Odotin nettikahvilassa sivun latautumista, kun katse osui ilmoitustauluun: Maji Africa Iringa Rally ensi viikonloppuna täällä Iringassa, syrjäisessä tansanialaisessa pikkukaupungissa.
Olin viimeksi ollut katsomassa rallia alle kouluikäisenä, kun perheeni asui Keniassa. Tarina kertoo, etta satuimme paikalle Itä-Afrikan safarirallin osuudelle, jolla legendaarisen Rauno Aaltosen Datsunista puhkesi rengas…
Iringan rallista kukaan ei tuntunut tietävän paljoakaan. Ehkä ralli käynnistyisi kaupungin stadionilta. Sovittiin paikallisen toimittajakaverin kanssa, että mennään hänen autollaan lauantaina reitin varteen. Mies on aiemmin tyoskennellyt ison lehden urheilutoimituksen päällikkönä.
Lauantaiaamuna lehtimiehen puhelin ei vastaa. Arvaan syyn. Kaupungin ainoa disko on auki vain kahtena iltana viikossa, ja perjantaina tanssit päättyvat vasta, kun paikka aamuneljältä sulkee ovensa.
Aamun lehdestä kuitenkin selviää, että ralli lähtee kello 11 Kreikkalaiselta klubilta, kävelymatkan päästä majapaikastani. 1900-luvun alkupuolella Tansanian eteläylängölle muutti joukoittain kreikkalaisia, jotka ostivat maata ja ryhtyivät viljelemään tupakkaa. Yksi rallin ennakkosuosikeistakin on tansaniankreikkalainen.
Pärinä kuuluu kauas, kun autot valmistautuvat lähtöön. Intialaisrouvat värikkäissä sareissaan ja arabinaiset kaiken muun paitsi silmät peittävissä buibuissaan kannustavat omiaan. Autojen lähtö rampilta on tietenkin täysin seremoniallinen, mutta jo ensimmäisessä kaarteessa ajajat näyttävät, kuinka hiekka pöllyää.
Soitan toimittajakaverilleni. Hän on herännyt ja sanoo olevansa matkalla. Tunnin päästä olen ratkonut sudokun päivän lehdestä ja toimittaja saapuu. Päivän toinen erikoiskoe on juuri alkamassa lentokentän tienoilla puolen tunnin ajomatkan päässä. Ajamme läheiseen baariin. Toimittaja tilaa mehua. Soitetaan muutama puhelu. Ongelma on se, etta ystäväni on laistanut autoveron maksamisen eikä viitsisi lähteä maantielle liikennepoliisien pysäytettäväksi.
Ajamme kaupungin keskustaan, toiseen baariin. Ai ralli vai, pähkäilee ystäväni kaveri, Kelan konttoria vastaavan toimiston kirjanpitäjä. Terassin edessä olisi Pajero odottamassa, mutta kolmas loiventava on meneillään ja pitää vähän funtsia. Mekin otamme kaljat. Toimittaja tilaa vartaalla paistettua vuohenlihaa. Neuvotellaan. Jos minä maksan bensat, kymmenen litraa, niin mennään. Kuskiksi pyydetään toimittajan naistuttava, oikeustieteen opiskelija, joka on itse asiassa jo matkalla. Päivän viimeinen erikoiskoe lähtee jostakin tunnin päästä.
Useamman mutkan jälkeen istumme savannilla soratien varressa kädenlämpöiset tölkit kourassa. Viimeiset autot huristavat ohi sekunnin murto-osissa. Paluumatkalla selviää, että kuljettajamme on entinen Miss Tansania. Tyttö aikoo pyrkiä eduskuntaan ja kertoo haluavansa jonain päivänä kulttuuriministeriksi – tai valtiovarainministeriksi. Sitten pannaan radio täysille, Madonnaa ja paikallista hiphoppia. Perillä baarissa rallikuskit huuhtovat jo pölyjä kurkustaan.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2006