Välimeren itä- ja eteläpuolen maut löytyvät yhä useammin etnokaupoista kotikulmiltamme. Kaupat ovat syntyneet maahanmuuttajien tarpeista saada tuttua tai oikein valmistettua ruokaa.

Irakista Suomeen kahdeksan vuotta sitten saapunut Ghazi Maruf Othman tervehtii lämpimästi ostoksille tulevia asiakkaitaan. Hän perusti Dabin Oriental Food -nimisen kauppansa nelisen vuotta sitten etnokaupoistaan tunnetun Hämeentien tuntumaan.

”Samassa paikassa oli aiemmin ollut tavallinen ruokakauppa, joten monet perusasiat olivat valmiina. Meillä on käynyt alusta asti paljon suomalaisiakin asiakkaita”, Othman kertoo.

Niin ikään Hämeentiellä sijaitsevan Ararat Rice & Food -kaupan omistaja, Ahmed Ari, tuli perheineen Suomeen 1992. Hän on Irakin kurdi kuten Othmankin. Arilla oli kokemusta kaupan pitämisestä kotimaassaan, mutta Suomessa liikkeen avaaminen tuotti aluksi päänvaivaa.

”Isä perusti kaupan yhdessä ystävänsä kanssa kuusi vuotta sitten. Alussa heillä oli vaikeuksia saada lainaa ja löytää tavarantoimittajia”, Arin poika Ibrahim kertoo tulkaten välillä isänsä kommentteja. ”Positiivista oli asiakkaiden löytyminen vaivatta. Sana kiersi ihmisten keskuudessa, eikä minkäänlaista mainontaa tarvittu.”

Haluttua lihaa

Lihakauppa Halal-lihan toinen, alun perin marokkolainen omistaja kertoo liikkeensä työteliäästä aloituksesta. Halal-liha on muslimien oikeaoppisesti valmistettua lihaa, jonka kysyntään moni muukin etnokauppa perustuu. Lihan mukaan nimetty kauppa on kuitenkin ainoa, joka tarjoaa tuoretta suomalaista halal-lihaa.

Elabdellaoui Med myy lihaa Hämeentiellä sijaitsevassa Halal-lihassa.

”Lihakaupan perustaminen Suomessa on tarkkaa kaikkien säädösten vuoksi,” lihakauppias Abdessamad Laouari kertoo. ”Meillä meni liikekumppanini kanssa neljä tai viisi kuukautta paperisotaan ja pari kuukautta liiketilan remontointiin. Mutta se kannatti. Tarkkaan määritellyt vesipisteiden paikat ja muut säännökset todella helpottavat työskentelyä kaupassa.”

Asiakkaat jutustelevat ennakkoluulottomasti sekä keskenään että sillä hetkellä ainoan suomalaisen asiakkaan kanssa. Tunnelmaa on mahdoton verrata kotimaisten supermarkettien äärimmäisyyksiin asti yksityisyyttä kunnioittavaan kanssakäymiseen. Pienissä liikkeissä asiakkaat ovat tuttuja, joiden kuulumisia kysellään ja perheet tiedetään. Pistäytymään tulleille ystäville tarjotaan kupponen makeaa marokkolaista minttuteetä kaupankäynnin lomassa.

Kymmenen kilon riisiostos

Työssään Laouari on huomannut, että ihmisillä on erilaisia mielitekoja lihan suhteen kulttuurista riippuen.

”Se näkyy esimerkiksi siinä, miten pieneksi asiakkaat toivovat lihan tulevan pilkotuksi. Bangladeshilaiset tykkäävät ihan pieneksi pilkotusta, turkkilaisille taas pitää olla hieman isompia paloja. Marokkolaisille vielä sitäkin isompia ja tataareille oikein reiluja kimpaleita”, Laouari kuvailee. ”Somaleille taas maistuvat keskimääräistä enemmän sisäelimet, eikö niin?”, marokkolainen kauppias hakee vahvistusta vieressään istuvalta somalimieheltä, joka on uteliaana seurannut keskustelua. Tämä nyökkäilee hymyillen.

Suomalainen huomaa yhden eron lisää: kaksi lampaankyljystä näyttää mitättömältä edellisen asiakkaan neljän kilon lihaostoksiin verrattuna.

”Kun afrikkalainen tulee ostamaan riisiä, puhutaan kymmenestä tai kahdestakymmenestä kilosta. Suomalaiselle taas on parempi tarjota heti kättelyssä kilon tai kahden pussia. Mutta myös sukupolvien välillä on eroja: hnoret ostavat valmiimpaa, heillä ei ole aikaa laittaa ruokaa”, Othman pohtii.

Mitä suomalaiset ostavat kaupasta? Kysymys herättää kauppiaissa huvittuneen mutta lämpimän hymyn.

”Suomalaiset menevät yleensä heti mausteiden luo”, Arin poika Ibrahim kertoo.

”Suomalaiset ostavat myös paljon valmiskastikkeita ja kookosmaitoa. Tuoreyrtitkin ovat suosittuja, varsinkin korianteri. Toisaalta, kun tuoreyrttien suosio on lisääntynyt, ne ovat tulleet myös tavallisiin kauppoihin”, Othman mainitsee.

Kotona tehtyä, yhdessä syötyä

Ibrahim kertoo havainneensa, että suomalaiset syövän aina kun on nälkä, kun taas kurdeilla on selkeät ruoka-ajat.

”Itselleni tärkeää ruoassa on se, että se on kotona tehtyä. Yleensä tulenkin koulusta kotiin syömään äidin tekemää ruokaa. Suomalaisessa ruoassa ei myöskään ole vahvoja makuja, joista äidin ruoissa pidän.”

Ruoan tuoreus ja syöminen yhdessä aina kun on mahdollista pyörivät myös Othmanin ajatuksissa.

”Minä melkein pidän suomalaisesta ruoasta”, hän naurahtaa. ”Laivalla seisovasta pöydästä saa usein hyviä ruokia. Kylmistä alkupaloista en tosin välitä, kun niitä ei ole oppinut syömään. Opituista tavoistahan se on useimmiten kiinni, mistä pitää.”

”Minusta taas puolukka on oikein hyvää”, Laouari heittää. ”Ja savustettu kala, varsinkin siika sekä graavilohi ovat maistuvia ruokia. Marokkolaisista ruoista cous cous ja liha-vihannes-pataruoat saattaisivat puolestaan maistua suomalaisille.”

Abdessamad Laouarin mukaan näitä kolmea etnoruokakauppaa yhdistää uskonto, ei kotimaa tai rotu. ”Totta kai palvelemme silti kaikkia asiakkaita samalla lailla”, hän lisää.

Entäpä myyjien palkkaaminen? Hyväksyisittekö suomalaisen naisen töihin?

”Siskoni auttavat kaupassa siinä missä minäkin, mutta he osaavatkin kurdia ja arabiaa”, kauppiaan poika Ibrahim kertoo. ”Joissain kaupoissa on osattava ruotsia, meillä on tärkeää osata vähintään arabiaa. Kaikki asiakkaamme eivät puhu suomea tai englantia”, nuori mies rinnastaa osuvasti.

Asiakkaan huomioon ottaminen on tärkeää myös pukeutumisessa. ”Kaikki asiakkaani eivät varmasti ihastuisi nähdessään naispuolisen työntekijän paljastavassa paidassa. Kun ei halua loukata ketään, on helpompaa välttää tilannetta, jossa joutuisi valitsemaan puolensa”, Othman lisää.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006