Anna Vohlonen
Ecuadorilainen Amanda Trujillo on harrastanut näyttelemistä 15-vuotiaasta lähtien.
Muistatko nämä kasvot? Se on hyvin mahdollista, sillä ecuadorilainen Amanda Trujillo esiintyi Suomessa vuoden 2000 Maailma Kylässä -festivaaleilla. Hän esitti veljensä ja serkkunsa kanssa humoristisia kuvaelmia Andien vuoriston ihmisten elämästä: andilaisesta maailmankatsomuksesta ja yhteiskuntaluokkien välisistä eroista.
Kymmenlapsisen perheen vanhemmat olivat aikoinaan aktivisteja, ja se on vaikuttanut Amandankin valintoihin. ”On turha valittaa, jos ei tee asioille mitään.”
Amanda on harrastanut näyttelemistä jo 15-vuotiaasta lähtien. Teatteri on Amandalle yksi keino tuoda esiin rasistisen luokkayhteiskunnan epäkohtia ja taistella länsimaalaisuuden ja valkoisuuden ihannointia vastaan.
Amanda itse on mestitsi eli intiaanien ja espanjalaisten valloittajien sekoitus. Hän on kotoisin pienestä köyhästä kylästä, jossa elintavat ja toimeentulomallit on opittu alkuperäiskansoilta. ”Me olemme enemmän intiaaneja kuin espanjalaisia. Se on totuus, jota ei tulisi hävetä, vaan päinvastoin olla ylpeitä siitä.”
Nykyään teatteri on jäänyt vähemmälle, mutta halu välittää tietoa ja vaikuttaa maan asioihin on voimistunut entisestään. Sukupuolten väliset valtasuhteet ovat keskeisiä niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Niitä koskevissa ongelmissa ei Amandan mukaan auta hakea malleja mistään etnisestä ryhmästä, sillä epätasa-arvo on nykypäivää kaikkialla Ecuadorissa.
Ääni nousee ja puhevauhti kasvaa, kun Amanda selittää, kuinka kaikilla hänen veljillään on nuoresta iästään huolimatta lapsia usean eri naisen kanssa. Sen sijaan perheen kaksi yli 30-vuotiasta tytärtä ovat molemmat lapsettomia ja ainoat, jotka ovat hankkineet itselleen muodollisen koulutuksen.
Amanda on tiedottaja ja isosisko sairaanhoitaja. Nyt veljet ovat käsi ojossa pyytämässä avustuksia lasten koulunkäyntiin – tai milloin mihinkin. Koska siskoilla ei ole lapsia, heidän aikansa ja rahavaransa ovat ikään kuin kaikkien yhteisomistuksessa.
Amanda on joutunut useamman perheenjäsenen epäsuosioon kärkevillä kommenteillaan naisten itsenäisyydestä. Harmistuneena hän sanoo veljiensä olevan tyypillisiä ”machoilijoita” ja äitinsä puolustavan heitä. ”Perheen miehet eivät liikahdakaan, jos lusikka putoaa lattialle, vaan odottavat jonkun naispuolisen hoitavan asian.”
Keskustelu ja tiukat väittelyt vaikeistakin asioista ovat Amandan arkipäivää. Ei ole helppoa kulkea vastavirtaan joka paikassa – olo on usein yksinäinen.
Amanda valmistautuu matkaamaan haastattelun jälkeen pääkaupunki Quitoon. Seuraavana päivänä on uutta julkista tv-kanavaa koskeva tiedotustilaisuus, jonka järjestelyissä hän on innokkaasti mukana. Amanda soittaa poikaystävälleen ja sopii tapaamisen. He menevät yhtä matkaa Quitoon.
”Poikaystävänikään ei oikein hyväksy minun itsenäisyyttäni. En tiedä tuleeko tästä mitään… Luultavasti joudun lopettamaan suhteen”, Amanda huokaisee, mutta hymyilee.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2007