Helsingin itä-Pasilan betonimaisemaa elävöittää kirkas syysaurinko. Kerrostalojen varjojen raidoittamalla pihalla juoksentelee lapsia, joiden kiljahdukset kimpoilevat seinistä ja tuovat sunnuntai-iltapäivän uneliaisuuteen ryhtiä. Äänet kantautuvat vaimeina sisälle Suomen Somaliliiton tiloihin. Pöydän ääressä istuu kaksi miestä, joiden lapsuuden maisemiin Itä-Afrikan sarveen on sekä ajallisesti että maantieteellisesti pitkä matka.

Tällä hetkellä Husein Moaw ja Muhumed Moalim Omar ovat 65-vuotiaita. Molemmat ovat eläneet Suomessa kuutisen vuotta.

Omar saapui helmikuussa 2001. Hyytävän kylmästä ilmasta huolimatta vastaanotto oli lämmin. ”Tulimme tyhjin käsin, mutta saimme kaiken, mitä tarvitsimme.”

Omar asuu Helsingissä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Moawin lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Kumpikin miehistä on eläkkeellä.

Eläkkeelle jääminen ihmetyttää

Eläkevuodet ovat usein pitkän työrupeaman tehneille suomalaisille odotettua vapaata aikaa. Maahanmuuttajan silmin asia voi näyttää toiselta. ”Somaliassa töitä tehdään niin kauan kuin terveyttä riittää”, Omar sanoo.

Suomalainen käytäntö, jonka mukaan tietyssä iässä jättäydytään työelämän ulkopuolelle, herättää miehissä ihmetystä. Ehkä perheen elättäjän rooli on osaltaan pitänyt yllä vanhimman arvovaltaa, jonka molemmat ovat huomanneet Suomessa hiipuneen.

”Sen sijaan että lapset kuuntelisivat meitä, he menevät omia teitään”, Omar toteaa.

Miesten päivät kuluvat pääosin moskeijoissa, joita löytyy pääkaupunkiseudulta useita. Moskeijassa ei käydä vain rukoushetkien vuoksi. Siellä pidetään yllä yhteyksiä muihin Suomessa asuviin somalialaisiin, keskustellaan ja luetaan Koraania.

Entä millaisia ovat kontaktit suomalaisiin? Moawin mukaan niitä ei juuri ole. ”Jos meillä olisi mahdollisuus tavata suomalaisia, olisimme oppineet suomen kielen”, hän sanoo.

Molemmat kaipaavatkin lisää mahdollisuuksia suomen kielen opiskeluun. Välittömästi maahanmuuton jälkeen tarjotun opetuksen hyöty jää jatkuvuuden puuttuessa kyseenalaiseksi. ”Järjestetäänkö eläkeläisille ylipäätään Suomessa mitään opetusta tai toimintaa?” kysyy Moaw.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston maahanmuuttoyksikössä työskentelevä terveydenhuollon konsultti Päivi Sundell myöntää, että ikääntyville maahanmuuttajille tarjotut palvelut laahaavat tällä hetkellä kysynnän jäljessä. Koulutukseen hakeutuminen on ollut pitkälti oman aktiivisuuden varassa. Parannuksia on onneksi luvassa.

”Ikääntyvien maahanmuuttajien päivätoiminnan kehittämishankkeessa päästään käytännön toimiin ensi vuoden alusta. Ryhmätoimintaa ja kielikoulutusta on tulossa lisää. Tietoa palveluista pyritään levittämään entistä tehokkaammin”, Sundell kertoo.

Kielitaito avaa parhaimmillaan monia ovia. Se on myös Suomen kansalaisuuden edellytys. ”Ilman kansalaisuutta emme voi osallistua vaaleihin tai saada passia, jolla voi vapaasti matkustaa”, Muhumed toteaa.

Huolimatta kohtaamistaan haasteista Moaw ja Omar vakuuttavat olevansa tyytyväisiä elämäänsä Suomessa. ”Täällä on turvallista ja elämä on ylipäätään sujuvaa. Somaliasta en kaipaa mitään”, Moaw sanoo.

Myönteinen suhtautuminen ikääntymiseen kuuluu molempien puheesta. ”Minulla ei ole tarvetta näytellä nuorta. Tämä on hyvä elämänvaihe, vaikka voimani eivät ole enää entisellään, enkä voi hengailla nuorten miesten kanssa”, Moaw naurahtaa.

Kun Omar ja Moaw pohtivat tulevia vuosiaan Suomessa, ajatukset palaavat lasten ja vanhempien väliseen suhteeseen. ”Suomessa valtiolla on sama rooli vanhuksiin nähden kuin lapsilla on Somaliassa. Jossain vaiheessa meilläkin on todennäköisesti edessämme vanhainkoti”, Omar toteaa.

Vanhainkodeissa ei miesten mukaan ole tällä hetkellä somalialaisia vanhuksia, mutta useille asia on pian ajankohtainen.

Omar kertoo, että hänen kaksi poikaansa ovat edelleen Etiopiassa. Toinen heistä on vakavasti sairas. ”Toivon, että he pääsisivät Suomeen. Hajalla olevien perheiden yhdistäminen on minun lisäkseni myös monen muun somalialaisen toive”, hän sanoo.

Uudesta kodista voi tulla vankila

”Jos kieli ja yhteiskunnan käytännöt jäävät vieraiksi maahanmuuttajaperheen vanhimmalle, hän tulee helposti riippuvaiseksi suomen kielen oppineista lapsistaan”, sanoo tutkija-lääkäri Mulki Mölsä.

Aihe on Mölsälle tuttu. Hän valmistelee Helsingin yliopistossa väitöskirjatutkimusta, jonka aineisto koostuu ikääntyvien maahanmuuttajien sairautta ja arkea koskevista kokemuksista.

Riippuvuus lapsista supistaa vanhuksen kokemusmaailmaa ja sulkee hänet eräänlaiseen vankilaan. ”Se on suuri muutos ihmiselle, joka on tottunut elättämään itsensä ja määräämään omasta elämästään”, Mölsä toteaa.

Suhtautuminen ikääntymiseen liittyviin fysiologisiin muutoksiin on pitkälti kulttuurisidonnaista. ”Käsitykset siitä, mikä on luonnolliseen elinkaareen liittyvää, ovat somalialaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa jonkin verran erilaisia. Asia olisi huomioitava terveydenhuollossa, jotta maahanmuuttajien kanssa päästäisiin yhteisymmärrykseen hoidon tarpeesta.”

Mölsän mielestä maahanmuuttajat tarvitsisivat kotouttamisen yhteydessä enemmän tietoa sairauksista ja suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä. ”Sairastuminen tuntuu potilaasta kaksin verroin ahdistavammalta lääkärin kertoessa siihen liittyviä
asioita, joista potilas ei ymmärrä mitään.”

Ikääntyville maahanmuuttajille suunnattuja palveluita tulisi Mölsän mukaan suunnitella ensisijaisesti kohderyhmän tarpeista käsin. ”Erityistapoja tulisi kunnioittaa sen sijaan, että niputetaan kaikki maahanmuuttajat yhteen. Tässä suhteessa Suomi ei ole vielä monikulttuurinen maa.”

Maailmalle hajonneet perheet aiheuttavat surua Mölsän haastattelemille vanhuksille. Moni ei saa Suomen kansalaisuutta kielitaidon puutteen vuoksi. Muukalaispassilla on vaikeaa päästä matkustamaan. Tuntuu oudolta, että kirjattomasta kulttuurista tulevan vanhuksen kielitaito painaa kansalaisuutta myönnettäessä vaa’assa enemmän kuin sukulaissuhteisiin liittyvät syyt. ”Nämä asiat olisi mahdollista hoitaa Suomessa sivistyneesti”, Mölsä toteaa.

Toinen Mölsän tutkimusaineistosta esiin noussut huolenaihe on islamilaisten hautapaikkojen puute. Kaikille islaminuskoisille avointa hautausmaata ei Suomessa toistaiseksi ole.

Mölsä peräänkuuluttaa sellaisen toiminnan järjestämistä, jonka avulla lähiöissä elävät maahanmuuttajavanhukset pääsisivät tekemisiin samalla alueella asuvien suomalaisten vanhusten kanssa. ”Se olisi avartavaa molemmille osapuolille. Ehkä tarvitaan joku järjestö, joka innostuu ajamaan asiaa.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007