Euroopan unionin jäsenvaltioiden mielestä siirtolaisuutta on samaan aikaan ihan liikaa ja aivan liian vähän. Oveaan kolkuttaville maahanmuuttajille unionilla on kaksi vastausta. Köyhien maiden kouluttamattomat se torjuu kovalla kädellä, mutta samaisten valtioiden kouluttautuneille väylä on avoin.

Erityisesti Afrikasta inhimillinen pääoma valuu ulos kuin hiekka harvasta seulasta. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan joka vuosi noin 20 000 koulutettua afrikkalaista jättää kotimaansa.

Chicagossa toimii enemmän etiopialaisia lääkäreitä kuin Etiopiassa. Malawissa koulutetun lääkärin löytää helpoiten Manchesterista tai Birminghamista. Ghanan sairaanhoito-oppilaitoksista valmistuvista hoitajista puolet lähtee siirtotyöläisiksi heti, kun todistus on kourassa. Zimbabwen terveydenhuollon ammattilaisista yli puolet on muuttanut ulkomaille. Kymmenestä afrikkalaisesta tiedemiehestä vain kaksi tekee työtään Afrikassa.

Vaikka määrällisesti aivovuoto koskettaa pahiten Kiinaa, kipeimmin sen sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset tuntuvat nimenomaan Afrikan maissa. Samaan aikaan, kun koulutettu työvoima kaikkoaa maanosasta, sen OECD-mailta saamasta kehitysavusta kuluu vuosittain neljä miljardia dollaria ulkomaisten asiantuntijoiden palkkaamiseen.

Brittien terveydenhuolto afrikkalaisten turvin

Korkeasti koulutettujen lähtijöiden motiiveja on helppo ymmärtää. Niistä tavallisimpia ovat huono palkka, kehnot elin- ja työolosuhteet sekä sosiaalisesti ja poliittisesti levoton yhteiskunta. Usein perheen ensimmäinen lähtijä avaa tien toisille. Ghanalaiset sairaanhoitajat houkuttelevat kollegoitaan Britanniaan samoilla argumenteilla, joilla Ruotsiin muuttaneet suomalaiset viisikymmentä vuotta sitten tyhjensivät Suomen syrjäkylät. Entistä leveämpi leipä ja keveämpi työ ovat vahvaa valuuttaa kansainvälisillä työmarkkinoilla.

Yksi merkittävä eroavaisuus siirtolaisvirroista löytyy: Suomesta lähti 1960-70 -luvuilla kouluttamaton ”ylijäämäväestö”, mutta tämän päivän Afrikasta siirtotyöläisiksi lähtee kansakuntien älymystö: lääkärit, lakimiehet ja tutkijat.

Vastaanottajien motiivit ovat nekin selviä. Koulutetun väen tarvetta väestörakenteeltaan vanhenevissa maanosissa ei yritetäkään kieltää. Käytännössä jo nyt brittien julkinen terveydenhuolto hyytyisi toimintakyvyttömäksi ilman Afrikassa ja Aasiassa koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia. Vastaava tilanne vallitsee tiukasta maahanmuuttopolitiikastaan tunnetussa Australiassa.

Harmaantuvassa Euroopan unionissa suunnitellaan nyt blue cardia, yhteistä työlupajärjestelmää korkeasti koulutetuille siirtotyöläisille.

Aivovuoto on aivokiertoa

Aivovuodosta on sanottu koituvan hyötyä lähtömaalle ainakin siksi, että ulkomaille muuttanut perheenjäsen avustaa taloudellisesti kotiin jääneitä läheisiään. Helsingin yliopiston väestötieteen dosentin Arno Tannerin mukaan sukulaisten rahalähetykset kyllä virkistävät kehitysmaiden taloutta, mutta niiden varaan ei tulevaisuutta kannata rakentaa.

”Mitä pidemmän ajan ihminen asuu poissa kotimaastaan ja mitä paremmin hän uuteen asuinmaahansa integroituu, sitä pienemmiksi ja harvinaisemmiksi rahalähetykset käyvät. Jotta tämä rahavirta säilyisi, pitäisi kehitysmaiden siis kouluttaa jatkuvasti uusia ihmisiä, jotka sitten lähtisivät ulkomaille töihin ja rahaa lähettämään.”

Aivovuotoa on puolusteltu myös sillä, että kyseessä onkin oikeastaan aivokierto, sillä ulkomailla työkokemusta hankkineet palaavat lopulta takaisin kotimaahansa. Toisaalta siirtolaisten integroitumista yhteiskuntaan on totuttu ainakin Suomessa pitämään maahanmuuttopolitiikan itsestään selvänä päämääränä. Lähtömaan kehitykselle onnistunut integraatio on kuitenkin myrkkyä.

”Yksilötasolla integraatio on hyvä asia, mutta samalla se tarkoittaa sekä kotimaahan lähetettävien rahavirtojen tyrehtymistä että siirtolaisten paluun epätodennäköistymistä. Ne, jotka integroituvat parhaiten eivät enää palaa kotiseudulleen.”

Tannerin mielestä vastaanottavaan yhteiskuntaan integroitumisen ei tarvitsisikaan olla siirtotyöläisen välttämätön tavoite. ”Tärkeintä on, että maahanmuuttajan oikeudet toteutuvat, myös oikeus olla integroitumatta kokonaan.”

Tanner korostaa, että viime kädessä ihmisellä itsellään täytyy säilyä mahdollisuus valita, palaako hän synnyinmaahansa vai ei.

”Olennaista on, että yksilöiden pitäisi voida tehdä päätöksensä harkitusti, ei pakon edessä.”

Suunniteltua kierrätystä vuodon sijaan

Onko tilanne sitten toivoton? Onko Afrikan köyhien valtioiden vääjäämätön osa kouluttaa älymystönsä vauraiden maiden työmarkkinoille ja huoltaa jäljelle jäänyt väki halpatuotantotöillä ja kehitysavulla?

”Ei välttämättä”, sanoo Arno Tanner. Itsestään tilanne ei muutu, mutta Tanner uskoo, että parhaimmillaan koulutetun työvoiman kierto voisi tuottaa win-win-win -tuloksen – voittajia olisivat niin lähtömaa, kohdemaa kuin itse siirtotyöläinenkin.

Keskeisintä olisi käynnistää ja taata paluumuutto – ihmisten tulisi liikkua maanosien välillä sen sijaan, että he valuvat lopullisesti ulos Afrikasta. Jotta ihmiset tahtoisivat palata kotimaahansa, olosuhteiden tulisi olla houkuttelevat ja siirtolaisten pitäisi myös tietää niistä.

Kehitysavussa Tanner soisi panostettavan ihmisoikeuksiin, sillä niiden toteutuminen on vapaaehtoisen paluun ensisijainen ehto. Sen sijaan suuret infrastruktuurihankkeet ovat usein hitaita, ja vahinko lähtömaassa ehtii tapahtua ennen olojen kohenemista. Eli kun koulut ja terveysasemat viimein valmistuvat, ovat nuoret ihmiset jo ehtineet jättää puutteelliset kotiseutunsa ja -maansa.

Myös pyrkimykset saada siirtolaisuus lähtö- ja vastaanottajamaiden yhteiseksi ja yhdessä säädeltäväksi asiaksi ovat osoittautuneet menestyksellisiksi.

”Mahdollisuudet yhteiseen hyvään ovat olemassa. Sen ovat osoittaneet esimerkiksi Ranskan ja Sveitsin kehitysmaiden kanssa toteuttamat yhteishankkeet, joissa sekä lähtö- että tulomaan koulutetun väen kysyntä ja tarjonta on otettu huomioon.”

Blue card -järjestelmää valmisteleva Euroopan unioni onkin avainasemassa Afrikan aivovuodon tyrehdyttämisessä. Lähtömaiden äänen kuuleminen jo suunnitteluvaiheessa on paras keino saavuttaa tilanne, jossa kaikki voivat voittaa.

Vanheneva Suomi saa hoivaa Filippiineiltä

Suomalaisten keskimääräinen ikä nousee nopeammin kuin muualla Euroopassa. Tämä merkitsee paitsi kasvavaa työvoimapulaa eläköitymisen vuoksi, myös hoiva-alan työntekijöiden lisääntyvää tarvetta.

Apua ongelmaan on haettu hiljattain ennennäkemättömän laajalla rekrytoinnilla Filippiineiltä. Tulevien kahden vuoden aikana töitä olisi tarjolla yhteensä noin sadalle filippiiniläiselle sairaanhoitajalle.

Hoiva- ja terveyspalveluja tuottava Esperi Care Oy on kiinnostunut juuri Filippiineistä, koska siellä alan koulutustaso on korkea. Maa suhtautuu myönteisesti aivovuotoon ja kouluttaakin hoitohenkilökuntaa selvästi yli oman tarpeen maastamuuttajien rahallisen tuen toivossa.

Värvättävien palkka, työehdot ja -edut tulevat vastaamaan suomalaisten sairaanhoitajien tasoa.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10/2007