Nepathya: Ghatana

Music Nepal

Nepalilainen S. N. Singh asettaa Nepali Timesiin pari vuotta sitten kirjoittamassaan lukijakirjeessä Nepathya-yhtyeen samaan kastiin Bob Marleyn ja Bonon kanssa: samalla tavoin Nepathyakin julistaa rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Laulaja Amrit Gurungin viidentoista vuoden ajan johtaman bändin merkitys Nepalille on siis muussakin kuin musiikissa, ja arvattavasti nykyisessä kuningasvallan puristuksessa entistäkin enemmän.

Musiikki on tiedotusväline, jossa Nepathyan tapauksessa vanhat perinteet ja nykyaika kohtaavat useammallakin tavalla. Esimerkiksi tämän albumin nimikappale kertoo kahden vuoden takaisesta murhenäytelmästä: linja-auto joutui sotilaiden ja maolaississien ristituleen ja kuusi matkustajaa kuoli, ja heistä yksi oli kaksikymmentä päivää vanhan tyttövauvan isä. Laxmi-vauva muodostui Amrit Gurungin mielessä vertauskuvaksi koko kansakunnalle, joka on kyllä vauras (Laxmi sai nimensä vaurauden jumalattaren mukaan) mutta peloissaan ja voimaton.

Tämän tarinan Nepathya kertoo lähes 25 minuutin mittaisessa laulussa, jossa nepalilainen vaeltavien Gandharva-trubaduurien traditio yhdistyy 1970-luvun alun progressiivisen rockjazzin mieleen tuovaan länsimaisuuteen. Pitkien lauluosuuksien kanssa vuorottelevat pitkät ja hauskasti polveilevat, sähkökitaran dominoimat ja muutenkin soinniltaan perusrockbändiä muistuttavat instrumentaaliosuudet. Voi hyvin kuvitella, että muusikoiden ensikosketukset länsimaiseen musiikkiin ovat tapahtuneet hippien repuissaan kantamien kasettien välityksellä.

Viulu ja santoor tuovat soundeihin ikään kuin etnistä sävyä, mutta muuten lauluissa ei melodioita ja satunnaisia kiperiä tahtilajeja lukuun ottamatta ole mitenkään häiritsevässä määrin sitä, minkä voisi oikopäätä nepalilaiseksi tunnistaa. On täysin makuasia, pitääkö tätä etuna vai haittana. Joku boogie-komppi voi hätkäyttää, mutta tavallaan siinä silti voi kuulla jotain sukulaisuutta karuille vuoristolaissävelmille. Ja teknisen suorituksen tasolla Nepathya joka tapauksessa selviytyy hyvin.

MJM Propaganda: Propaganda

Flora & Fauna

Albumin alkutahtien aikana Tarzanina karjahteleva Johnny Weissmüller ja itse tahtien iloinen reggae-pulpahtelu voivat viedä vähän harhaan: kolmen ruotsalaisen naislaulajan muodostama MJM Propaganda ei tee pelkkää ilottelumusiikkia, eivätkä Marcella, Maria ja Anna etenkään ole etsimässä apinamiestä.

Reggaerytmit kannattelevat vahvaa sanomaa, kuten reggaessa usein, mutta sanoma on musiikinlajille perin vieras tai ainakin harvinainen: MJM Propaganda tekee propagandaa yleisesti naisten ja erityisesti lesbojen puolesta. Siinä, että sanoman välineenä on nimenomaan reggae, on huumoria jo itsessään, sillä miespuoliset reggaemuusikot, etenkään rastat, eivät kovin yleisesti kannata sukupuolten tasa-arvoa, lesboudesta nyt puhumattakaan. Huumoria on myös naisten otteessa, niin vaivattomasti pompahtelevassa musiikissa ja kauniisti yhteen soivissa lauluäänissä kuin laulujen nokkelissa sanoituksissakin.

La Kinky Beat: One More Time

Kasba Music

Espanjalainen La Kinky Beat etenee hurjaa vauhtia maanmiehensä Manu Chaon viitoittamalla tiellä: vetäviä ja rotevan tanssittavia, raisuun ilonpitoon yllyttäviä rytmejä reggaesta hip hopin kautta kovaan rockiin, ja tiukkaa asennetta, jota on kai tapana kutsua kapinalliseksi. Albumilla piisaa itsevarmuutta ja elinvoimaa, mutta voi kuvitella, että todelliseen lentoon La Kinky Beat lähtee konserttilavalla – näkemättäkin kuulee, että porukka on aivan erinomainen live-esiintyjä.

Nopeasykkeisen soiton päällä intensiivisesti villiä menoa lietsovat naissolisti Matahary ja kitaristi-laulaja Willy Fuego, jotka vapaamielisesti vaihtelevat laulukieliä espanjasta englantiin saman laulun sisällä. Samaan tapaan vapaasti lauluihin putkahtelevat myös vekkulit tyylilainat, jotka tuovat vaihtelua tunneviritykseltään aika yksipuiseen kokonaisuuteen.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 5/2006