Safa Hassan Mustafa (Kuva: Päivi Arvonen)
Egyptiläinen Safa Hassan Mustafa, 36, on työskennellyt kotiapulaisena jo kolmekymmentä vuotta.
”Olin kuusivuotias, kun vanhempani lähettivät minut maaseudulta siivoojaksi yläluokan perheeseen Kairoon. Sisarukseni pääsivät kouluun, minä pääsin vuodessa viikoksi lomalle kotikylään”, Safa kertoo. Hän ei ainakaan tunnusta olevansa katkera kohtalostaan.
”Totta kai haluaisin osata lukea ja kirjoittaa, mutta il hamdulillah, Jumalan kiitos, olen aina löytänyt töitä ja pystyn maksamaan lasteni koulunkäynnin.”
Safa asuu 16- ja 13-vuotiaiden lastensa kanssa Karf el Sheik -kotikylässään Niilin suistoalueella. Lähellä Tantan kaupunkia sijaitsevaa maanviljelysaluetta kutsutaan Deltaksi.
”Mieheni jätti minut toisen naisen takia, kun lapsemme olivat pieniä. Hän ei halua tavata lapsia, enkä ole saanut häneltä piasteriakaan rahaa”, Safa kertoo.
Viitenä päivänä viikossa hän ehtii vain käväistä kotonaan, sillä työmatka kestää neljä tuntia yhteen suuntaan.
”Yleensä nukun vain muutaman tunnin. Lapset tarvitsevat ruokaa ja koti täytyy siivota.”
Safan aamu alkaa jo ennen auringonnousua. Koska bussit eivät kulje aikaisin aamulla, hän kävelee puolisen tuntia juna-asemalle. Joskus hän löytää istumapaikan junassa ja ehtii torkkua lähes kolme tuntia.
Perillä Kairossa on vielä bussimatka työpaikalle, ulkomaalaisen perheen kotiin. Töissä Safa pääsee suhteellisen helpolla, sillä työnantajapariskunnalla ei ole lapsia.
”Siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä, silitän, hoidan kauppa-asioita ja keitän teetä tai kahvia, joskus tarjoilen aamiaista”, luettelee Safa, joka ehtii kotiinsa useimmiten vasta puoli yhdeksän aikaan illalla.
”Lapset katsovat televisiota naapurissa, mutta minulla ei ole aikaa pysähtyä kuin vasta mennessäni nukkumaan.”
Safan kuukausipalkka, 550 Egyptin puntaa eli noin 80 euroa, on enemmän kuin monella opettajalla tai sihteerillä. Työnantaja maksaa myös hänen matkakulunsa, ja joskus hän saa rahaa lääkemenoihin. Islamin kahtena suurimpana vuosijuhlana hän saa ylimääräisen rahalahjan. Elämä kahden lapsen yksinhuoltajana on kuitenkin jatkuvaa taistelua, sillä rahojen pitää riittää myös lasten koulunkäyntiin. Sosiaali- tai eläketurvaa Safalla ei ole.
”Elämäni on raskasta, mutta lasteni takia minun on pakko jaksaa. Toisinaan kyllä haaveilen, että omistaisin joskus edes yhden hopeakorun.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007