Naisten sukuelinten silpomisen perinne on kulttuurinen, ei uskonnollinen, sillä silpomista on harrastettu jo ajalla ennen niin kristinuskon kuin islaminkaan syntyä.

Tavallisimmassa muodossaan tytöltä leikataan pois osa klitoriksesta ja pienet häpyhuulet osittain tai kokonaan, äärimuodossa kaikki ulkoiset sukuelimet. Leikkaukseen liittyy aina tulehdusten riski, eikä toimivien elinten pois leikkaamiselle ole mitään lääketieteellistä syytä.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuosittain noin kahdelta miljoonalta tytöltä silvotaan sukuelimet. Käytäntö on yhä yleinen Afrikan halki kulkevalla alueella, joka ulottuu länsiafrikkalaisesta Senegalista itäisen Afrikan sarven maihin.

Silpomiseen suostuminen tai siitä kieltäytyminen on vain harvoin yhden ihmisen tai perheen päätettävissä: perinteiden säilyttämisessä ja muuttamisessa yhteisön voima on valtava. Muutos on kuitenkin mahdollista.

Senegalilaiskylän päätös

Silpomisesta pyritään eroon järjestämällä vaihtoehtoisia aikuistumisjuhlia. Apulaisministeri Samuel Moroto tervehtii pokot-naista World Vision -järjestön silpomista vastustavilla aikuistumisjuhlilla Keniassa joulukuussa 2005.

Kahdeksan vuotta sitten senegalilaisessa Nguerigne Bambaran kylässä päätettiin yhteisesti luopua naisten sukuelinten silpomisesta. Samanlaisen päätöksen on tehnyt maassa jo yli 1500 kylää.

Tie perinteisestä käytännöstä luopumiseen on ollut pitkä. Nguerigne Bambarassa sukuelinten silpomisesta luovuttiin senegalilaisen Tostan-järjestön koulutusohjelman aikana. Järjestö koulutti maanmiehiään perustaitojen kuten lukemisen lisäksi myös erilaisissa terveyskysymyksissä. Uutta oppia oli sekin, että sukuelinten silpomisesta johtuvat haitat ovat usein syynä, jos nainen kuolee synnytyksen yhteydessä.

Nguerigne Bambaran terveystalolla keskustellaan siitä, mikä onkaan ollut tärkein muutos viime vuosina. Yhdeksi ehdotukseksi nousee itse kokouspaikan, terveystalon rakentaminen.

”Me naiset rakensimme sen. Saimme nähdä aivan liian monen naisen kuolevan, kun he olivat matkalla sairaalaan synnyttämään, usein hevoskärryillä. Aloimme koota rahaa kasaan, ostimme sementtiä ja tiiliä ja rupesimme itse rakentamaan”, kertoo yksi kylän naisista.

Myös kyläläisten keskinäisten välien parantuminen on arvossaan.

”Me puhumme nyt toistemme kanssa, päätämme asioista yhteisesti ja kunnioitamme toisiamme”, sanoo yksi, ja toinen jatkaa: ”Olemme oppineet solidaarisiksi ja autamme yhdessä sairaita sekä naisia, jotka ovat juuri synnyttäneet eivätkä pysty vielä tekemään työtä.”

Ilman erillistä kysymystä ei kukaan ota puheeksi sukuelinten silpomista.

”Niin”, sanoo eräs naisista. ”On hyvä, ettemme enää ympärileikkaa tyttöjämme, emme tietenkään, sillä sehän on vastoin kaikkia ihmisoikeuksia.”

Djibi Djarra on yksi harvoja paikalla olevia miehiä. Hän kertoo, että kun silpomisperinteestä luopumista esitettiin, monet vastustivat sitä.

”Perinteiden muuttaminen ei ole helppoa. Mutta vähitellen kun asiasta puhuttiin ja keskusteltiin, yhä useampi alkoi ymmärtää, että ympärileikkauksen, synnytysvaikeuksien, sairauksien ja kuolemantapausten välillä oli yhteys. Alettiin tajuta, että perinteestä olisi viisainta luopua. Enää siitä ei juurikaan puhuta, se on nyt unohtunut perinne”, sanoo Djarra, jonka ensimmäinen vaimo kuoli synnytykseen.

”En koskaan, koskaan antaisi ympärileikata omia tyttäriäni”, hän jatkaa. Hänen mielipiteensä ja henkilökohtainen kantansa vaikutti merkittävästi yhteisen päätöksen syntyyn.

Ngoye Sall oli jo päättänyt kahden tyttärensä ympärileikkauksesta, mutta muutti mielensä, kun leikkauksen ja sairauksien väliset yhteydet alkoivat valjeta hänelle. Tyttäret ovat nyt 8- ja 12-vuotiaita.

Myös Sallin isosisko Oureye Sall, entinen ympärileikkaaja, on hyvillään.

”En itsekään ymmärtänyt ympärileikkauksen ja sairauksien välistä yhteyttä. Mutta oivallettuani sen lakkasin käyttämästä partaterää. Ennen minulla oli rahaa – sain 5000 cefaa (8 euroa), partaterän ja saippuan jokaisesta leikkaamastani tytöstä. Nyt minulla ei ole rahaa, mutta sen sijaan minulla on rauha.”

Margherita Zilliacus  Käännös: Riitta Liede

Terveempiä tyttöjä Keniassa

Kenialainen Mary Chematia Chesiro on entinen silpoja.Mary Chematia Chesiro on ehtinyt haavoittaa montaa nuorta kenialaistyttöä elämänsä aikana. Nainen aloitti silpojan työt 80-luvun alussa opittuaan työn isoäidiltään. Nyt sukuelinten silpominen on kuitenkin vaihtunut maanviljelyyn.

”Menin kirkkoon, jossa minulle opetettiin, ettei ympärileikkaaminen ole tytöille hyväksi”, Chesiro kertoo hymyillen elämänmuutoksestaan.

10-14 vuotiaana tehty sukuelinten silpominen merkitsee tytöille yleensä varhaista avioliittoa ja koulunkäynnin lopettamista. Tyttöjen ympärileikkaaminen on edelleen yleistä Mt. Elgonin alueella Keniassa, mutta yhä useampi tyttö säästyy nykyään tältä kivuliaalta perinteeltä.

Kehitysyhteistyöjärjestö World Vision on levittänyt alueen kylissä tietoa ympärileikkausten ja varhaisten avioliittojen haitoista. Järjestö on pyrkinyt muuttamaan perinteisiä uskomuksia muun muassa siitä, ettei tyttö ole naimakelpoinen, ellei tätä ole ympärileikattu.

Ympärileikattavaksi painostaminen, uhkailu ja jopa pakottaminen on silti edelleen tyttöjen todellisuutta. Tähän Chesirokin syyllistyi silpoja-aikoinaan.

Chesiro kohtasi paljon epäluuloa ja vastustusta lopetettuaan silpomisen. Jopa Chesiron aviomies heitti vaimonsa ulos kotoa tämän takia. Nyt nainen vuokraa maata ja viljelee sitä maksaakseen kahdeksan lapsensa koulumaksut. Apua Chesiro saa myös omilta vanhemmiltaan.

Mary Chematia Chesiron tulot ovatkin laskeneet sen jälkeen, kun hän vuonna 1998 lopetti silpojan työt. Silpojia arvostetaan, ja heidän palkkionsa ovat hyviä. Ympärileikkausjuhlat kestävät monta päivää, ja niiden aikana syödään ja juodaan hyvin sekä annetaan lahjoja.

Tyttöjen sukuelimet silvotaan avoimella paikalla, kaikkien nähden. Kipu on hirvittävä, ja verenvuotoon voi jopa kuolla. Myös tautien, kuten hiv:n, tartuntariski on suuri, sillä silpomiseen käytetään yhtä ja samaa veistä tai partakoneen terää.

”Tytöt eivät silti saa itkeä. Jos he itkevät, he eivät saa lahjoja ja heitä solvataan, sillä he häpäisevät perheen”, Chesiro kertoo.

Hänellä on kuusi omaa tytärtä, joista yhtäkään ei ole ympärileikattu.

Vaikka Chesiron nykyinen elämä on aiempaa vaikeampaa, hän ei aio palata silpojaksi.

”Nyt tiedän, ettei sitä osaa tytöstä ole tarpeen ottaa pois. Ne tytöt, joita ei ole ympärileikattu, ovat terveempiä.”

Kaisa Halme

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2006