Espanjan romanien valopilkku: flamenco

MIKKO HARMAflamenco.jpg
Flamencon ilmaisuvoima tulee suoraan sydämestä.

”Mustalaisilla ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten mitään asemaa Espanjassa! Olimme valtaväestölle pelkkiä ryöväreitä ja tyhjäntoimittajia, parempia kuolleina kuin elävinä”, puuskahtaa 59-vuotias Angel Montoya Carrasco.

Carrasco istuu työpaikkanaan toimivan tavernan rappusilla ja imee tupakanpätkää tumma tukka silmillä. Flamencokitaristina itsensä elättävä Carrasco on hurjista työttömyysluvuista kärsivässä Andaluciassa sikäli erikoinen tapaus, että hänellä ylipäänsä on töitä. Vielä erikoisemman hänen tilanteestaan tekee se, että Carrasco on romani, jolla on töitä.

Carrasco ei huokaile syyttä kansansa synkkää historiaa. Sen jälkeen, kun romanit 1400-luvulla vaelsivat Intiasta Eurooppaan, heidän kohtalonsa on ollut kova. Espanja, kuten muutkin Euroopan maat, on kohdellut romanivähemmistöään ala-arvoisesti.

”Kruunu kielsi romanien kielen, juhlat ja kansanpuvut jo 1500-luvulla”, Carrasco kertoo. Myöhemmin romanien perinteiset ammatit, kuten sepän ja hevoskasvattajan ammatit, tehtiin laittomiksi. Työttömyys, vainot ja kidutus sysäsivät monet romaneista kiertolaisuuteen. Valtio kielsi vieläpä kiertolaisuudenkin, kuolemanrangaistuksen uhalla.

”Mustalainen oli yhtä kuin köyhä ja kipeä. Tuo aika oli hirveän traagista, olla vihattu ja nälissään ja ilman kotia. Monilla ei ollut mitään mahdollisuuksia”, Carrasco kuvailee.

Perinne voimaannutti romaneja

On kuitenkin jotain, mitä mustalaisilla oli ja Espanjan valtaväestöllä ei. Se oli flamenco.

”Flamenco oli tärkeä osa vanhemmilta lapsille siirtyvää romaniperintöä ja ennen kaikkea ilmaisutapa elämän ahdingolle ja epätoivolle”, kertoo kulttuuritutkija Carlos Martin Menendez Sevillan yliopistosta.

Musiikkia esitettiin alkuun ainoastaan perhepiirissä, ja se oli hyvin henkilökohtaista, kuten vanha flamencolaulu antaa ymmärtää: ”Pyysin vettä, mutta sitä ei minulle annettu. Menin kadulle ja ryhdyin varastamaan. Valkolaiset lamppuineen ja lyhtyineen seisoivat kadunkulmissa ja huusivat: tappakaa se, se on mustalainen”.

”Flamenco toimi osin myös romanien salaisena aseena etnisen ylpeyden ja yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Se vastusti espanjalaisten pyrkimyksiä tukahduttaa romanius sen kaikissa ilmenemismuodoissa”, Menendez jatkaa.

1800-luvulla flamencon merkitys romaneille muuttui hyvin konkreettiseksi – tarjosihan se työtä. Espanjaan rantautui tuolloin ulkomailta kopioitu malli musiikkikahviloista, joissa sai pääsylipun hinnalla varieteetyylisen shown ja tilkan viiniä. Romanit pääsivät pian kahviloihin esittämään taitojaan. Palkka oli vaatimaton: muutama lantti, viinilasi ja pala leipää.

”Rahaa oleellisempaa olikin, ettei meidän tarvinnut enää olla näkymättömiä”, sanoo kitaristi Carrasco. Flamenco antoi romaneille luvan näkyä uudella tavalla.

Näkymätön kansa astuu estradille

Flamencon suosio kasvoi. Andalucian virtuoosimaisia tanssijoita ja muusikoita tultiin katsomaan kauempaakin. Yleisö ja esiintyjät lauloivat yhdessä, yleisö säesti taputuksia pöytiä naputtamalla, ilot ja surut elettiin yhdessä. Esitysten aikana kaksi kansaa asettui jakamaan elämäänsä samaan tilaan, ja sillä oli valtava symbolinen merkitys.

Tutkija Menendezin mukaan joitakin romaneja nousi flamencon kautta kuuluisiksi jo 1800-luvulla. Ulkomaillakin innostuttiin Espanjan mustalaisuudesta: syntyi useita oopperoita, baletteja ja kirjoja, joissa romanit olivat pääosassa – eivätkä vain varkaina tai murhamiehinä. Kulttuuri innoitti syvästi myös Espanjan omaa suurta runoilijaa Federico García Lorcaa. Romanit alkoivat näkyä osana espanjalaisuutta.

”On eri asia olla hyväksytty ja voida hyvin”, sanoo flamencotanssijatar Lydia Ruiz. Sanat viittaavat historian raskaaseen painolastiin. Suuri osa Espanjan lähes miljoonasta romanista elää edelleen yhteiskuntansa marginaalissa. Stereotypiat työmarkkinoilla, lukutaidottomuus ja huumeet ovat todellisia ongelmia. Monilla romaneilla ei ole syntymätodistusta, henkilöllisyyttä eikä näin ollen juridisesti edes maan kansalaisuutta.

Rahastusta ja mainetta

27-vuotias Ruiz itse ei kuulu huono-osaisimpiin. Hän lähti jo nuorena Sevillan kautta Madridiin tanssimaan ja on sittemmin kiertänyt eri flamencoryhmissä aina Japanissa ja Australiassa saakka. Nyt Ruiz on pienen lapsen äiti ja asettunut Sevillaan perustaakseen tanssikoulun.

Flamenco tarjosi myös hänelle mahdollisuuden parempaan elämään. Siinä missä Carrasco valitsi jäädä syntymäkaupunkiinsa Jereziin soittamaan koko elämäkseen, Ruiz kiersi maailmaa.

”Lopputulos on sama”, hän sanoo painokkaasti. ”Tänään romanit voivat olla ylpeitä flamencostaan. Se on muotia kaikkialla. 1980-luvulla sain vielä häpeillä harrastustani. Muut tytöt lähtivät aerobiciin ja minä piilottelin kiusaamisen pelossa kastanjettejani.”

Carrasco korostaa, että flamencon kaupallistumisella on kahdet kasvot: ”Nykyisin lajille on oikein akatemiat! Niistä valmistuu flamencotaitureita, jotka eivät ole missään kosketuksessa romaniperinteeseen. Se ei ole oikein”, Carrasco sanoo painokkaasti. ”Lisäksi on niitä, jotka haluavat vain rahastaa turisteja ja tarjoavat flamencona sellaista roskaa! Ennen flamenco tuli sydämestä. Enää ei.”

Toisaalta hän myöntää, että flamencon siirtyminen suurille estradeille on vaikuttanut nopeasti romanien yhteiskunnalliseen asemaan. ”Taloudellisen muutoksen näen selkeimmin, kun katson omia vanhempiani. He elivät maanviljelystä, johon flamenco toi lisätukea. Minä pystyn elättämään perheeni pelkällä flamencolla.”

Flamencon suosiolla on merkittävä roolinsa sille, että romanikulttuuri on hyväksytty osaksi espanjalaisidentiteettiä. Jos ennen espanjalaiset eivät nähneet romaneja espanjalaisina, vaan mustalaisina, nyt samojen mustalaisten flamenco on nostettu ulkomaita myöten espanjalaisen kulttuurin lippulaivaksi ja yhdeksi maan tärkeimmistä vientituotteista.

Nykyään ihmiset ympäri maailman haluavat flamencoa, ja se on, toden totta: espanjalaista.

Flamencoperinteen espanjalaistuttua laji on saavuttanut laajaa suosiota. Kokonaan toinen kysymys on se, miksi vain harva Espanjan rajojen ulkopuolella osaa nimetä flamencon juuri romanien perinteeksi.

Mistä flamenco tulee?

Flamenco-sanan kerrotaan juontuvan arabian sanoista felag ja mengu – eli maalainen ja pakolainen. Alun perin flamenco oli improvisoitua laulua ilman soittimia. Myöhemmin taputukset ja kitara liittyivät säestämään laulua – tanssi tuli mukaan vasta viimeisenä. Ensin flamenco oli vain syntyseutujensa Andalucian mustalaisyhteisöjen musiikkia. Se kehittyi saamalla vaikutteita muista kulttuureista, levisi Andaluciasta muualle Espanjaan ja vähitellen kaikkialle maailmaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Äly voitti rautanyrkin Guatemalan vaaleissa

NINNI IKALAguatemala.jpg

Presidenttiehdokas lupasi kovia otteita.

Maassa, jossa siviilien murhaluvut ovat väestön kokoon suhteutettuna samalla tasolla kuin Irakissa ja 97 prosenttia murhista jää selvittämättä, ei ole yllätys, että vaalien päätemaksi nousee turvattomuus. Vaalien voittaja on rauhan mies Álvaro Colom.

 

Vaalien toisella kierroksella marraskuun 4. päivä presidentiksi pyrkijöistä oli jäljellä eläkkeellä oleva kenraali Otto Pérez Molina oikeistolaisesta Isänmaallisesta puolueesta (PP) ja keskusta-vasemmistoa edustanut Kansallisen toivon liiton (UNE) Álvaro Colom.

Vastustajana nyrkki

5 885 guatemalalaista kuoli väkivallan seurauksena vuonna 2006. Vaalikampanjan aikana tapettiin yli 50 ihmistä: ehdokkaita, puolueaktivistejä ja heidän perheenjäseniään.

Pérez Molinan kampanjan symboli oli nyrkki ja iskulauseena ”urge mano dura” eli kovan käden tai rautanyrkin paikka. Colom taas ilmoitti, ettei pulmia voi ratkaista nyrkkivoimalla, vaan tarvitaan ”inteligenciaa” eli järkeä, jolla pureutua köyhyyteen ja eriarvoisuuteen.

Guatemalan pääkaupungissa kaksi kolmasosaa äänesti Pérez Molinan kovia otteita, mutta maaseudun äänet kallistivat vaa’an täpärästi Colomin eduksi, toisin kuin mielipidemittausten pohjalta ennustettiin.

Maaseutu valitsi voittajan

YK:n poliittisen asiantuntijan Ronaldo Roblesin mukaan ensimmäistä kertaa Guatemalan historiassa voittajan valitsi maaseutu.

Kahden vuoden takaisen lakiuudistuksen myötä äänestyspaikat oli maaseudulla hajautettu, mikä helpotti monien äänestämistä. Maaseudun on myös tulkittu äänestäneen militarismia vastaan. Monelle maalaiselle Pérez Molina edustaa sisällissodan verisiä vuosia, jolloin hän toimi armeijassa.

Robles toteaa myös, että tulokseen saattoi vaikuttaa pitkä viikonloppu, jonka ansiosta osa kaupunkilaisista ei ehkä jaksanut palata ajoissa rannoilta uurnille.

Paljon huomiota herättänyt nobelisti ja mayaintiaani Rigoberta Menchún ehdokkuus kaatui ensimmäisellä kierroksella vaivaiseen kolmen prosentin äänisaaliiseen. Roblesin mukaan Guatemalan hajanaiset 23 intiaaniryhmää eivät kokeneet poliittisesti sekavan ohjelman esittänyttä Menchúa omakseen, muut vielä vähemmän.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Kuuban kansalaisyhteiskunnan nousu

Kuubassa vierailevat toimittajat keskittyvät usein kyselemään taloudesta: miten markkinat kehittyvät, sallitaanko yksityiset yritykset, kopioiko Havanna Kiinan tai Vietnamin mallin? Kuubaa on kuitenkin lähes mahdoton ymmärtää tutkimatta sen kansalaisyhteiskuntaa.

Kuubaan iski 1990-luvun alussa ankara yhteiskunnallinen mullistus. Sitä lietsoi sosialistisen leirin romahdus yhdessä kotimaisten ongelmien ja uudistusten kanssa. Kuubalaisen yhteiskunnan pohjalta nousi pintaan uudenlaisia ongelmia. Valtio oli kyvytön ratkaisemaan kaikkia ongelmia keskitetyin menetelmin, joten sekä valtio että koko yhteiskunta joutuivat etsimään vaihtoehtoja.

Kriisi toi käyttöön aiempaa hajautetumpia mekanismeja, jotka herättelivät kansalaisia toimimaan – rikkomatta kuitenkaan Kuuban keskitetyn järjestelmän rajoja.

Asuinalueiden perhe- ja muut verkostot sekä viralliset, epäviralliset ja uskonnolliset järjestöt auttoivat talojen korjaamisessa, hoitivat vanhuksia, helpottivat lääkepulaa, ruoan niukkuutta sekä hygieniatilannetta ja antoivat henkistä tukea. Uudistusmyrsky nosti kuubalaisen kansalaisyhteiskunnan uuteen valoon.

Yksilöt ja perheet turvautuivat uusiin strategioihin – itsensä työllistämiseen, siirtolaisuuteen, ulkomailla asuvien rahalähetyksiin, työn etsintään dollaritaloudesta – jotka kilpailivat perinteisten kollektiivisten ratkaisujen kanssa. Paikallisviranomaiset joutuivat hätätoimiin helpottaakseen köyhimpien ahdinkoa, mikä vahvisti hajautettua päätöksentekoa ja luovuutta. Isovanhempien ruokaohjeet, luonnonlääkkeet, henkisyys, uskonnollisuus ja virkistystoiminta nousivat uuteen kukoistukseen.

Paine alhaalta avasi tietä aiempaa joustavammille poliittis-hallinnollisille ratkaisuille. Havannan kurjimmat alueet kokivat syvällisiä muutoksia. Sadoittain nuoria kouluttautui sosiaalityöntekijöiksi ja opettajiksi.

Taloudessa markkinoiden vapaus kasvoi, ja uusia toimintatapoja syntyi. Se vaikutti kulutusmahdollisuuksiin paljastaen erot dollareita omistavien ja niitä ilman olevien välillä. Uusi eriarvoisuus ravisteli kansalaisyhteiskuntaa. Palkkaa vaille jääneet ja ne, jotka kokivat tulleensa syrjityiksi rotunsa, sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai uskontonsa vuoksi korottivat äänensä. Muuttoliike maan sisällä ja maasta pois kiihtyi. Uskonnon merkitys kasvoi. Kaikki tämä nousi myös julkiseen keskusteluun.

Eri ikäryhmiä, ammatteja, paikkakuntia ja poliittisia suuntia edustavien kuubalaisten keskustelu on jatkunut näkyvänä (ja kuuluvana) siitä asti, virallisesti ja epävirallisesti. Kuuban poliittisen todellisuuden ongelmia ja kansalaisten näkemyksiä on mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon tätä keskustelua.

Kulutusta, palvelujen heikkenemistä tai asuntopulaa koskevan keskustelun ytimestä löytyy rakenteellisia ja käsitteellisiä seikkoja, joita ei voi pelkistää talouspoliittisiin malleihin tai hallintotyyleihin. Niihin kuuluu uusien tarpeiden ja kokemuksien synnyttämä vaihtoehtoinen näkemys yhteiskuntakehityksestä. Niitä ovat myös ruohonjuuritason osallistuvan demokratian esteet ja pyrkimys muuttaa työläis- ja asukaskollektiiveja tavoilla, jotka rohkaisevat osallistumista ja uusia ajattelu-, toiminta- sekä päätöksentekomuotoja.

Nämä aiheet nousivat esille Kuuban kommunistipuolueen ja hallituksen syksyllä järjestämissä keskusteluissa. Kyse ei ole pelkästään taloudesta vaan myös sosiaalisesta ja poliittisesta asialistasta. Enemmistön etujen ohella on kunnioitettava myös vähemmistöjen toiveita.

Keskustelut herättivät vahvoja odotuksia muutoksista kaikilla yhteiskuntakehityksen aloilla. Taustalla on itsetutkistelu, jonka kuubalainen kansalaisyhteiskunta – ruohonjuuritason aktivistit, johtajat, intellektuellit ja ennen kaikkea tavalliset ihmiset – aloitti jokin aika sitten. Juuri kansalaisyhteiskunnan toimijat väittelevät ideoista, ehdottavat uusia näkökulmia ja luovat Kuubaan uutta sosiaalista kudosta. IPS


Kirjoittaja on Temas-lehden päätoimittaja ja Havannan Juan Marinello -instituutin tutkija. Hänen tuorein kirjansa kertoo Havannan historiasta.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Kun lahjasta tulee korruptiota

 

Samuli Siirala [Kuvan sanamuotoinen kuvaus]

Liikelahjat ovat nyky-yhteiskunnassa yhteistyön ja arvostuksen symboleita. Mutta milloin lahja muuttuu lahjukseksi – tai jopa korruptioksi?

Yksi on varmaa: lahjat ovat julkisia, lahjukset annetaan salaa. Rahalliseen arvoon perustuvia rajoja lahjan ja lahjuksen välillä ei ole, vaan kohtuullisuus arvioidaan kunkin kulttuurin tai perinteen mukaisesti.

Korruptio on laajempi ilmiö kuin pelkkä lahjusten tarjoaminen, vastaanottaminen tai vaatiminen. Korruptiolla tarkoitetaan vallan väärinkäyttöä yksityisten etujen edistämiseksi ja sitä esiintyy lähes kaikkialla, eniten kuitenkin hallinnossa ja talouselämässä.

Korruptoitunut virkamies tai poliitikko saattaa käyttää julkisia varoja omiin kuluihinsa, korruptoituneelta tuomioistuimelta voi ostaa tai painostaa haluamansa päätöksen, korruptoitunut opettaja ehkä kirjoittaa tutkintotodistukseen kiitettävän, kunhan hinnasta sovitaan.

Suomi – puhtoinen pulmunen?

Suomessa on tapana juhlistaa kansainvälisten mittausten tuloksia – silloin kun aihetta juhlaan löytyy. Yksi kansallisen itsetunnon kohottaja on Transparency Internationalin vuosittain julkaisema lista valtioiden korruptoituneisuudesta.

Suomi keikkuu sen kärjessä – tai häntäpäässä, riippuen siitä, mistä suunnasta asiaa tarkastellaan. Viesti on kuitenkin selvä. Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneista maista.

Aivan puhtoinen pulmunen Suomikaan ei ole, vaikka ainakaan tiettävästi kenenkään salaisille pankkitileille ei virtaa lahjusmiljoonia, eivätkä virkamiehet ja poliitikot ”kilpailuta” rakennuttajia tai palveluntarjoajia omaan laskuunsa. Taloudellisessa mielessä suomalaisiin virkamiehiin kohdistuneet korruptioepäilyt vaikuttavat yleensä lähinnä säälittäviltä.

Kun Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen osallistui puolisonsa kanssa parinakin kesänä Savonlinnan oopperajuhlille Kelalle palveluita tarjoavan Kruunupuisto-Punkaharju kuntoutuskeskuksen kustannuksella, lahjusepäily päätyi sekä valtakunnansyyttäjän että oikeusasiamiehen syyniin.

Lahjonnan tunnusmerkkejä tapaus ei täyttänyt, mutta oikeusasiamies Paunio päätyi näpäyttämään Huuhtasta huonosta harkintakyvystä ja muistuttamaan, että virkamiehen toiminnan täytyy näyttää myös ulospäin uskottavasti lahjomattomalta.

Korruptio maan mukaan

”Jokaisessa maassa – vai pitäisikö sanoa – jokaisella maalla on sellainen korruptio kuin se ansaitsee”, kirjoitti nimimerkki Liimatainen eli Urho Kekkonen Suomen Kuvalehdessä 1974.

Suomalaisen korruption kohdalla sen voi ajatella tarkoittavan ”hyvä veli”, ja miksei yhä useammin myös ”hyvä sisko” -järjestelmää, jossa pelimerkkeinä toimivat rahan sijasta suhteet. Pientä maata pyörittävät pienet piirit, oli kyse sitten taloudesta tai poliittisesta vallasta.

Toisaalta suomalaisen hyvä veli -verkoston voi nähdä eräänlaisena modernina muunnelmana perinteisestä nepotismista. Henkilökohtaiset suhteet ovat henkilökohtaisia suhteita, oli niiden perustana sitten veri- tai vapaamuurariveljeys.

Mutta kiistämättä lahjoilla myös on erilainen merkitys eri kulttuureissa. Vauraita länsimaita on syytetty kulttuurisensitiivisyyden puutteesta, kun ne ovat halunneet karsia kehitysapua saavissa maissa normaaliksi katsottuja lahjanantotraditioita.

Tosiasia onkin, että monessa maassa lahjat ovat itsestään selvä osa liikesuhteiden luomiseen ja neuvotteluihin liittyvää tapakulttuuria.

Lahja ja lahjus eroavat toisistaan silti kaikkialla. Nigerian entisen presidentin Olusegun Obasanjon sanoin ”afrikkalaisen tradition mukaan oikean kokoinen lahja voidaan antaa aina julkisesti, ja ottaa vastaan häpeämättä”. Ja joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun lahja siirretään suoraan tai mutkan kautta sveitsiläiselle pankkitilille, perinteistä puhuminen on taatusti sananhelinää.

Ei varaa moraaliseen ylemmyyteen

Vaikka korruptio yleensä kukoistaa parhaiten siellä, missä köyhyys ja kurjuuskin rehottavat, moraaliseen ylemmyyteen ei vauraissa valtioissa ole syytä. Säntillisinä pidetyille saksalaisille vuosi 2006 oli synkeä. Siemensissä paljastuivat 400 miljoonan euron väärinkäytökset, lahjusten annosta jäivät kiinni myös Volkswagen ja Ikean saksalaishaara.

Suomalaisittain surullisen kuuluisa tapaus on Instrumentariumin tytäryhtiön Costa Ricassa viitisen vuotta sitten tekemä bisnes. Costa Rica sai kaupan rahoittamiseksi lainaa Sampo-pankin tuolloiselta edeltäjältä, Leonia-pankilta, ja Suomen valtio myönsi lainalle korkotukea kehitysyhteistyövaroista. Kupru paljastui, kun costaricalaiset lehdet raportoivat kauppoihin liittyneestä korruptiosta.

Costa Rican terveysasemien nurkissa lojuu edelleen Instrumentariumin myymiä erikoissairaanhoidon laitteita, joita ei ole edes purettu paketeistaan, sillä kukaan ei osaa käyttää niitä. Mihinkään oikeudellisiin toimenpiteisiin korruptiosyytösten suhteen ei Suomessa ole ryhdytty, sillä Costa Rican viranomaiset eivät ole Suomen viranomaisten mukaan vastanneet keskusrikospoliisin virka-apupyyntöihin.

Rapatessa roiskuu isommissakin kuvioissa. YK:n Ruokaa öljystä -ohjelman väärinkäytöksiä tutkittaessa tuhansien muiden joukossa haaviin tarttuivat suomalaisyritykset Fortum Oil and Gas, Kone ja Orion. Firmat itse kieltävät lahjonnan, ja esimerkiksi Orionista sanotaan, että yhtiö vain maksoi Irakin terveysministeriölle asiaankuuluvia kulukorvauksia.

Korruptoimattomuus kotimaassa on luonnollisesti hyvä asia. Talouden globalisaatio on kuitenkin vienyt suomalaisyritystenkin toimintaa maihin, joissa korruptioherkkyys on kansainvälisten tutkimusten mukaan suuri.

Laki suitsii lahjusta

Suomessa lahjonta on lailla kiellettyä. Laki ei kuitenkaan anna tarkkaa rajaa sille, koska lahja muuttuu lahjukseksi.

Virkamiesten ja kansanedustajien lahjonta kielletään rikoslain luvussa 16, ja 40. luvussa heiltä kielletään lahjusten vastaanottaminen. Euromääriä laissa ei mainita, mutta huomattava lahja tai etu tekee rikoksesta törkeän.

Elinkeinotoiminassa tapahtuva lahjominen ja lahjusten ottaminen puolestaan kielletään rikoslain 30. luvussa. Heinäkuuhun 2006 saakka elinkeinoelämässä tapahtunut lahjonta oli asianomistajarikos, mutta nyttemmin kuka tahansa voi ilmoittaa lahjontaepäilyn poliisille.

Lahjojen tai vieraanvaraisuuden vastaanottaminen ei ole kokonaan kiellettyä, mutta lahjan arvon on pysyttävä kohtuuden rajoissa. Kohtuutta arvioidaan aina vastaanottajan näkökulmasta.

Lahjontaa pyritään kitkemään myös kansainvälisin sopimuksin. Esimerkiksi OECD:n jäsenmaiden sopimus vuodelta 1999 kieltää ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan kansainvälisissä liikesuhteissa. Sopimuksessa mukana olevien maiden on lainsäädännössään määriteltävä lahjontarikoksille riittävä rangaistus.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Muut Kumppani-lehden linkit

 

Opettajien lakkolounas

 

Kukka Ranta [Kuvan sanamuotoinen kuvaus] Perulaisille opettajille jaetaan lakkolounasta.

Savu tupruaa ilmaan ja tulenliekit nuolevat metallipatojen kylkiä asfalttikadun reunalla. Hiiltyneet tuhkahiutaleet leijuvat tiilikasojen välistä maata pitkin laiskan tuulen mukana. Veryttelyasuun pukeutunut lippahattuinen nainen mättää pahvilautaselle ruokaa ja ojentaa höyryävää lounasta tovereilleen. Ihmismassan taustalla lepattavat punaiset järjestöliput ovat värjänneet perulaiskaupunki Ayacuchon Plaza de Armas -keskusaukion tekemisen tantereeksi.

Andeilla on meneillään lakkoaalto: ihmiset uskaltavat vihdoin järjestäytyä pitkään jatkuneen sisällissodan luoman ahtaan ilmapiirin purkauduttua. Vanha aukio on täynnä maakunnan opettajia, jotka ovat saapuneet osoittamaan mieltä hallituksen yksipuolista politiikkaa vastaan. Viikon ajan valtavat padat porisevat lounasaikaan ja täyttävät vuorten reunustaman aukion makeiden vihannesten ja savun tuoksulla.

”Olemme kyllästyneet väkivaltaan ja vallanpitäjien antamiin tyhjiin lupauksiin, nyt on aika vaatia oikeuksia meille unohdetuille”, aukiolla aterioiva Clemente Huaman Palomino julistaa ja heristää rasvaisia sormiaan ilmassa. Vieressä kanankoipea järsivän Juan Carlosin mielestä presidentti Alan Garcia ei halua pureutua sosiaalisten ongelmien ytimeen, vaan yrittää nyt vaimentaa lakkoilijat kovalla kädellä ja mediasodalla.

Kylmäksi sodaksi kutsutun kuuman lakkoaallon näkyvin osapuoli on Opetusalan ammattiliitto SUTEP. Perun hallituksen suunnitelmissa on uudistaa tutkintovaatimukset ja pakottaa opettajat ammattitaitoa mittaaviin testeihin.

Massairtisanomisia ja korruption uhkaa pelkäävät opettajat ovat vastanneet viikkojen mittaisella lakolla. Kesä huipentuu massamielenosoitukseen yhden Keski-Andien köyhimmän maakunnan keskusaukiolla. Öisin sitkeät opettajat pötköttävät kylki kyljessä pahvipalojen päällä, värikkäät viltit kääröinä Andien hyytävää kylmyyttä vastaan.

Jo lähes viikon ajan aukiolla nukkuneet opettajat Valle de Río Apurímacista keskustelevat kiihkeästi ja lappaavat innolla tuoksuvaa riisimuhennosta suuhunsa. Muutamaa muovimukia kierrätetään solidaarisesti lakkotovereiden kesken. Juomaksi tarjoillaan perulaisten ylpeyttä, kuplivan keltaista, sokeriakin makeampaa Inca Kolaa. Lopuksi annetaan pala paperia sormien ja suun pyyhkimiseen sekä varmistellaan yksitellen jokaiselta ruuan maistumista. ”Bueno amigo!” raikaa aukiolla.

Lounas on pian ohi, lakkoilijat keräävät lautaset pois. On kokouksen aika. Puhemiehet kerääntyvät rinkiin jäähtyneen padan ympärille ja alkavat kuuluttaa viimeisimmistä tiedotteista sekä antavat ohjeita tulevien päivien tapahtumille. Taustalla alkaa soida kovaääninen rytmi, jolla juhlitaan lähestyvää Wari-intiaanien marssia. Limaan suuntautuvalla rauhanomaisella mielenosoituskulkueella on tarkoitus kiinnittää hallituksen huomio alueen sosiaalisiin erityistarpeisiin.

Kaksi reipasta nuorta kiertää aukiolla keräten lahjoituksia lakkolounastajien matkaa varten. Koirat nuolevat pahvilautasten viimeisetkin tähteet. Viereisiltä nuotioilta nousee vielä savu.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Norsunluurannikko yhä timanttipannassa

YK:n turvallisuusneuvosto on uudistanut pannansa Norsunluurannikon timanttikauppaa kohtaan. Kielto asetettiin vuonna 2005 sen jälkeen, kun YK:n tutkijaryhmä oli todennut maan pohjoisosaa hallitsevan kapinallisryhmän rahoittavan aseostojaan timanttikaupalla.

Norsunluurannikkoa pidettiin pitkään Länsi-Afrikan mallimaana. Poliittinen vakaus mahdollisti taloudellisen kehityksen. Tilanne kuitenkin muuttui vuoden 1999 sotilasvallankaappauksen myötä. Sitä seurasi uusi kaappausyritys vuonna 2002, jolloin satoja sotilaita nousi kapinaan. Lyhyen sisällissodan jälkeen kapinalliset vetäytyivät maan pohjoisosiin, ja Norsunluurannikko jakaantui kahtia.

Kapinalliset ja hallitus neuvottelivat rauhansopimuksen vuonna 2003, mutta rauha on ollut hutera. Väkivaltaisuuksia on esiintynyt vuodesta 2004 lähtien. Uusi rauhansopimus allekirjoitettiin tämän vuoden maaliskuussa. Tuore hallitus on aloittanut äänestäjien rekisteröimisen ensi vuodeksi kaavailtuja vaaleja varten.

Timanttikauppa rahoitti monia konflikteja Afrikassa 1990-luvulla. Muun muassa Angolan, Sierra Leonen ja Liberian sisällissotia rahoitettiin jalokivin. Pahimmillaan ’konfliktitimanttien’ osuus maailmanmarkkinoilla oli 15 prosenttia.

Konfliktitimanttien kaupan rajoittamiseksi aloitettiin vuonna 2000 Etelä-Afrikassa niin sanottu Kimberleyn prosessi. Prosessin osallistujamaat sitoutuvat todentamaan timanttien alkuperän ja varmistamaan, ettei niistä saatuja voittoja ole käytetty rahoittamaan aseellista konfliktia.

Kauppa Kimberleyn prosessiin sitoutumattomien maiden kanssa on jäseniltä kielletty. Timantintuottajia ja timanttikauppiaita edustavan World Diamond Council -järjestön mukaan konfliktitimanttien osuus maailmanmarkkinoilla onkin kutistunut alle yhteen prosenttiin.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Australia kotouttaa uskonnollisia johtajia

Maahan muuttaneita uskonnollisia johtajia koulutetaan paikalliseen elämänmenoon Australiassa. Heille on muun muassa annettu mahdollisuus kohdata muiden uskontojen edustajia.

Papeilla tai imaameilla eli islamilaisilla johtajilla on tärkeä rooli monissa maahanmuuttajayhteisöissä. Jos he ovat kotoutuneet hyvin, se edesauttaa koko maahanmuuttajayhteisön pärjäämistä uudessa kotimaassa.

Melbournelaisen Monash-yliopiston professori Gary Bouma ja tutkija Anna Halafoff järjestivät kaksi koulutusta vuosina 2005 ja 2006 eri uskontokuntien johtajille. Kaikki osallistujat olivat juuri maahan muuttaneita ja edustivat lukuisia uskontokuntia ja kansallisuuksia. Mukana oli muun muassa katolilaisia, muslimeja, anglikaaneja, buddhalaisia ja hinduja.

”Emme halunneet tyrkyttää mitään tiettyä mallia australialaisuudesta. Ajatuksena oli kertoa, miten asiat toimivat täällä. Toimme myös esille, miten Australiassa voi laillisesti muuttaa asioita”, Bouma kertoo.

Australian historiaa ja yhteiskuntaa koskevien perustietojen lisäksi koulutuksessa käsiteltiin esimerkiksi avioliittolainsäädäntöä, joka on tärkeää tietoa uskonnollisille johtajille. Ehkä merkittävin anti koulutuksesta oli kuitenkin yhteyksien luominen sekä eri uskontokuntien edustajien että uusien maahanmuuttajien ja australialaisen yhteiskunnan välillä.

”Monet osallistujista eivät koskaan olleet tavanneet edustajia kaikista muista uskonnoista, jotka olivat koulutuksessa mukana. Monet epäröivätkin alkuun. Alkukankeudesta kuitenkin päästiin nopeasti: jo ensimmäisen tunnin jälkeen papitja imaamit vaihtelivat sähköpostiosoitteita”, Bouma sanoo.

Maahanmuuttajakoulutus ei sinänsä ole uutta. Bouman ja Halafoffin malli erottuu joukosta kuitenkin keskittymällä uskonnollisten johtajien kotouttamiseen monikulttuurisessa kontekstissa. Siten se erottuu esimerkiksi pelkkien imaamien koulutuksesta, joka yksilöi yhden uskonnon ongelmallisena ja koulutusta kaipaavana.

Koulutusmallia tuodaan nyt myös Eurooppaan Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n toimesta. Koulutuksia aiotaan järjestää Tanskassa, Saksassa, Latviassa, Britanniassa ja Suomessa. Tällä hetkellä järjestetään suunnitteluseminaareja opetussuunnitelman laatimiseksi. Ensimmäiset koulutukset järjestetään vuonna 2009.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Gandhin vartija

 

Päivi Arvonen [Kuvan sanamuotoinen kuvaus] A. Jalal

Intialainen A. Jalal on omistanut elämänsä Mahatma Gandhin muiston kunnioittamiselle. Aikoinaan hänen isänsä oli Intian eteläkärjessä, Kanyakumarin kaupungissa sijaitsevan Gandhin muistomerkin ensimmäinen vartija. A. Jalal seurasi siis isänsä jalanjälkiä.

”Pyörin täällä jo pikkupoikana isäni kanssa, ja siitä lähtien olen ollut täällä elämäni jokaisena päivänä. Isäni kuoleman jälkeen perin hänen virkansa ja olen ollut siitä lähtien muistomerkin virallinen vartija”, A. Jalal kuvailee paikalla, jolla Mahatma Gandhin tuhkauurnaa pidettiin ennen kuin tuhka siroteltiin mereen helmikuussa 1948.

A. Jalal tuntee muistomerkin perinpohjin, ja esittelee tietojaan perusteellisesti jokaiselle ulkomaalaiselle kävijälle – tipin toivossa tietenkin. Hän vaikuttaa myös vilpittömän kiinnostuneelta ja innostuneelta asiastaan. Vuosien varrella A. Jalal on kartoittanut myös muistomerkin parhaat mahdolliset kuvakulmat. Vartijan ja oppaan ammattien lisäksi hän toimiikin myös valokuvaajana.

”Teidän pitää tulla uudelleen toinen lokakuuta auringonnousun aikaan – tosin silloin täällä on valtava tungos”, A. Jalal kehottaa. Hän lisää, että modernia arkkitehtuurityyliä edustava muistomerkki on suunniteltu siten, että Gandhin syntymäpäivänä, lokakuun toisena, aamuaurinko paistaa sisälle muistomerkkiin katon kapeasta raosta – ja valaisee koko paikan.

Kelpo oppaan tavoin hän suosittelee muitakin kohteita. Yksi niistä on vuoden 2004 tsunamin uhrien muistomerkki. Miehen silmät täyttyvät kyynelistä. Tsunami oli kamalinta, mitä hän on koskaan kokenut.

”Kaaoksen jälkeen kuolleita ja loukkaantuneita ihmisiä oli joka puolella. Kannoin ruumiita yötä päivää nukkumatta. Elossa olleita tuotiin myös tänne muistomerkkiin suojaan, vaikka tsunami vaurioitti pahasti tätäkin rakennusta. Tuhoja korjataan yhä.”

Pian A. Jalalin on aika jatkaa työtään. Hyvästellessään hän tuijottaa silmiin niin vetoavasti, että saa minut melkein antamaan lupauksen paluusta.

”Tulettehan uudelleen käymään täällä, olen niin yksinäinen! Mutta tulkaa ennen vuotta 2010, koska silloin jään eläkkeelle.”

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Incredible India

Lapsi matkustaa perheensä kanssa Intiaan, jossa hän näkee ensimmäistä kertaa todellista köyhyyttä. Lapsen kummastus on luonnollista, ja pelko – jopa inho. Mutta on aivan eri asia, että aikuinen nainen kertoo lehdessä tuosta inhosta, eikä pääse ensireaktionsa yli.

Seurapiiritoimittaja ja kolumnisti Rita Tainola kirjoitti lokakuun lopun Ilta-Sanomissa kolmen päivän Mumbain matkastaan otsikolla ”Kamala Mumbai!”. Tainola oli odottanut eleganttia Bombayta, eikä nyky-Mumbai vastannut mielikuvaa. Tainolan matkan parasta antia olikin loistohotelli, jossa hän saattoi viettää aikansa, sillä ”porttien ulkopuolella oli todella likaista”.

Ihmettelen, kenelle Tainola tekstinsä kirjoitti. Pettyneelle itselleenkö? Kopioiko hän vahingossa palan päiväkirjamerkintöjään lehden sivulle?

Tainola uskaltautui porttien ulkopuolellekin, taksilla. Tuo kokemus teki Tainolasta kelpo yhteiskuntakriitikon. ”Totta kai hyvinvointivaltiossa elävän ihmisen on hyvä nähdätällaista, mutta mietin, että miten maa aikoo selvitä ongelmistaan”, Tainola kysyy. Häntä kauhistuttavat saasteet, roska, virtsan haju ja se että ”kukaan ei taida välittää mistään”.

Julkisessa kolumnissa yksi ihminen kertoo monille. Kirjoittaja tietää, kenelle kirjoittaa – oli tavoitteena sitten ”yhteisen kokemuksen” jakaminen tai puhtaasti provokaatio. Päiväkirjamerkinnät puolestaan voivat ollakin naiiveja tai yksinkertaisia. Ei niitä kukaan muu lue.

Mutta siinä kohdin, kun teksti on julkinen, myös moraalinen vastuu on kirjoittajan. Edes voimakkaan vastareaktion nimissä ei pidä julkaista inhimillisesti ala-arvoista tekstiä. Ne jääkööt pöytälaatikkoon.

No, Rita-rukka mahtoi olla pettynyt – Incredible India ei ollutkaan niin ihmeellinen. Tainola selvästi ajatteli, että maailma on kuin mainoksissa: kuusikymppisen iho kuin teinitytön, jos vain ostaa kallista meikkivoidetta.

Luin ”Ritan ripeät” kahteen kertaan, koska ajattelin olevani tyhmä. Toivoin, että kolumniin olisi piilotettu jokin ironian porkkana, jota en vain löytänyt. En haluaisi olla lukijana tällaisen journalismin oletettu ”yhteisen kokemuksen” jakaja – en lukija lainkaan.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Lyhyet palat

Kovia tuomioita banaanirintamalla

Monikansallisten banaaniyhtiöiden talous kukoistaa, mutta banaanirintamalla tapahtuu myös muutoksia: hedelmäjätti Dole Fresh Fruit on tuomittu maksamaan kuudelle nicaragualaiselle banaanityöläiselle yhteensä 3,3 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksina.

Ulkomaiset maatyöläiset voittivat ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa oikeusjutun maan suuryhtiötä vastaan marraskuussa. Dole tuomittiin Los Angelesin tuomioistuimessa yhtiön 1970- ja 1980-luvulla käyttämän tuholaismyrkyn aiheuttaman hedelmättömyyden takia. Oikeus ratkaisi myös teon tahallisuutta koskevan kysymyksen työntekijöiden eduksi – käytetty myrkky kiellettiin Yhdysvalloissa jo 1977 muun muassa hedelmättömyyttä aiheuttavana.

The Guardian -lehden tekemä tutkimus paljastaa lisää epäkohtia: monikansalliset banaaniyhtiöt kasvattavat voittojaan kiertämällä veroja.

Dole-, Chiquita- ja Fresh Del Monte -yhtiöt hallitsevat yli kahta kolmasosaa maailman banaanikaupasta. Viimeisen viiden vuoden aikana ne saivat voittoja yli 1,4 miljardia dollaria, josta ne maksoivat veroa noin 200 miljoonaa dollaria. Tämä on vain 14 prosenttia voitoista.

Yritysverotuksen perustaso Yhdysvalloissa, jossa yhtiöiden päämajat sijaitsevat, on 35 prosenttia. Veronkierrossa hyödynnetään veroparatiiseissa kuten Cayman-saarilla, Bermudalla ja jopa Liberiassa toimivia tytäryhtiöitä. Esimerkiksi Cayman-saarilla ei ole lainkaan yritysverotusta.

Yhtiöt lisäävät voittojaan myös leikkaamalla henkilöstökuluja plantaaseilla. Banana Link -järjestön mukaan Fresh Del Monte irtisanoi kaikki työntekijänsä plantaaseillaan Costa Rican Monte Libanossa, minkä jälkeen väkeä palkattiin uudestaan heikommilla työehdoilla. Myös Chiquita on supistanut työvoimakulujaan yli puolella.

Dolen tuomitseminen voi muodostua ennakkotapaukseksi, vaikka oikeutta odotettiinkin 30 vuotta ja korvauksia saa vain kuusi kanteessa mukana olleesta 12 henkilöstä. Los Angelesin oikeusistuimissa on parhaillaan vireillä neljä vastaavanlaista juttua.

 

Hintava sata taalaa

 

Nicholas Negroponten käynnistämä One Laptop per Child -hanke on jo vuosia kehitellyt lapsille kestävää, kehitysmaaoloihin sopivaa kannettavaa tietokonetta, jonka hinta pysyisi sadassa dollarissa. Koneen hinta on kuitenkin dollarin pitkään jatkuneen alamäen myötä kivunnut reilusti tavoitehinnasta ylöspäin.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa kannettavia markkinoitiin marraskuussa Anna yksi, saa yksi -nimisellä kampanjalla. Siinä kuluttajia houkuteltiin ostamaan yksi kannettava omalle lapselleen ja samalla toinen lähetettäväksi jonkin kehitysmaan lapselle. Hyvän ostoksen hinta oli yhteensä 399 dollaria. Sadan taalan läppärin kappalehinta oli siis kurssimuutosten myötä noussut 200 dollariin.

XO:ksi nimettyjen kannettavien valmistus aloitettiin Kiinassa Changsun kaupungissa marraskuussa. Ensimmäinen suurtilaus saatiin lokakuussa, kun Uruguay ilmoitti hankkivansa kouluihinsa 100 000 kannettavaa.

 

Kuuluisa kaveripoppoo

 

Mitä yhteistä on Eija Ahvolla, Axl Smithillä ja nököhampaisella brasilialaisella sarjakuvahahmolla nimeltä Mônica? He kaikki ovat Unicefin hyvän tahdon lähettiläitä.

Mônica on ilahduttanut miljoonia brasilialaislapsia jo vuodesta 1963. Sarjakuvassa Mônican värikäs kaveripoppoo seikkailee fiktiivisessä Bairro do Limoeiron kaupunginosassa Sao Paulossa. Hilpeät sarjakuvat käsittelevät myös vakavia aiheita, kuten lasten oikeuksia ja rasismia.

Unicefin lähettilääksi valitaan tunnettuja urheilijoita, näyttelijöitä, laulajia ja muita julkisuuden henkilöitä ympäri maailmaa. Ajatuksena on, että he hyödyntävät julkisuuttaan edistääkseen lasten oikeuksia.

Mônica liittyy siis arvovaltaiseen joukkoon – lähettiläinä ovat vuosien varrella olleet muun muassa Audrey Hepburn, Harry Belafonte ja Manchester United -jalkapallojoukkue.

Väkivalta kriisialueiden kouluja vastaan yhä harkitumpaa

Kriisialueilla kouluihin kohdistuu yhä useammin tahallista väkivaltaa. Väkivaltaa käytetään yhä enemmän harkitusti opiskelun estämiseen, YK:n tuore tutkimus kertoo.

Raportin kirjoittajan Brendan O’Malleyn mukaan hyökkäykset koulutusta vastaan jäävät taistelujen keskellä usein vaille kansainvälistä huomiota. ”Tietyillä alueilla käy hengenvaaralliseksi olla opiskelija, opettaja tai opetusalan virkamies.”

Taistelevat ryhmät ovat monissa maissa ottaneet taktiikakseen oppilaitosten pommittamisen ja opettajien murhaamisen.

Viiden viime vuoden aikana opetusala on kärsinyt väkivallasta pahimmin Afganistanissa, Kolumbiassa, Irakissa, Nepalissa, Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla, Thaimaassa ja Zimbabwessa. Esimerkiksi Sri Lankassa ja Burmassa koululaisia myös värvätään lapsisotilaiksi.

Ratkaisuna ongelmaan O’Malley ehdottaa oppilaitosten julistamista väkivallattomiksi ”turvapaikoiksi” kirkkojen tapaan. ”Ehkä ne pitäisi myös varustaa Punaisen Ristin kaltaisella merkillä.”

Unescon marraskuussa julkaistu raportti ”Koulutus hyökkäyksen kohteena” on ensimmäinen lajissaan.

Nigerian öljyaddiktio

Nigerian tuoreesta budjetista ilmenee, että valtion tuloista peräti 80 prosenttia tulee raakaöljyn myynnistä.

Nigeria on Afrikan suurin öljyntuottaja ja yhdenneksitoista suurin koko maailmassa. Nigerian hallitus aikoo kuitenkin panostaa myös muuhun tuotantoon. Budjettiesityksessä kaavaillaan 10 prosentin kasvua siihen viidennekseen Nigerian talouselämästä, joka ei liity öljyntuotantoon.

Raakaöljyn hinta on ollut maailmanmarkkinoilla jo pitkään huippulukemissa. Hinta kipusi marraskuun loppupuolella yli 99 dollarin tynnyriltä, ja sen uskottiin pian rikkovan sadan dollarin rajan.

On mahdotonta tietää, mitä Nigerian valtiontaloudelle tapahtuu, jos öljyn hinta laskee rajusti. Vertailukohteeksi mainittakoon, että esimerkiksi vuonna 2004 Nokian osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli noin 3,5 prosenttia.

Sotilasjunttakin sitoutuu demokratiaan?

Kaakkois-Aasian valtioiden yhteistyöjärjestö Asean on hyväksynyt itselleen uuden peruskirjan huippukokouksessaan Singaporessa. Aseanin virallisia periaatteita ovat nyt talouskasvun edistämisen ja yhteisen markkina-alueen kehittämisen lisäksi demokratia, ihmisoikeudet sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Sopimuksen allekirjoitti myös sotilasjuntan johtama Burma, viralliselta nimeltään Myanmar. Maa on joutunut kansainvälisen arvostelun kohteeksi erityisesti sen jälkeen, kun se syyskuussa tukahdutti väkivaltaisesti hallituksen vastaiset mielenosoitukset.

Aseania on pitkään kritisoitu hampaattomuudesta Burmaa kohtaan. Lukuisista ihmisoikeusloukkauksista huolimatta maata ei ole suljettu ulos järjestöstä.

Uusi sopimuskaan ei sisällä mahdollisuutta konkreettisesti rangaista Burmaa tai muita ihmisoikeusrikkojia. Huono merkki lienee sekin, että YK:n erityislähettilään Ibrahim Gambarin esiintyminen huippukokouksessa estettiin Burman toiveesta. Gambari on keskustellut sotilasjuntan kanssa, ja hänen piti raportoida kokoukselle Burman tilanteesta.

Joulukuun kelpo kapine

Kumppani esittelee kuukausittain kapineen, joka tekee elämästä vähän kelvollisempaa.

Tainnuta haju kivellä

Tuoksahtaako? Hienhajua voi häätää kainaloista roll-onien ja suihkeiden lisäksi myös kivillä.

Jo usean vuoden ajan markkinoilla olleilla kristalli- ja luonnonkivideodoranteilla onkin vankka kannattajakuntansa.

Puikkomuotoon pakatun kivenmurikan käyttö on yksinkertaista: kivi kastellaan ja kosteaa kiveä sivellään puhtaaseen kainaloon. Käytön jälkeen kivi kannattaa huuhtaista puhtaaksi ja antaa kuivua ilman korkkia.

Kristallideodorantteja löytyy ainakin erilaisista ekokaupoista. Jos tuotteeseen tykästyy, säästyy niin rahaa kuin luontoakin, sillä yhdellä kivellä pyyhkii helposti vuosia. Valmistajat mainostavat tuotteiden sopivan myös herkälle ja allergiselle iholle.

Kividödöt eivät estä hikoilua, vaan poistavat hienhajua neutralisoimalla hajua aiheuttavia bakteereja. Kivi ei siten ole paras vaihtoehto niille, joille hajua suurempi ongelma ovat märän näköiset paidankainalot.

Toimituksen yhden hengen testiryhmä on parin vuoden koekäytön jälkeen todennut kiven oivaksi kapineeksi talvikäyttöön. Kesähelteille ja kovimpiin hikitreeneihin testiryhmämme kuitenkin valitsee jämerämmät aseet.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007

Tilaa Maailman Kuvalehti

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu