Naisiin konfliktien aikana kohdistuvasta väkivallasta on tullut kansainvälinen skandaali. Joudumme yhä useammin lukemaan, miten perheitä ja yhteisöjä tuhotaan naisia vastaan suunnatun seksuaalisen väkivallan avulla tai kuinka kotoaan pakenevat naiset joutuvat hyväksikäytön uhreiksi. Sodan loputtua naisiin kohdistunut väkivalta jatkuu usein kotona, kun kotiutetuille sotilaille ei löydy työtä ja turvaverkot ovat murtuneet.
Väkivalta naisia vastaan ei kuitenkaan rajoitu konflikteihin tai niiden jälkeiseen aikaan, vaan se on monille miljoonille naisille arkipäivää kaikissa sosiaaliryhmissä ja kaikissa maissa. Tämä väkivalta on niin tavallista, ettei se herätä voimakkaita reaktioita sen enempää kansainvälisellä, kansallisella kuin paikallisellakaan tasolla. Usein naiset ovat menettäneet luottamuksensa oikeuslaitoksen tai poliisin apuun. Väkivaltaa synnyttävä sukupuolten välinen eriarvoisuus ja välinpitämättömyys ovat juurtuneet liian syvälle järjestelmään.
Pakistanissa naisten oikeuksien puolustajat onnistuivat marraskuussa saamaan läpi raiskausta koskevan lain muutoksen. Enää ei raiskaustapauksissa vaadita neljää miespuolista todistajaa, vaan nainen voi tuoda raiskaustapauksen oikeuteen joutumatta itse syytetyksi aviorikoksesta. Silti voi viedä vuosia, ennen kuin naiset uskaltavat niin tehdä.
Joissakin maissa raiskauksen uhriksi joutunut nainen saatetaan hakata ja kivittää, jotta perheen loukattu ”kunnia” saa hyvityksen. Monissa maissa puolison naiseen kohdistamaa väkivaltaa pidetään normaalina ja naisia kohtelevat kaltoin nekin, joista he hakevat turvaa. Kenen puoleen kääntyä, kun apua ei heltiä poliisilta tai oikeusviranomaisilta eikä uskonnollisilta tai yhteisön johtajilta?
Sukupuolesta johtuva väkivalta – ja se, ettei sitä saada kitkettyä – heijastaa syvälle juurtuneita eriarvoisuuden ja syrjinnän malleja. Ne läpäisevät yhteiskunnan poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset normit ja laitokset sekä yhteisöjen ja perheiden asenteet. Joskus tuntuu siltä, ettei naisiin niin sodan kuin rauhankaan aikana kohdistuville moninaisille väkivallan muodoille ole loppua näkyvissä.
Todellisuudessa loppu häämöttää jo lähellä. Lähes 20 vuoden työ väkivaltaa vastaan on opettanut naisille, että muutos on todella mahdollinen. Se kuitenkin vaatii miesten osallistumista valtasuhteiden muuttamiseen ja laajaa puuttumista väkivallan sosiaalisiin ja taloudellisiin syihin sekä väkivallan, köyhyyden ja konfliktien keskinäisiin kytkentöihin.
YK:n naisten kehitysrahaston Unifemin alaisuudessa toimii erityisrahasto naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Se kannustaa panemaan toimeen perheväkivallan vastaisia lakeja, joita on säädetty jo 89 maassa.
Toimintaan kuuluu tiedottamista laeista ja niiden yhteyksistä ihmisoikeuksien periaatteisiin. Lisäksi vaikutetaan budjetointiin ja pyritään luomaan naiset huomioon ottava oikeus- ja poliisitoimi. Lakimuutosten ja poliittisten linjausten vaikutuksia seuraavia naisaktivisteja pyritään tukemaan.
Esimerkiksi Ruandassa Unifemin tuki naisjohtajille on auttanut tuomaan naisnäkökulman ja väkivallan vastaisuuden mukaan hallituksen, parlamentin, oikeuslaitoksen ja poliisin toimintaan. Vuosien ponnistelun tuloksena sukupuolesta johtuva väkivalta julistettiin laittomaksi ja siihen syyllistyville säädettiin rangaistukset. Tuomareita on valistettu sukupuolisidonnaisista valtasuhteista, joiden vuoksi naisten oli vaikea löytää todistajia seksuaaliselle väkivallalle.
Naisiin kohdistuva väkivalta lakkaa, kun perustuslakien tasolla selkeästi taataan sukupuolten välinen tasa-arvo. Lakiuudistuksin on varmistettava sen toteutuminen avioliitossa, perhesuhteissa, omistusoikeudessa, työnsaannissa ja elinkeinon harjoittamisessa. Naisia on kannustettava osallistumaan vaaleihin ehdokkaina ja äänestäjinä, ja heille on taattava tasaveroinen edustus kaikissa elimissä. Oikeuskäytännöissä naisilla on oltava samat oikeudet kuin miehillä. Naisten ihmisoikeuksien rikkojat on vedettävä oikeuteen, jotta naiset voivat luottaa oikeus- ja poliisilaitokseen, jotka ovat liian usein pettäneet heidät.
Nämä strategiat on omaksuttava niin laajasti, että väkivallasta vapaa elämä on kirkkaana kaikkien naisten näköpiirissä.
Kirjoittaja on yk:n naisten kehitysrahaston Unifemin johtaja.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2007