Istuin eräänä kesäaamuna kahvilan terassilla. Kadulla käveli uskomattoman näköinen koira: se oli valkoharmaa ja sen silmät kiiluivat sinisempinä kuin jää koskaan.

Koiran omistaja pysähtyi rupattelemaan kanssani, ilmeisesti koska hymyilin hänen lemmikkinsä komeudelle. Mies oli aivan tavallinen keski-ikäinen suomalainen.

Tai niin oletin, kunnes hän avasi suunsa. Hän kertoi, että koira voi tappaa käskystä. Mutta se on erittäin kiltti ihmisille. Sitten hän lisäsi: ”mutta se ei ole kiltti neekereille”.

Toteamusta seurasi miehen rasistinen kuvaus siitä, miten hänen lemmikkipetonsa ”kuin luonnostaan” hyökkää tummaihoisten kimppuun. Ei muiden. Mies oli kasvattanut koiransa Etelä-Afrikassa.

Internet-keskusteluissa erityisesti eteläafrikkalaista rhodesian ridgeback -rotua kehutaan: koiran mahtavaa vartiointikykyä, voimia tappaa jopa leijona. Ilmoilla on ajatus siitä, että rotu olisi jalostettu geneettisesti rasistiseksi.

Eräs kirjoittaja on huolissaan. Hän kertoo koulutetun koiransa purreen pahasti jo viittä ihmistä, tummaihoisia kaikki. Toinen kommentoi tähän, että koirat ovat värisokeita – ja lisää, että kenties koira haistoi ”erirotuisen” ihmisen.

Rasismin lisäksi koiria valjastetaan ”hupitarkoituksiin”. Ylen Silminnäkijä näytti elokuun lopulla BBC:n dokumentin laittomasta koiratappelubisneksestä. Brittitoimittaja soluttautui mukaan toimintaan, joka lonkeroitui aina Suomeen saakka.

Tappelijakoirat koulitaan raa’oin menetelmin. Koirarotuja jalostetaan, yksilöitä opetetaan hakkaamalla ja ärsytetään systemaattisesti. Heikot ja häviäjät tapetaan.

Ihminen kasvattaa himonsa ja epäluulonsa eläimeen. Näitä koiria yhdistää se, että ne on kasvatettu tappamaan, lajitovereitaan tai ihmisiä. Jos ne eivät tapa, ne kuolevat itse.

Kadulla tapaamani koiran silmät olivat jäänsiniset, mutta mies oli jäätä sisältä. En muista, milloin viimeksi olisi oksettanut näin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007