Ugandan Kampalassa elää tuhansia katulapsia. Katulapsi-ilmiön taustalla vaikuttaa hiv, köyhyys ja muuttovirta maaseudulta kaupunkeihin.

Dogodogo Centerin johtaja Venance Manori istuu toimistossaan Dar es Salaamin keskustassa ja hieroo stressaantuneen näköisenä otsaansa. Katulasten vastaanottokeskuksella ei riitä millään voimavaroja kaikista avuntarvitsijoista huolehtimiseen.

”Vielä muutamia vuosia sitten sosiaalityöntekijämme kiertelivät kaduilla ja toivat lapsia keskukseemme. Nykyään katulapset parveilevat ovellamme, mutta joudumme tekemään tarkkoja taustaselvityksiä, ennen kuin voimme hyväksyä heidät ohjelmaamme”, Manori huokaa.

Dogodogosta etsii päivittäin suojaa ja ruokaa satakunta 7-17-vuotiasta katulasta. Heistä vain murto-osa pääsee keskuksen ylläpitämään kouluun.

Tansanian suurimman kaupungin kaduilla elää arviolta 6000 koditonta katulasta. Virallisen palkkatyön ulkopuolella eläviä katunuoria on joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona – noin kolmannes kaupungin asukkaista.

Taustalla hiv ja köyhyys

Afrikan kaupungeissa räjähtäneen katulapsi-ilmiön taustalta löytyy monta tekijää. Dramaattisin niistä lienee hiv ja nopeasti kasvanut aids-orpous.

Mutta sille, että nuoret siirtyvät maaseudulta kaupunkeihin, löytyy laajempia yhteiskunnallisia syitä.

”Monet pakenevat kodeistaan, koska ovat kokeneet väkivaltaa perheensä sisällä. Toinen syy on köyhyys, joka ajaa lapset kodeistaan erityisesti silloin, kun vanhemmat eroavat ja sukulaisverkosto hajoaa”, Manori listaa.

”Lisäksi osa katulapsista ja -nuorista on puhtaasti seikkailijoita. He saapuvat maaseudulta Dar es Salaamiin, koska uskovat, että täällä on kaikki mahdollista.”

Mielekkäämpi elämä on kuitenkin kaupungissakin kiven alla. Virallista työtä ei ole tarjolla, eikä työskentely epävirallisen talouden piirissä takaa vakaata toimeentuloa.

Manorin mukaan ryöstelyt, poliisiväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, kovat huumeet, hiv ja erilaiset epähygieenisyydestä aiheutuvat taudit ovat arkipäivää Dar es Salaamin katulapsille ja -nuorille. Siksi hän uskoo, että maaseutu on kaupunkia turvallisempi vaihtoehto.

”Ne seikkailijat, jotka ovat muuttaneet tänne ainoastaan paremman elämän toivossa, lähetämme nopeasti takaisin kotiseudulleen”, Manori sanoo.

Heroiinia ei-toivotuille

Derrick Mbelwa, 29, tuntee hyvin Dar es Salaamin katujen todellisuuden. Jo ennen nykyistä työtään kansainvälisessä Pelastakaa lapset -järjestössä hän vietti pitkiä aikoja kaduilla tutustuen katunuorten elämäntapaan. Hän avusti muun muassa amerikkalaista antropologia Eileen Moyeria, joka teki tutkimusta Dar es Salaamin katujen kulttuurista.

”Opin arvostamaan katunuoria. He eivät ole uhreja vaan tavallisia ihmisiä unelmineen. Monelle heistä katuelämä on oma valinta ja keino itsensä elättämiseen”, Mbelwa sanoo.

Vaikka Mbelwa tuntee hyvin katuelämän varjopuolet, hän ei ymmärrä, miksi kaupunkiin suuntaavia nuoria pidetään kaikkialla ei-toivottuina henkilöinä. Kaupunkeihin ryntäävät nuoret ovat aiheuttaneet ympäri Afrikkaa jonkinlaista moraalista paniikkia. Heidät halutaan pitää poissa kaupungeista tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

”Voit Zimbabwen tapaan ’puhdistaa’ kaupunkien kadut ja pakottaa nuoret takaisin maaseudulle, mutta et voi tuosta vain lakaista pois ihmisten elämäntyyliä”, Mbelwa huomauttaa viitaten presidentti Robert Mugaben viime kesänä toteuttamaan kaupunkien ”puhdistuskampanjaan”.

Mbelwalle ei ole epäselvää, mikä kaupungeissa kiehtoo. Esimerkiksi Tansaniassa maanviljelijäksi ryhtyminen tarkoittaa käytännössä pysymistä köyhänä hautaan saakka.

”Maaseudulla ei ole mahdollisuuksia. Kaupungeissa niitä on edes vähän”, Mbelwa kiteyttää.

Yhtä asiaa Dar es Salaamin kehityksessä hän pitää kuitenkin hyvin huolestuttavana.

”Heroinistien määrä lisääntyy nopeasti, ja käyttäjät ovat yhä nuorempia. Pelkään, että ongelma on riistäytymässä käsistä.”

Mbelwan mukaan Tansaniasta on kehittynyt parin vuosikymmenen aikana Aasiasta Eurooppaan suuntautuvan heroiinikaupan kauttakulkumaa. Salakuljettajat ovat usein tansanialaisia nuoria, jotka tuovat tavaran Pakistanista tai Intiasta vatsaontelossaan. Osa heroiinista jää Dar es Salaamiin.

”Kaupunkiin on syntynyt jo heroinistien ammattiryhmiä. Ennen esimerkiksi roskien keräämisestä huolehtivat paikalliset yritykset. Nykyään siitä huolehtivat heroiiniriippuvaiset”, Mbelwa kuvailee.

Hänen mukaansa huumeongelmassakin on kyse lopulta laajemmista yhteiskunnallisista ongelmista.

”Kuinka monella tansanialaisella nuorella on mahdollisuus koulutukseen ja palkkatyöhön? Ani harvalla. Jos olet työtön ja vietät kuukauden heroinistiystäviesi seurassa kaduilla, sinusta itsestäsikin tulee heroinisti.”

Hyviä uutisia Ugandasta

Myös Ugandan pääkaupungissa Kampalassa katulapsi-ilmiö on tuttu.

Katulasten parissa työskentelevän FOCA:n (Friends of Children Association) sosiaalityöntekijä James Yesiga iloitsee siitä, että järjestön työ on tuottanut myös näkyvää tulosta.

”Esimerkiksi pikkurikollisuus niillä Kampalan alueilla, joilla työskentelemme, on vähentynyt selvästi”, Yesiga sanoo.

FOCA:n resepti on yksinkertainen. Järjestö ottaa vuosittain huostaansa noin 50 katulasta ja tarjoaa heille opetusta luku- ja kirjoitustaidossa. Sen jälkeen heille avautuu mahdollisuus ammatilliseen oppisopimuskoulutukseen. Katulapset, jotka aiemmin elättivät itsensä kerjäämällä tai varastelemalla, valmistuvat parissa vuodessa itsensä työllistäviksi partureiksi, autonasentajiksi tai ompelijoiksi.

”Kyselymme mukaan jopa 90 prosenttia koulutukseen osallistuneista on saanut työpaikan tai työllistänyt itsensä”, Yesiga kertoo tyytyväisenä.

Yesigan mukaan Ugandassa vaikuttaa sama trendi kuin naapurimaassa Tansaniassa: maaseutujen köyhät nuoret suuntaavat joukolla kohti kaupunkeja.

”Kun he huomaavat, ettei kaupunkien todellisuus vastaa kuvitelmia, he ryhtyvät haaveilemaan elämästä Euroopassa”, Yesiga sanoo. ”Se on ymmärrettävää, koska tänä päivänä niin monet koulutetutkin ugandalaiset lähtevät maasta.”

Matkalla pähkinäkauppiaaksi

Tansanian pohjoisosissa sijaitseva Arushan kaupunki on välietappi, jonka kautta suurten järvien alueen köyhät nuoret suuntaavat kohti maan kaupallista keskusta Dar es Salaamia.

Kaupungin keskustassa vastaan kävelee kolme katupoikaa. Immanuel, Rashidi ja Robari – kaikki  16-vuotiaita – ovat kotoisin pikkukylistä ympäri Luoteis-Tansaniaa. Heidän vanhempansa kuolivat aidsiin yli viisi vuotta sitten. Sen jälkeen pojat ottivat suunnan kohti lähintä kaupunkia.

Koska koulutusta tai työtä ei ole, päivittäisen leivän hankkiminen on toisinaan nöyryyttävää puuhaa. Päivisin pojat kerjäävät ja tonkivat jätekasoja. Yönsä he nukkuvat milloin missäkin.

Mutta kun puhe tulee Dar es Salaamista, poikien silmät kirkastuvat.

”Kun vanhempani vielä elivät, kävin heidän kanssaan Morogorossa saakka. Dar es Salaamiin asti en ole vielä ehtinyt”, Robari kertoo.

”Tiedän, että siellä voi saada hyvän elämän, jos vain tekee kovasti töitä. Heti kun saan rahat bussilippuun, lähden Dar es Salaamiin maapähkinäkauppiaaksi.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 6-7/2006