Tansanian pitäisi tehdä vientituote siitä, miten kristityt ja muslimit voivat elää yhdessä kaikessa rauhassa, tuumasi suomalainen tuttavani Dar es Salaamissa. Keskustelimme ihmisoikeuksista Tansaniassa, ja puheeksi tuli uskonnonvapaus.
Tansanian ensimmäisen presidentin Julius Nyereren kaudesta ja perinnöstä voidaan olla montaa mieltä. Kuitenkin harva kiistää, etteikö Nyerere olisi ollut varsin viisas ja kaukonäköinen pyrkiessään luomaan vasta yhdistyneelle valtiolle uuden, tansanialaisen kansallistunteen, jossa heimoidentiteetin korostaminen ja uskonnollinen kiihkoilu unohdettiin.
Kansalaisten harjoittamaa uskontoa ei merkitä syntymätodistuksiin eikä sitä ole tilastoitu vuoden 1967 jälkeen, joten ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuri osa tansanialaisista tunnustaa mitäkin uskontoa. Arvioiden mukaan kristityt ja muslimit muodostavat molemmat noin 30-40 prosenttia väestöstä; kristittyjä lienee toistaiseksi hiukan enemmän. Suurin osa tansanialaisista muslimeista on sunneja. Muita merkittäviä uskontoja ovat hindulaisuus, sikhiläisyys ja luonnonuskonnot.
Tutustuminen tähän toiseen kotimaahani on vasta alussa, ja voi olla, että katselen sitä vielä vastarakastuneen silmin. Olen käynyt ramadanin aikana Sansibarilla, jonka väestö on lähes sataprosenttisesti islaminuskoista, ja saanut ikävää ”palautetta” huivittomasta olemuksestani. Olen nähnyt mielestäni järkevien kristittyjen pyörittelevän silmiään, kun muezzin aloittaa naapurimoskeijassa päivän kolmannen rukouskutsun.
Silti täällä tajuaa yhtäkkiä kirkkaasti, ettei maailmassa ole meneillään mitään sivilisaatioiden yhteentörmäystä. Ainakaan mitään sellaista, joka johtuisi pelkästään uskonnosta. Ja ettei ”lännen” ja ”islamilaisen maailman” välisissä kahnauksissa ole kysymys ainakaan siitä, että uskonkappaleemme olisivat niin erilaisia, ettemmekö voisi tulla toimeen keskenämme.
Islam on maailman nopeimmin leviävä uskonto. Siltä varalta, että se nousee jonain päivänä Suomessakin valtauskontojen joukkoon, esitän tässä toimintaohjelman Tansanian malliin:
1. Kaikki uskonnolliset pyhät ovat vapaapäiviä kaikkien uskontojen edustajille. Kaikki myös tietenkin viettävät kaikkia juhlapäiviä uskonnostaan riippumatta.
2. Ihmisten lokeroiminen syntyperän ja uskonnon perusteella lopetetaan. Jos haluaa ilmaista nimellään tai pukeutumisellaan kuuluvansa tiettyyn ryhmään, se on sallittua mutta vapaaehtoista. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
3. Viranomaiset osallistuvat ennakkoluulojen hälventämiseen esimerkiksi antamalla toiselle osapuolelle kiitosta jonkin hankalan tilanteen ratkaisemisesta. Ainakin itse tunsin suurta kiitollisuutta Allahia kohtaan, kun ramadanin ansiosta sähköä alettiinkin jaella jo viideltä päivällä tavallisen iltaseitsemän sijaan. (Tosin minulla ei ole näyttöä siitä, että energiapula olisi Tansanian hallituksen salajuoni.)
Tietenkin tansanialaisilla on vuosisatojen kokemus kristittyjen ja muslimien rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Aikaa todellakin tarvitaan. Eräskin itseään sivistyneenä pitävä sukulaiseni kommentoi Tansaniaan muuttoani. ”Varo niitä muslimeja.”
Mitä jos aloitettaisiin helpoimmasta päästä: ajatuksesta, että tuo toista uskontoa tunnustava lähimmäinen voi mahdollisesti olla ihan ihminen.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006