Elämä maapallolla kietoutuu – jos ei oman navan niin – oman akselin ympärille. Kaiken ikävän keskellä asioita onkin hyvä laittaa välillä suurempiin mittakaavoihin.
Linnunratamme on yksi maailmankaikkeuden miljardeista galakseista. Jokaisessa galaksissa on puolestaan satoja miljardeja tähtiä, joista jokainen voi periaatteessa mahdollistaa elämän, kuten meidän Aurinkomme.
Elämää todennäköisesti on muuallakin. Meidän voi olla sitä kuitenkin vaikea tunnistaa, sillä kuten tähtitieteilijä Esko Valtaoja on laskeskellut, jo pelkästään oman Linnunratamme vieras sivilisaatio saattaisi olla kehityksessään hyvinkin puolitoista miljardia vuotta meitä edellä. Vertailun vuoksi, älykkäin elämä Maapallolla oli puolitoista miljardia vuotta sitten suunnilleen samaa, mitä tänään voi löytää jukurttipurkista.
Vaikka emme olisi ainoita saati älykkäimpiä, lohduttanee, että tällä planeetalla olemme ihme.
Jos Maapallon historia puristetaan yhteen vuorokauteen ja liikkeelle lähdetään keskiyöllä, mikrobitasoinen elämä ilmestyy meriin varhain aamulla. Eliökunnan nopea monipuolistuminen tapahtuu vasta iltayhdeksän jälkeen, ja dinosaurukset saapuvat vähän ennen yhtätoista ja häviävät 23.40. Nykyihminen ilmestyy Maapallolle muutama sekunti ennen puoltayötä, ja viidentuhannen vuoden sivilisaatiomme kattaa vuorokauden viimeisen kymmenesosasekunnin.
Jos avaruuden satunnainen kulkija nyt lähestyisi Maapalloa ja näkisi kaupungit valontuikkeessa, hän olisi osunut maailmankaikkeudessa sellaiseen paikkaan ja sellaiseen kehitysvaiheeseen, joiden kummankin todennäköisyys hipoo nollaa.
Pelkkä olemassaolomme on siis ihme, nauttikaamme siitä. Ja vaikka maailmankirjat tuntuisivat taas kerran olevan sekaisin, ei syytä alakuloon. Olemmehan kokonaisuuden kannalta merkityksetön taivaankappale maailmankaikkeuden laitamilla – ei meitä kukaan tai mikään kaipaa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2006