Meksikolainen wixarika-intiaani, Isoisä Peuranhäntä -koulun opettaja Apollonia de la Cruz katselee tarkasti, kun Inarin yläasteen saamenkielisten luokkien opettaja Elle-Maaret Tervaniemi hämmentää kotinsa takapihalla pataa, jossa poronnahat likoavat ruskeassa parkkiliemessä.

Tervaniemi nostaa yhden nahoista puiseen telineeseen ja alkaa kaapia sitä puhtaaksi. Hän pitää käsityötunnit yleensä omalla pihallaan. Myös de la Cruz opettaa käsitöitä ulkona perinteisin menetelmin.

Wixarikoja on läntisessä Sierra Madren vuoristossa noin 30 000, valtaosa nuorista joutuu käymään yläasteen espanjan kielellä. De la Cruz, 13-vuotias koululainen Magda Salvador ja koulutoimen johtaja Angel Zavala kiertävät saamelaiskäräjien ja Crash-yhdistyksen kutsusta Saamenmaalla tutustumassa saamelaiskouluihin.

Vieraiden kotikylässä, San Miguel Huaistitassa, on ainoa wixarikojen hallinnoima yläaste. Isoisä Peuranhäntä on Turun yliopiston ylioppilaskunnan tukema. Kylään ollaan nyt perustamassa lukiota ja ammattikoulua, ja wixarikat haluavat ottaa oppia toisen alkuperäiskansan kokemuksista. Vieraisiin tekee vaikutuksen, että saamenkielisillä luokilla opetetaan lähes kaikkia oppiaineita omalla kielellä. Heidän koulussaan vain äidinkieltä, omaa kulttuuria ja käytännön aineita opetetaan wixarikakielellä, jolle on vasta hiljattain perustettu kirjoitusjärjestelmä.

Väliamerikkalaiset ihastelevat myös nykyaikaisten opetusvälineiden luovaa käyttöä. Esimerkiksi Norjassa Kautokeinon Saamelaiskorkeakoulun opettajankoulutuslaitoksella wixarikat näkevät nuorten kuvaaman videon, jossa osa luokasta opettelee pinoamaan ja mittamaan polttopuita samalla kun toinen osa harjoittelee dokumentin tekoa. Korkeakoulussa toteutetaan opetusta yhdessä käytännön asiantuntijoiden, kuten käsityöläisten, poronhoitajien, kalastajien ja metsästäjien kanssa.

”Äidinkielen opetuksessa ja tekniikan käytössä meillä on paljon opittavaa, vaikka oman kulttuurimme asiantuntijat ovat mukana koulutyössä koko ajan”, Zavala toteaa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2006