Ura, ura ura li, on aika iloita, juhlia, tanssia ja syödä kuninkaan ja kuningattaren kanssa. King Pulanka tarkoittaa miskito-kuninkaan juhlaa. Tätä tammikuista tapahtumaa vietettiin ensimmäisen kerran Awas Taran kylässä jo vuonna 1880, ja sieltä tapa levisi muihin miskitokyliin, joita on nykyään noin 350. Miskito-intiaaneja asuu Nicaraguassa arviolta 150 000, valtaosa maan itärannikon autonomisella alueella. Miskitot ovat maan suurin in-tiaanikansa.

Karibialainen historioitsija ja professori Avelino Cox kertoo, että juhla on suosituin siellä, missä englantilaisten vaikutus siirtomaavallan aikana oli tuntuvin. Nicaraguan Karibian alue oli Englannin siirtomaavallan protektoriaatti 250 vuotta ja liitettiin osaksi Nicaraguaa vasta vuonna 1904.

Juana Thompson on ollut mukana järjestämässä Puerto Cabezasin kylän juhlia jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän kertoo oppineensa juhlatavat aikaisemmin juhlia järjestelleeltä isoäidiltään.

King Pulankaa voidaan kulttuurintutkijoiden mukaan pitää tapana kunnioittaa englantilaisia kuninkaallisia, mutta samalla se on myös selkeä vastalause heitä kohtaan.

Kun Cox tutki juhlan motiiveja, kertoivat vanhukset kylissä, että juhlinnan tarkoitus oli näyttää valloittajille, miten heidän läsnäolonsa koettiin. Juhla oli lähtökäsky valloittajille.

King Pulanka -juhlan ajankohta oli aluksi toukokuu. Se oli aiemmin miskitojen oman, 20 kuukauteen jaetun kalenterin ensimmäinen kuukausi. Vanha ajanlaskujärjestelmä vaihdettiin länsimaiseen kalenteriin, kun eurooppalainen kristinusko levittäytyi alueelle. Nykyisin juhlaa vietetään alueen kylissä tammikuisina sunnuntaipäivinä.

Kun juhlaa valmistellaan, valitaan ensimmäiseksi juhlan kuningas ja kuningatar. Kuningaspari pukeutuu perinteisiin luonnon materiaaleihin perustuviin vaatteisiin, kuten palmunoksiin ja tunoon, joka on miskitojen perinteinen asu. Puunkuoresta tehty tuno on hyvin työläs valmistaa. Asut on kirjailtu värikkäästi ja koristeltu sulilla.

Nykykuningas pukeutuu smokkiin

Nykyisin kuningas ja kuningatar käyttävät myös ajan henkeen kuuluvia asuja ja asusteita: puvuntakkia, kravattia, hääpukua, meikkiä ja aurinkolaseja. Lisäksi pukuun kiinnitetään rahaa kuvastamaan kuninkaallisten valtaa.

Toinen juhlien olennainen osa on ruoka. Kaikki kylän perheet osallistuvat teuraslehmän ostoon. Naudasta tehdään perinteistä ruokaa luklukia, joka sisältää lihaa, banaania, maniokkia ja juureksia. Sen herkullisuuden salaisuus on raaka-aineiden keittäminen yhdessä. Juhlajuomana on maissista ja sokeriruo’osta tehty chicha. Juhlissa riittää sekä ruokaa että juomaa – ja päihtyneitä.

Monipäiväisten valmistelujen jälkeen varsinainen juhla voi alkaa. Päivän kuninkaalliset suljetaan aluksi sisälle taloon: heidän näkemisensä on etuoikeus ja pääsystä heitä katsomaan pitää maksaa.

Juhliin kuuluvissa tansseissa matkitaan eläimiä tai ivaillaan siirtomaaisäntien läsnäololle. Aluksi kuningaspari katselee kyläläisten tanssia, mutta liittyy myöhemmin mukaan.

Tanssin koreografia nousee miskitojen jokapäiväisestä elämästä. Tanssiin kuuluvat myös kanootit, joilla miskitot melovat joella. Kalastuksessa käytettäviä verkkoja ja erilaisia syötäviä metsän eläimiä riepotellaan menossa mukana.

Päivän päätteeksi kuninkaalliset kuittaavat osan juhlissa kerätyistä rahoista. Vaikka tulot periaatteessa jaetaan yhteisölle, näyttelijät ottavat summasta osansa.

Ajan mittaan on moni asia juhlissa muuttunut. Mikäli haluttaisiin palata takaisin vanhempiin juhlatapoihin, olisi Avelino Coxin mielestä juuri nyt hyvä hetki tehdä se. Sukupolvi, joka muistaa alkuaikojen nykyistä yhteisöllisemmät juhlatavat, on yhä hengissä ja voisi välittää tietonsa nykyiselle sukupolvelle. Siten juhla voitaisiin palauttaa lähemmäs alkuperäistä muotoaan – ja antaa entistä tehokkaammin kyytiä kolonialismin vuosisataiselle ikävälle perinnölle.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007