Pyörätuolia tarvitaan moneen. Sambialaisten, Invalidiliiton ja Kepan perustama Disacaren pyörätuolipaja kuuluu vammaishankkeiden menestystarinoihin.”Pyörätuolilahjoitukset tappavat tehokkaasti paikallisen tuotannon”, sanoo sambialaisen vammaisjärjestö Disacaren johtaja David Mukwasa. Eräs pohjoisen järjestö toimitti hiljattain Sambiaan suuren määrän käytettyjä pyörätuoleja. Samalla Disacaren omalla verstaalla Lusakassa valmistetaan erilaisia apuvälineitä tuki- ja liikuntaelinvammaisille. Sambiassa käsityönä rakennettu pyörätuoli maksaa ulkomailla massatuotettuja tuoleja enemmän, mutta on kestävä ja sopii paikallisiin olosuhteisiin.

Mukwasalla on lukuisia esimerkkejä lahjoitusten järjettömyydestä. Heikoimmat Afrikkaan rahdatuista tuoleista rikkoutuvat muutaman kuukauden käytön jälkeen, eikä varaosia ole saatavilla. Apuvälineiden tarvitsijoita ei aina kartoiteta huolella eikä lahjoituksia seurata. ”Tiedän tapauksia, jossa sama henkilö on saanut viisi pyörätuolia. Tällaisille ihmisille lahjoitukset ovat keino tehdä helppoa rahaa – tuolit myydään eteenpäin tai puretaan varaosiksi”.

Käyttäjänsä näköinen pyörätuoli

”Pienen CP-vammaisen lapsen äiti iloitsee lahjoitetusta pyörätuolista, mutta ei ymmärrä, että suuressa sairaalatuolissa lapsen selkäranka painuu entisestään ja pahentaa vammaa huomattavasti. Tuolien pehmusteet ovat toinen ongelma. Istuminen pehmustamattomassa tuolissa on todella epämukavaa lyhenkin ajan, saati päivittäisessä elämässä”, Mukwasa toteaa.

Disacaressa tuolit voidaan tehdä käyttäjänsä näköisiksi ja ottaa tuolin käyttötarkoitus huomioon. Sambialaisessa kylässä pyörätuolilta vaaditaan varsin erilaisia ominaisuuksia kuin eurooppalaisessa terveyskeskuksessa. Toisaalta Disacare valmistaa esimerkiksi urheiluun sopivia tuoleja.

Ulkomaiset lahjoitukset pitäisikin Mukwasan mukaan suunnata sairaaloille, joissa pyörätuolien käyttö on lyhytaikaista eikä tuolin laadulla ole siten niin suurta merkitystä.

Toinen argumentti pyörätuolilahjoituksia vastaan on taloudellinen. Vaikka itse tuolit ovat huomattavasti halvempia kuin paikallisesti valmistetut, nielevät kuljetuskulut rahaa. Tuolien ja niiden Afrikan-matkan hinnalla saisi merkittävän määrän paikallisesti tuotettuja välineitä, sanoo Mukwasa. Lisäksi samalla tuettaisiin paikallista työllisyyttä ja asiantuntijuutta.

Hallinnon käytävillä

Disacare neuvottelee parhaillaan Sambian terveysministeriön kanssa pyörätuolien ja kyliin suunniteltujen polkupyörään kiinnitettävien sairaankuljetusvaunujen toimittamisesta. Toteutuessaan tilaus avaisi Disacarelle uusia mahdollisuuksia valtion hankintojen toimittajana. Valtiolla ei ole kuitenkaan Mukwasan mukaan selkeää linjausta apuvälineiden hankinnasta.

Siitä huolimatta sinnikkäällä lobbaamisella voidaan saavuttaa tuloksia. ”Eräässä japanilaisessa kehitysyhteistyöprojektissa ehtona oli pyörätuolien hankinta Japanista. Onnistuimme silti vakuuttamaan avunantajat siitä, että kehitysvaikutukset ovat suuremmat, kun ainakin osa välineistä hankitaan paikallisesti”, Mukwasa kertoo.

”Emme voi lopettaa pyörätuolilahjoituksia, mutta voimme tuoda esiin epäkohtia. Ala-arvoisten pyörätuolien lahjoittaminen kertoo ihmisten asenteesta – jos he todella välittäisivät, he lahjoittaisivat paikallisesti tuotettuja, laadukkaita ja tarkoituksenmukaisia välineitä”, sanoo Mukwasa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2006