimmäisen harvoin, sillä terveydenhoito on hyvällä tolalla. Sellaista ihmettä ei maailmasta taida löytyä, että kurjan perusterveydenhuollon maassa olisi olematon äitiyskuolleisuus.

Kaakkoisaasialaisessa Laosissa on naisen elinikäinen riski kuolla synnytykseen yksi 25:stä, kehittyneemmässä naapurimaassa Thaimaassa vain yksi 900:sta. Eroja naapureiden välillä selittää paitsi Thaimaan parempi terveydenhuolto, myös se, että thainainen saa keskimäärin kaksi lasta, laoslainen viisi.

Kolmen kohdan resepti

Mitä siis pitäisi tehdä, ettei uuden elämän alku vaarantaisi toista? YK:n väestörahasto on tiivistänyt vastauksen yksinkertaiselta kuulostavaksi kolmen kohdan reseptiksi: pitäisi taata kaikille naisille mahdollisuus ehkäisyyn, ja synnyttäjille paitsi ammattitaitoisen kätilön apu normaaliin synnytykseen, myös mahdollisuus päästä synnytyslääkärin hoitoon, jos synnytys ei suju normaalisti.

Vielä viitisen vuotta sitten uskottiin, että äitiyskuolleisuus saataisiin laskuun jos tarjottaisiin koulutusta synnytyksiä perinteisesti hoitaneille naisille, kyläkätilöille. Tutkimus toisensa jälkeen on kuitenkin osoittanut, ettei se riitä.

”Nyt tiedämme, että tarvitaan valtion takaama laatuhoito kaikkien saataville”, sanoo Väestöliiton asiantuntija Marja-Leena Salin painokkaasti.

Salinilla on kaikupohjaa puheilleen: hän on tehnyt 30 vuotta töitä äitiysterveyden parissa eri puolilla Afrikkaa. Vuonna 1974 Etiopiaan sairaanhoitajaksi lähtenyt, sittemmin terveyden edistämisestä väitellyt Salin muistuttaa, että koko väestön kattavaan laadukkaaseen hoitoon on monessa maassa vielä matkaa.

”Sen järjestäminen on iso homma. Joudumme ilmeisesti vielä aika pitkään kouluttamaan kyläkätilöitä, koska se on toistaiseksi ainoa tapa, jolla saamme tarvittavan tiedon kyliin.”

Vaikka edistystä on tapahtunut, äitiysterveys kohenee terveyden osa-alueista hitaimmin, arvioi YK:n väestörahasto.

Maltti ei ole valttia

Ennalta ei voi tietää, kuka raskaana olevista naisista tulee kärsimään komplikaatioista. Siksi äitiyskuolleisuus saadaan tehokkaasti laskemaan vasta siinä vaiheessa, kun jokainen synnyttäjä saadaan tarvittaessa pikaisesti hoitoon. Suurin yksittäinen syy äitiyskuolemiin on verenvuoto.

”Siinä on lyhyestä ajasta kysymys, sillä puolessa tunnissa ihminen vuotaa kuiviin”, lukemattomissa synnytyksissä mukana ollut Salin muistuttaa.

Moni nainen menehtyykin matkalla sairaalaan. Usein lähtöä sairaalaan lykätään siinä toivossa, että synnytys sittenkin sujuisi. Sairaalamatkan taittaminen voi osoittautua ylivoimaiseksi: aina ei ole käytössä kulkuneuvoa, joskus ei tietäkään. Silloin joko kävellään tai kannetaan.

Laatuhoitoa tarjoavan sairaalan varustuksiin pitäisikin kuulua myös ambulanssiksi kelpaavaa kulkuneuvo – ja bensaa ja varaosia. Tyhjä tankki tai simahtanut moottori voivat maksaa hengen siinä missä tyhjä lääkevarastokin.

Tilastojen mukaan sairaalatason laatuhoitoa tarvitsee yksi synnyttäjä seitsemästä, kaikkialla maailmassa. Toki raskaana olevista on helppo poimia riskisynnyttäjiä: liian nuoret ja liian vanhat synnyttäjät sekä monisynnyttäjät. Loppujen kohdalla riskien arvailu onkin sitten – silkkaa arvailua.

Koko perheen kohtalo

Sekuntikellon rinnalle voi kaivaa myös kalenterin. Jos sen avulla seurataan esimerkkiminuutin aikana syntyneiden lasten elämää, menee synnytykseen menehtyneen äidin lapsella todennäköisesti paljon huonommin kuin niillä muilla, joiden äiti jäi henkiin. Äitinsä menettäneen lapsen todennäköisyys kuolla ennen viidettä syntymäpäiväänsä on moninkertainen verrattuna muihin lapsiin.

Paraskaan synnyttäjille suunnattu hoito ei silti auta, ellei perheissä tunnisteta, koska hoitoon pitäisi hakeutua. Siksi ei riitä, että tietoa on tarjolla vain naisille, vaan myös isän pitäisi osata nähdä vaaran merkit.

Erityisen tärkeää on saada miehet mukaan niissä kulttuureissa, joissa naisten päätösvalta on rajallinen. Jos terveydenhoitoa koskevat päätökset perheessä tekee mies, pitää myös heidät vakuuttaa siitä, että hoitoon hakeutuminen on tärkeää.

”Silloin on järkevää mennä sitä kautta, jota tieto perille saadaan, vaikka suomalaiselle naiselle on joskus vähän vaikea niellä tämä totuus”, Salin toteaa.

Yhteiskunnan muutosta ei auta odotella, kun hengen pelastamisella on kiire.

Ikäviä lukuja

Nyt voi laittaa silmät kiinni, sillä tarjolla on lukuja, joiden pitäisi kauhistuttaa, mutta jotka eivät oikein tunnu enää missään: joka vuosi yli 700 000 lasta aloittaa elämänsä hiv-positiivisena. He saavat tartunnan äidiltään joko raskauden, synnytyksen tai imetyksen myötä. Heistä valtaosa voisi syntyä ilman hiv-tartuntaa, jos äidit saisivat raskauden ja synnytyksen aikana oikean, melko edullisen lääkityksen.

”Pitäisi aina muistaa, että jokaisen miljoonan takana on luki yksi – yksi ihminen”, muistuttaa Marja-Leena Salin. (Kuva: Pia Laine)

Matkalla on kuitenkin monta muttaa. Ennen kuin hiv:n tarttuminen lapseen voidaan estää, pitäisi tietää, onko raskaana olevalla äidillä tartunta. Ja ennen kuin se onnistuu, pitäisi olla olemassa hyvin toimiva terveydenhoitojärjestelmä, joka voisi tehdä luotettavia hiv-testejä. Vieläpä niin, ettei testissä kävijän tarvitsisi pelätä koko kulmakunnan saavan vastauksia tietoonsa. Ja ennen kuin äidit uskaltautuisivat testeihin, pitäisi yleisen asenteen hiv-tartuntoja kohtaan olla edes sen verran suopea, että voisi uskoa sukulaisten pysyvän väleissä silloinkin, kun testi näyttää punaista.

Vauraissa länsimaissa monet noista reunaehdoista ovat jo arkea: 1,2 miljoonan hiv-positiivisen Yhdysvalloissa kirjattiin toissa vuonna tilastoihin vain 84 hiv-tartunnan saanutta vastasyntynyttä, kahden tuhannen tartunnan Suomessa ei ensimmäistäkään.

Etelä-Afrikassa syntyi viime vuonna lähes 100 000 lasta hiv-positiivisena. Toivoimme saavamme tähän Kumppanin numeroon myös tarinan yhdestä heistä. Tartunta on kuitenkin 5,5 miljoonan hiv-positiivisen maassa yhä niin arka asia, etteivät äidit halunneet siitä puhua.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2006