Sali pimenee. Alkamassa on Mohamed El Aboudin lyhytdokumentti Multicultural YLE. Mahtipontinen musiikki kaikuu ja kuvaan ilmestyy YLE:n tuttu tv-torni Helsingin Pasilassa. Eri maista tulevia yleisradiolaisia saapuu aamulla työpaikalleen. Yksi on töissä lastenohjelmissa, toinen uutisissa ja kolmas radiossa. Mutta dokumentin päähenkilöt eivät ole toimittajia vaan YLE:n siivoajia. Yksi ajaa lattiasiivouskonetta, toinen siivoaa vessoja ja kolmas pyyhkii lattiaa. Lopuksi taas musiikkia, tv-torni häämöttää taustalla, mutta välissä on rauta-aita.

Mohamed El Aboudi on yksi Mundo-projektin 26 opiskelijasta. Mundo on Euroopan sosiaalirahaston Equal-ohjelman rahoittama kolmen vuoden projekti, jonka toteuttavat Yleisradio, ammattikorkeakoulu Stadia ja Dreamcatcher. Suuri osa Mundon opiskelijoista on El Aboudin lailla media-alan ammattilaisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen muualta, mutta joukossa on myös Suomen kansallisiin vähemmistöihin kuuluvia sekä mediauraansa aloittavia opiskelijoita.

Ohjattiin lastentarhaan

”Suomen kielen kurssilla minulle ehdotettiin, että menisin työssäoppimisjaksolle joko lastentarhaan tai sairaalaan. Tuntui, ettei työvoimakoulutuksessa ollut valmistauduttu siihen, että joku haluaisi jotain muuta. Olen toimittaja ja olisin toivonut oman alan töitä. Lopulta pääsin kirjastoon”, kertoo Mundossa opiskeleva Juliana Elo, joka suoritti työssäoppimisjakson Six Degrees -lehdessä viime syksynä.

Elo pitää Mundoa loistavana mahdollisuutena, jota ilman olisi miltei mahdotonta päästää tekemään toimittajan töitä Suomessa.

”Toisaalta en halua aina kirjoittaa monikulttuurisista aiheista. En tunne olevani monikulttuurinen enkä halua ghettoutua. Onneksi eräs ruotsinkielinen lehti pyysi minua kolumnistiksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun joku arvosti työtäni eikä taustaani”, kertoo Elo.

Erikseen vai yhdessä?

Loppuvuodesta pidetyssä Mundo-seminaarissa vierailivat englantilaisen Channel 4 -kanavan Aaqil Ahmed ja ruotsalaisen public service -kanavan SVT:n Inger Etzler. Molemmilla kanavilla on sisäistetty ajatus, että moninaisuuden pitää näkyä kaikissa ohjelmissa. Tavoitteiden toteutumista valvoo Channel 4:issa ”diversity manager” ja SVT:ssä ”mångkulturellt center”.

”Valta ei ole kameran edessä vaan sen takana”, muistuttaa Channel 4:in Aaqil Ahmed.

SVT:n Etzler antaa myös konkreettisia ohjeita toimituksille.

”Pitäkää yhteyttä yleisöön, käyttäkää toistenne verkostoja, miettikää, ketä uutinen koskee ja laskekaa, kuinka monta ei-eurooppalaista eksperttiä teillä on kontaktilistoillanne. Yleensä ihmiset punastuvat, kun kysyn tätä lukua”, sanoo Etzler.

Myös Yleisradiossa puhaltavat uudet tuulet. Yhtiössä on juuri laadittu Erityis- ja vähemmistöryhmien ohjelmapalvelustrategia, jonka pääosassa ovat maahanmuuttajat, vammaiset sekä kansalliset vähemmistöt.

”Uusi strategia koskee ohjelmatoimintaa. Henkilöstöpalvelujen kehittäminen tulee vähän myöhemmin. Ensin tavoitteena on, että olisi enemmän etnisiin vähemmistöihin kuuluvia freelancereita, sitten siirrymme kiinteään rekrytointiin – tietenkin ohjelmista riippuen”, sanoo ohjausryhmän sihteeri Mauri Vakkilainen.

Media kaksijakoinen

Tiedotusopin tohtori Karina Horsti on tutkinut, miten monikulttuurisuutta ja turvapaikanhakijoita käsitellään suomalaisessa journalismissa. Myös hänen mielestään Suomen medioiden olisi aika jättää erillisjulkisuus taakseen.

”Kaikissa jutuissa pitää näkyä, että yhteiskunta on muuttunut. Media haluaa kuitenkin näyttää, että se on panostanut monikulttuurisuuteen ja puolustaa erillisjulkisuutta sillä. Erilaisuuden näkyminen pinnassa, esimerkiksi juontajan ihonvärissä, riittää monikulttuurisen vaikutelman luomiseen. Kyllähän YLE on kouluttanut toimittajia, mutta minä vain kysyn, kenellä on vakituinen työpaikka?” sanoo Horsti.

Horstin väitöskirja Vierauden rajat, monikulttuurisuus ja turvapaikanhakijat journalismissa (2005) tarkastelee mediaa ja sen luomia kehyksiä kahdesta näkökulmasta. Lähtökohtana oli se hämmentävä havainto, että turvapaikanhakijoista ja pakolaisista muodostui ikävän negatiivinen kuva kotimaan osastolla, mutta pari sivua myöhemmin riemuittiin monikulttuurisuudesta, kuten etnisistä ravintoloista ja kulttuuritapahtumista.

Tutkimuksen aineistona ovat STT:n uutiset turvapaikanhausta, Slovakian romanien turvapaikanhaun uutisointi, YLE:n Basaari-ohjelmat, Aamulehden Maahanmuuttajat-sivu, Helsingin Sanomien Monikulttuurinen pääkaupunki-sarja sekä Maailma kylässä -tapahtuman tiedotus ja juttuja siitä, kaikki vuosilta 1999−2002.

Harmaa suomalaisuus

Tutkimusaineistossa eri viranomaiset olivat vahvasti esillä kaikissa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsittelevissä uutisissa. Näin ollen mediassa syntyy se kuva, että olipa kyse turvapaikanhakijoista tai Suomessa asuvista etnistetyistä yksilöistä, suhtautuminen ”heihin” voidaan hoitaa viranomaisteitse.

Turvapaikanhakua koskevissa uutisissa puhuttiin aniharvoin ihmisoikeuksista, joka tuntuisi olevan luonnollinen tapa lähestyä aihetta.

”Suomi nähdään harmaana ja tylsänä mutta kuitenkin turvallisena. Täällä elää hiljainen ja vaatimaton kansa, jolla ei ole velvollisuutta ottaa ketään huostaansa. Jopa korkean tason poliitikot voivat ihmetellä, miksi nyt joku tänne haluaisi tulla – kun täällä on niin kylmääkin”, Horsti selittää näkökulman kapeutta.

Monikulttuurisuusjournalismi tuottaa tällä hetkellä ohjelmia, joiden tarkoitus on puhutella koko väestöä, ei vain vähemmistöjä. Karina Horsti kuitenkin epäilee, palvelevatko nämä ohjelmat etnisiä vähemmistöjä ollenkaan.

”Basaari yrittää selkeästi kertoa ’heistä’ ’meille’. Myös Aamulehden maahanmuuttajasivujen tarkoitus on tehdä vähemmistöjen elämä ymmärrettäväksi valtaväestölle. Usein haetaan samanlaisuutta kivojen ja helposti lähestyttävien aiheiden kautta. Sen sijaan ei puhuta konflikteista. Totta kai niitä syntyy monikulttuurisissa yhteiskunnissa. Kaikki eivät voi olla samaa mieltä kaikesta, eikä kaikki voi olla kivaa.”

Horsti arvostelee sitä, ettei rasismia tai muita ongelmia käsitellä, koska halutaan säilyttää yhteiskuntarauha. Kriittinen keskustelu puuttuu.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 2/2006