”Kuolema on oleellinen osa elämää. Ihmiset eivät pelkää kuoleman edessä”, sanoo Kairon arvovaltaisen al-Azhar moskeijan johtava imaami, sheikki Eid Abdel Hamid.

Koko sunnimaailmassa arvostettu opettaja siteeraa hautakoristeluista tuttua Koraanin tekstiä : ”Sinä levollinen sielu, palaa Herrasi luo tyytyväisenä ja rakastettuna, astu palvelijoitteni joukkoon ja käy puutarhaani!”

”Jumalan ystävien ei tarvitse olla peloissaan tai surullisia kuoleman edessä. Jumalan ystäväksi eli hyväksi muslimiksi tuleminen on muslimille velvollisuus”, sheikki Eid toteaa.

Nopea hautaus on siunaus

Muslimit pyrkivät siihen, että kuolevaa ei jätettäisi yksin. Monet egyptiläismuslimit kuolevat sukunsa ja perheensä ympäröiminä, useammin kotona kuin sairaalassa. Vainaja pestään heti kuoleman jälkeen. Ruumiin peseminen on kunniatehtävä, jonka voivat hoitaa joko ammattilaispesijät tai vainajan lähiomaiset.

”Vainajan peseminen on verrattavissa rukousta edeltävään puhdistautumiseen. Ihmisen on oltava puhdas, kun hän kohtaa Jumalan”, sheikki Eid selventää.

Pesun jälkeen vainaja puetaan yksinkertaiseen valkoiseen kafan-asuun, jonka moni hankkii itselleen valmiiksi jo eläessään. Vainaja pyritään hautaamaan mahdollisimman nopeasti, viimeistään vuorokauden kuluttua kuolemasta.

”Ruumiin hautaaminen 24 tunnin kuluessa on uskonnollinen velvollisuus. Nopea hautaaminen on myös siunaukseksi ruumiille”, sheikki Eid kertoo.

Ennen hautaamista vainaja viedään moskeijaan erityistä rukoushetkeä varten. Valkoiseen kafaniin kiedottua vainajaa kuljetetaan yleensä yksinkertaisessa puisessa arkussa, joka usein peitetään vihreällä kankaalla, islamin pyhällä värillä. Rukouksen jälkeen vainaja viedään hautausmaalle ja haudataan ilman arkkua kasvot Mekkaan päin. Egyptiläisvainajat haudataan maanalaiseen hautahuoneeseen tai holviin, mutta haudan päälle rakennetaan suorakaiteen muotoinen rakennelma tai kokonainen talo.

Vainajia muistetaan aktiivisesti

Egyptiläiset muistavat vainajia usein ja osoittavat heille kunnioitusta monin tavoin. Neljäkymmentä päivää kuoleman jälkeen vietetään muistojuhlaa, jolloin vainajan suku ja ystävät kokoontuvat vainajan kotiin tai haudalle. Vainajia muistetaan myös vuosittain kuoleman muistopäivänä sanawia-juhlassa.

Egyptiläiset muslimit eivät koristele hautoja vainajien kuvilla, mutta kodissa edesmenneen kuva saattaa olla kunniapaikalla. Kuvia käytetään myös merkkihenkilöiden kuolinilmoituksissa, joiden yhteydessä on lueteltu vainajan kaikki sukulaiset nimeltä jopa kolmessa polvessa.

”Vietän perheeni kanssa vanhempieni sanawiaa vuosittain, mutta käymme heidän haudallaan myös joka perjantai keskipäivän rukoushetken jälkeen”, kertoo Tantan kaupungin lähistöllä asuva Nabila Youssef.

Youssefin perhe asuu aivan hautausmaan vieressä. Perjantain hautausmaavierailuille otetaan mukaan pienimmätkin lapset ja piknik-eväät.

”Tapaamme hautausmaalla ystäviämme ja tuttaviamme ja meillä on aina hauskaa yhdessä”, Nabila Youssef kertoo.

Haudan tuska

Kaikki egyptiläismuslimit eivät suhtaudu mutkattomasti ja pelottomasti kuolemaan ja hautausmaihin.

”En suostu ajamaan hautausmaa-alueelle mistään hinnasta. Sinne meneminen ei ole hyväksi”, sanoo taksinkuljettaja Abdel Aati Mohsen.

Hän pelkää siksi, että hautausmailla henkiolentoja, jinnejä, uskotaan olevan erityisen paljon. Kuitenkin islamin mukaan jinnit ovat läsnä kaikkialla ja osa jinneistä on hyviä, osa pahoja demoneja.

Jotkin Islamin ääriryhmät, kuten Saudi-Arabiassa vaikuttavat wahabit, välttävät hautausmaita ja kieltävät hautojen rakentamisen.

”Heidän mukaansa sureminen ja vainajien muistaminen on ajanhukkaa, joka ei hyödytä yhteiskuntaa. Jokaisen tulisi katsoa vain tulevaisuuteen”, sheikki Eid kertoo.

Myös beduiinien suhtautuminen kuolemaan poikkeaa islamin yleisestä linjasta, koska monet beduiinit pelkäävät kuolemaa. He hautaavat vainajansa hiekkaan ja merkitsevät hautapaikan korkeintaan muutamalla kivellä.

Islamin virallisen tulkinnan mukaan kuolemassa sielu jättää ruumiin ja siirtyy eräänlaiseen välitilaan odottamaan viimeistä tuomiota, jolloin sielu ja ruumis yhdistyvät. Kansan keskuudessa elää vahvana usko siitä, että pahat ihmiset kärsivät jo haudassa.

”Haudan tuska, asaab al kabr, liittyy ajatukseen siitä, että sielu voi jäädä ruumiin yhteyteen joksikin aikaa. Jotkut ihmiset voivat kohdata haudan tuskan, mutta tämä asia on täysin Jumalan vallassa”, sheikki Eid selventää.

Pyhimyksiä muistetaan juhlien

Vainajien muistamiseen kuuluu Egyptissä myös pyhimysten kuoleman muistopäivän viettäminen. Juhlia kutsutaan nimellä mulid, joka tarkoittaa syntymäpäivää: vainajan kuolinpäivänä juhlitaan hänen uuden kuolemanjälkeisen elämänsä ensimmäistä päivää.

Mulid-perinteen juuret ovat Egyptin muinaishistoriassa, ja traditio elää myös kristittyjen keskuudessa. Mulideja on vuosittain tuhansia eri puolilla Egyptiä, ja isoimpiin mulideihin saapuu miljoonia osallistujia. Mulid-perinne elättää Egyptissä lukuisia ammattiryhmiä, jotka kiertävät juhlasta toiseen kauppaamassa mitä moninaisimpia oheispalveluja musiikista lastenkaruselleihin ja sähkögeneraattoreista rukousnauhoihin.

Osalle kansasta mulid merkitsee hauskanpitoa ja karnevaalihumua, osa tulee rukoilemaan ja hakemaan siunausta pyhimysten haudoilta.

Kuolleiden kaupungissa asuvat elävätkin

Kairon hautausmaa-alue, joka tunnetaan ulkomaalaisten keskuudessa Kuolleiden kaupunkina, on myös elävien asuinsija. Kairolaiset kutsuvat hautausmaata arabian kielellä joko hautoja, torab, tai puutarhoja, basatin, tarkoittavalla sanalla.

Hautausmaa-alueella asuu noin puoli miljoonaa kairolaista. Osa hautausmaalla asuvista on päätynyt muuttamaan suvun esi-isien hautahuoneeseen, osa on rakentanut kotinsa hylättyyn hautaan.

”Täällä on hiljaista ja rauhallista. Palvelen esi-isiäni ja pyhimyksiä huolehtimalla heidän haudoistaan”, kertoo suurperheensä kanssa Bab el-Nasserin hautausmaalla asuva kauppias Hassan Ibrahim .

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006