Ei tarvitse palata montakaan sukupolvea taaksepäin, kun muhkeat viikset olivat vielä herrasmiehen mittari. Ei siis ihme, että Päivälehden uutiskynnys vuonna 1896 ylittyi, kun amerikkalaistutkimus oli havainnut viikset mitä pahimmiksi bakteeripesiksi.

”Kuten tunnetaan, ovat viikset nuoren miehen kaunistus ja ylpeys, kaikkien nuorten naisten lemmikki. Mutta kuinka säikähtäisivätkään he nähdessään ne mikroskoopissa. Todellisuudessa ovat viikset kokonainen eläintarha, jossa vaarallisia, pitkiä, käärmeennäköisiä, pieniä ja tuhatjalkaisia eläimiä vilisee bakteerien kanssa suloisimmassa sopusoinnussa.

Katsoen siihen vaaraan, mikä suukkosista bakteerien levittäjinä voi olla, olisi parasta kieltää ne laissa.”

Ei parta pahoille kasva…

Historiassa parta on usein liitetty viisauteen, seksuaaliseen kyvykkyyteen tai korkeaan asemaan. Toisaalta se on voinut olla merkki epäsiisteydestä tai eristäytyneestä elämäntavasta.

Kristittyjen piirissä varsinaista ohjetta partojen suhteen ei ole eikä ole koskaan ollutkaan; partamuodissa on sulauduttu ympäröivään kulttuuriin ja vallitsevaan muotiin. Poikkeuksena on ortodoksisen kirkon piiriin kuuluvissa luostareissa vallinnut ajatus, jonka mukaan parrankasvuun ei pidä puuttua, kun kerran Jumala on sellaisen luonut.

Juutalaisten partamuotia ohjailee raamattu: Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa (3. Moos. Kirja 19:27). Ortodoksijuutalaiset tulkitsivat, että leikkaaminen terällä vasten ihoa turmelee parran. Vaikka saksien ja sähköisen parranajokoneen käyttäminen hyväksytään – koska leikkaus tapahtuu kahden terän välissä, ei siis ihoa vasten – , monet juutalaiset pitävät tänäkin päivänä pitkää partaa perinteen vuoksi.

Islaminuskoisten keskuudessa parran kasvattamista pidetään hyveellisenä, joskaan ei pakollisena. Eri uskonlahkoilla on kuitenkin hieman erilainen käsitys siitä, miten Profeetta Muhammed oman partansa muotoili. Shiiamuslimit antavat sekä partansa että viiksiensä kasvaa, sunnit sitä vastoin leikkaavat viiksensä.

Hinduilla parta ja viikset hyväksytään, ja pyhien miehien eli sadhujen ulkoasuun ne kuuluvat olennanisena osana.

Buddhalaismunkit leikkaavat sekä parran että hiukset pois. Yleisestikin Kaakkois-Aasian kulttuureissa kasvojen peittämisen väitetään antavan henkilöstä epäilyttävän vaikutelman, kuin hän pyrkisi salaamaan jotakin. Parrakkaiden mahdollisuus työllistyä varsinkin julkiselle sektorille on vaikeaa, ja trooppisessa ilmastossa ylimääräiset karvat myös hioastavat ja ovat epähygieenisiä.

… turpajouhet joutaville.

Länsimaisissa kaupunkilaispiireissä parrat eivät olleet 1600-luvun alun jälkeen muodissa, ja vuonna 1698 Venäjän Pietari Suuri asetti parrat verolle länsimaalaistakseen maataan.

Parrat palasivat muotiin 1800-luvun taitteessa, jonka jälkeen ne – huoliteltuina tietysti – kuuluivat jokaisen herrasmiehen perusvarustukseen. Ei siis ihme, ettei Päivälehtikään siteeraamaansa amerikkalaisuutista turhan tiukkapipoisesti ottanut. Lehti epäilee, että tutkimuksentekijä sulasta kateudesta parempipartaisia kohtaan oli ollut niin ankara. Partoja ja viiksiä ei saa kieltää.

”Ei, ei ikinä, vaikkapa siinä olisi salamanderia ja tuhatjalkaisia, niin ei sittenkään!”

Nuoruuden palvontaa

Parikymmentä vuotta viiksiä pitänyt indonesialainen räätäli Ari Sudewo, 46, kasvatti viiksesä armeijassa työskentelevän isänsä mallin mukaan. ”Lisäksi sen ajan filmitähdillä oli kaikilla viikset.”

Avoimesti homoseksuaalinen Ari pohtii myös viiksien ja miehisyyden yhteyttä: ”Monet pitävät viiksiä perinteisenä miehisyyden merkkinä, ja pitävät siksi homoutta ja viiksiä outona yhdistemänä. No, ehkä ne estävät myös minua käyttäytymästä liian naismaisesti,” hän nauraa. Viiksien epäsuosion Indonesian nuorison keskuudessa Ari uskoo johtuvan siitä, etteivät nuorison ihailemilla elokuva- ja musiikkitähdillä ole viiksiä. ”Ehkä tähdet pelkäävät, että he näyttävät liian vanhoilta, jos heillä on viikset.”

Globaali nuoruuden palvonta on rantautunut myös Kaakkois-Aasiaan.

Henri Myrttinen

Ho Chi Minhin malliin

Vietnamilainen turistiopas Nguyen Van Quan esittelee Ho Chi Minhin pukinpartaista potrettia sankarijohtajan elämää esittelevässä museossa. Nguyen Van Quanilla itsellään ei ole partaa, kuten ei monella maanmiehelläänkään. ””Parran kasvattaminen ei kuulu kulttuuriimme, mutta ei se

kiellettyäkään ole. Muutamat vanhat miehet pitävät pukinpartaa Ho Chi Minhin esimerkin innoittamana”.

Timo Kuronen

Partaparturi

Simião Machavan autotalliinsa perustamaan parturiin ei tulla aikaa kuluttamaan – hiusten tai parran ajelu kestää muutaman minuutin. Hintakaan ei päätä huimaa: hiustenleikkuu maksaa 10.000 meticalia (noin 30 senttiä), parranajo puolet siitä.

Mosambikin pääkaupungin Maputon kaduilla ei juuri näy pitkiä partoja tai pitkatukkaisia miehia. Parranajoon piipahtaneen Carlos Monteiron mukaan tämä on nuorten miesten juttu. ”Parta ajellaan, jotta näytettäisiin nuorekkailta. Varttuneemmat herrat eivat parturiin tule”.

Simião luettelee muita syitä pitää karvat kurissa: asiakkaat valittavat, että leikkaamaton parta tai tukka kutisee ja on muutenkin epamukava.

”Meidän afrikkalaisten kihara tukka on leikkaamatta epäsiisti. Ajeltu pää on edustuskelpoinen.”

Katja Kari

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2006