Joka vuosi maailma menettää aavikoksi alueen, joka vastaa viidennestä Suomen pinta-alasta. Kehitys on saatava katkeamaan, ja niinpä YK on julistanut vuoden 2006 aavikoiden ja aavikoitumisen vuodeksi.

Aavikoituminen on kuivuusalueiden ympäristön vähittäistä turmeltumista, jolloin maan tuotantokyky heikkenee. Maapallon pinta-alasta yli 40 prosenttia on kuivia alueita. Vuosittain menetämme aavikoksi viidesosaa Suomen pinta-alasta vastaavan alueen.

Aavikoitumisesta kärsii suoraan 250 miljoonaa ihmistä ja siihen liittyvät ongelmat yli miljardia ihmistä sadassa maassa. Aavikoituminen koskettaa vaikeimmin Afrikkaa, mutta suurin ihmisjoukko kärsii ongelmasta Aasiassa.

Afrikan ilmasto lämpeni 1900-luvun aikana noin puoli astetta, ja lämpenemisen on havaittu kiihtyvän. Nousevat lämpötilat lisäävät veden haihtumista ja äärimmäiset sääilmiöt kuten kuivuus ja hiekkamyrskyt yleistyvät. Ongelmana ei ole vain Saharan autiomaan leviäminen, vaan aavikoituminen uhkaa yli puolta Afrikan maa-alasta.

Monien syiden summa

Ilmastonmuutoksen ja aavikoitumisen tarkat syy-seuraussuhteet ovat perusteellisen tieteellisen tutkimuksen puuttuessa vielä pitkälti epäselviä. Käytännön ongelmat ovat kuitenkin valtavia: veden kiertokulun muutokset vahingoittavat ensin kasveja, josta seuraa eroosiota, maan rakenteen tiivistymistä ja suolaantumista.

Monet ihmistoimet aiheuttavat aavikoitumista myös välittömästi: luonnonolosuhteisiin nähden vääränlaiset viljelymenetelmät, liikalaidunnus, puunhakkuu sekä maan saastuminen tai suolaantuminen.

Ongelmat juontuvat vieläkin syvemmältä: väestönkasvu, köyhyys ja sosiaalinen eriarvoisuus sekä niihin liittyvät maanomistusolot, talouden ylivalta ja ympäristön tehokäyttö, sopimattoman teknologian edistäminen, sodat ja pakolaisleirien ympäristökuormitus sekä maailmalla jatkuvasti kasvavat kasvihuonekaasupäästöt.

Maaperän kuivuminen on ajanut jo miljoonia ihmisiä kodeistaan, mutta kansainväliset pakolaissopimukset eivät tunnusta ympäristösyitä pakolaisuuden perusteeksi.

Onneksi on monia keinoja vaikuttaa aavikoitumisen syihin. Kuivilla alueilla maaperän tilannetta parantaa metsän ja muun kasvuston istuttaminen huolellisesti valituilla lajeilla. Viljelyn tarvitsemaa vesimäärää voi vähentää oikeilla laji- ja kastelumenetelmä valinnoilla. Maa-alojen rauhoittaminen kesannolle. Liikalaiduntamisen lopettaminen ja nautojen korvaaminen lampailla auttavat myös.

Käytännön politiikassa aavikoitumisen ja köyhyyden väliset yhteydet jäävät usein syrjään. Aavikoitumisesta pahiten kärsivät ihmiset asuvat kaukana pääkaupungeista.

Aavikoituminen tulisi huomioida myös kehitysyhteistyöhankkeissa. YK:n aavikoitumissopimuksella pyritään kehittämään toimintaympäristöjä, joissa paikalliset pystyvät itse pysäyttämään maaperän heikkenemisen omaa tietotaitoaan hyödyntäen.

YK:n teemavuosi korostaa myös aavikoiden arvokkaita ja haavoittuvia ekosysteemejä sekä rikkaita kulttuuriarvoja. Kansalaisyhteiskunnan ja kuivilla alueilla asuvien yhteisöjen aktiivinen toiminta on tärkeää aavikoitumisen ehkäisemisessä.

Aavikoitumista pakoon

Maailman ruokaohjelman WFP:n Ruokaa työstä -hankkeessa Sahelin autiomaassa Koillis-Malissa kunnostetaan hiekkadyynejä.

Aavikoituminen tai sen epäsuorat vaikutukset koskettavat Malissa lähes koko 12-miljoonaisen kansan elämään. Saharan laidalla sijaitsevasta maasta kaksi kolmasosaa on aavikon peittämää, ja aavikon reuna hiipii jatkuvasti etelämmäksi. Viimeisten 30 vuoden aikana siirtymää on ollut noin 200 kilometriä.

Aavikoituminen vaikuttaa myös elämän lähteenä toimiviin Niger- ja Senegal-jokiin, sillä eroosion mukana jokipenkereiltä kulkeutuu jokiin maa-ainesta, ja ennen syvät jokiuomat mataloituvat vääjäämättä.

Yhä useammat aavikon laidalla asuvat ihmiset, erityisesti miehet, jättävät kotinsa ja lähtevät etsimään toimeentuloa etelän kaupungeista, naapurimaista tai Euroopasta. Jäljelle jäävät naiset, lapset ja vanhukset.

Etelämpänä ympäristöpakolaisuus ei ole vielä yhtä yleistä: kaupunkiin kuivan kauden ajaksi kaupustelijoiksi, talonmiehiksi tai bussikuskeiksi tulleet palaavat usein kotikyläänsä viljelykauden ajaksi. Viljely vaikeutuu kuitenkin etelässäkin. Tuuli- ja vesieroosio vievät hedelmällisen maakerroksen mukanaan, ja karjalaumat ja kaupunkien energiantarve polttopuun muodossa nopeuttavat aavikoitumista entisestään.

” Tulin kaupunkiin alun perin kuivan kauden ajaksi ansaitsemaan”, kertoo porttivahtina työskentelevä Mamadou.

” Rahat eivät kuitenkaan riittäneet kotimatkaan ensimmäisen kuivan kauden jälkeen, ja päätin jäädä hieman pitemmäksi aikaa”.

Nyt menossa on jo kolmas vuosi, ja Mamadou ei ole varma, palaako tänäkään vuonna kotiin. Tauko viljelystä ja kyläelämästä on tehnyt tehtävänsä: kaupungin helppo elämä vetää puoleensa, eikä viljelyn epävarmuus toimi kimmokkeena kotikylään palaamiselle.

Maaseudulla aavikoitumisesta kärsitään konkreettisimmin.

”Kun olin parikymppinen, kukaan ei hakannut puuta. Voipuu antoi kunnon sadon, ruokaa ja lisätuloja saimme pellosta”, muistelee Freintoumoun kylässä elävä Fatoumata.

”Sitten voipuut eivät enää antaneet hyvää satoa. Naapurikylät ryhtyivät myymään puuta kaupunkiin, ja niin mekin teimme.”

Nyt kylän ympäristö on lähes puuton. Ainoastaan yksittäisiä voipuita on jäljellä. Nekään eivät anna enää satoa kuin joka toinen vuosi.

Kysymys siitä, houkutteleeko Eurooppaan lähtö, saa Fatoumatan hämmästymään.

” Tämä kylä on kotini, totta kai rakastan sitä. Se on vähän sama kuin avioliitto: ei siitäkään lähdetä kävelemään vaikeuksien koittaessa”, hän vastaa.

Mamadou sen sijaan kertoo, että Eurooppaan tekisi mieli. Passi ja viisumi ovat kuitenkin liian kalliita ja vaikeasti hankittavissa, ja laittomien siirtolaisten salakuljettajat vaativat hekin kovan hinnan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mikäli rahaa löytyisi, Mamadou olisi heti valmis koittamaan onneaan Euroopassa. Siellä tulevaisuus näyttää paljon ruusuisemmalta kuin omassa, aavikoituvassa kotikylässä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2006