T. P. Orchestre Poly-Rythmo:
The Kings of Benin Urban Groove 1972-80
Soundway Records
Benin on afrikkalaisittain pieni valtio, ja etenkin Nigerian ja Ghanan varjoon on jäänyt myös beniniläinen musiikki. Ei siis liene mikään häpeä, jos beniniläinen T. P. Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou on outo nimi, vaikka yhtye onkin ilmeisesti eniten levyttänyt sikäläinen kokoonpano. Albumien ja singlejen kokonaismäärää ei edes tiedetä tarkkaan, mutta jossain viidenkymmenen ja sadan vaiheilla ne liikkuvat. 1960-luvun lopulla perustettu Cotonoun polyrytminen orkesteri toimii jossain muodossa edelleenkin, mutta sen huippukausi oli 1970-luvulla, jolta ajalta on koottu tämän kokoelma-albumin esitykset.
Tuolloin maailmanmusiikkikäsitettä ei vielä ollut keksitty, ja etniset musiikit saivat kehittyä omilla ehdoillaan, siis rauhassa maailmanmarkkinoille tuotteistamiselta – mikä ei suinkaan tarkoittanut muulta maailmalta sulkeutumista, päinvastoin. Tämänkin orkesterin vauhdikkaista tulkinnoista löytää vaikutteita esimerkiksi kuubalaisista rytmeistä, mutta tyylejä ei selvästikään ole omaksuttu tähtäimessä murtautuminen kansainvälisille markkinoille.
Kappaleet ovat hyvässä mielessä käyttömusiikkia, nimittäin musiikkia tanssin ja muun ilonpidon tahdittamiseen. Rytmissä on funkin potkua ja salsan keinahtelua, kitarat helisevät ja vongahtelevat Länsi-Afrikan mutta myös rytmibluesin tapaan, ja trumpettien ja saksofonien metallinen, iskevä ulvahtelu on välillä soulia, välillä Kuubaa ja koko ajan Afrikkaa. Vaihtelu esityksestä toiseen on huomattavan suuri, vaikka kokoelma painottuukin vetävään tanssimusiikkiin, mikä ei anna täysin oikeudenmukaista kuvaa yhtyeen skaalan laajuudesta.
Ghana Soundz:
Afro-Beat, Funk and Fusion in 70’s Ghana, vol. 2
Soundway Records
Ghanalaisen 1970-luvun rytmimusiikin kokoelma havainnollistaa muuatta musiikillista eroa englanninkielisen ja ranskankielisen Länsi-Afrikan välillä: kun Ranskan entiset siirtomaat imivät ulkopuolisia vaikutteita ennen muuta Latinalaisesta Amerikasta, Britannian vaikutuspiiriin kuuluneet kääntyivät luontevasti angloamerikkalaisuuteen eli käytännössä amerikkalaisuuteen. James Brownin kaltaiset funkkaajat saivat jäljittelijöitä, joiden riemukas soitto ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi jäljittelyksi, vaan loi fuusiota, eräänlaista Afrikan ja Amerikan perinteiden takaisinkytkentää. Afrikasta Amerikkaan lähtenyt ja siellä kehittynyt musiikki palasi alkukotiinsa, ja yhdistyessään muutaman vuosisadan ajan toisia polkuja pitkin vaeltaneeseen ghanalaiseen populaarimusiikkiin synnytti uutta, omavaloista musiikkia.
Rytminen veto on aivan tavaton, ja intensiteettiä vielä kasvattavat väkevät puhallinosuudet, etenkin rotevaan jazziin kallistuvat trumpetti- ja saksofonisoolot. Monen esityksen äkkiseltään hiukan koomiselta tuntuvaan halpaan sähköurkusoundiinkin tottuu, ellei suorastaan kiinny. On kuin ghanalaiset olisivat omaksuneet amerikkalaisilta serkuiltaan iskuvoiman, mutta välttäneet bluestaustaan kätkeytyvän surun.
Celtic Crossroads
Putumayo
Kelttiläisyys on paljon enemmän kuin irlantilaisuus, ja tämän tosiasian tunnustaminen on yksi tämän kelttiläisen perinteen ja niin sanotun nykyajan yhdistämistä esittelevän kokoelma-albumin hyveistä. Taiteilijat (tunnetuimpina Sinéad O’Connor ja Alan Stivell) ovat Irlannin lisäksi kotoisin Skotlannista, Walesista, Bretagnesta ja Kanadasta, mutta selvästi saman hengen lapsia kaikki. Tradition ja modernin naittaminen merkitsee heille perinteisten tai sellaisilta kovasti kuulostavien sävelmien istuttamista sähköistettyjen instrumenttien ja koneiden luomaan äänimaisemaan, joka on sinänsä hyvinkin miellyttävä, mutta myös yhdenmukaistava. Laulujen sydämen terveen sykkeen kuitenkin erottaa popin kuuntelijaa helpottavan kuorrutuksen altakin.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2006