Kuubassa vierailevat toimittajat keskittyvät usein kyselemään taloudesta: miten markkinat kehittyvät, sallitaanko yksityiset yritykset, kopioiko Havanna Kiinan tai Vietnamin mallin? Kuubaa on kuitenkin lähes mahdoton ymmärtää tutkimatta sen kansalaisyhteiskuntaa.
Kuubaan iski 1990-luvun alussa ankara yhteiskunnallinen mullistus. Sitä lietsoi sosialistisen leirin romahdus yhdessä kotimaisten ongelmien ja uudistusten kanssa. Kuubalaisen yhteiskunnan pohjalta nousi pintaan uudenlaisia ongelmia. Valtio oli kyvytön ratkaisemaan kaikkia ongelmia keskitetyin menetelmin, joten sekä valtio että koko yhteiskunta joutuivat etsimään vaihtoehtoja.
Kriisi toi käyttöön aiempaa hajautetumpia mekanismeja, jotka herättelivät kansalaisia toimimaan – rikkomatta kuitenkaan Kuuban keskitetyn järjestelmän rajoja.
Asuinalueiden perhe- ja muut verkostot sekä viralliset, epäviralliset ja uskonnolliset järjestöt auttoivat talojen korjaamisessa, hoitivat vanhuksia, helpottivat lääkepulaa, ruoan niukkuutta sekä hygieniatilannetta ja antoivat henkistä tukea. Uudistusmyrsky nosti kuubalaisen kansalaisyhteiskunnan uuteen valoon.
Yksilöt ja perheet turvautuivat uusiin strategioihin – itsensä työllistämiseen, siirtolaisuuteen, ulkomailla asuvien rahalähetyksiin, työn etsintään dollaritaloudesta – jotka kilpailivat perinteisten kollektiivisten ratkaisujen kanssa. Paikallisviranomaiset joutuivat hätätoimiin helpottaakseen köyhimpien ahdinkoa, mikä vahvisti hajautettua päätöksentekoa ja luovuutta. Isovanhempien ruokaohjeet, luonnonlääkkeet, henkisyys, uskonnollisuus ja virkistystoiminta nousivat uuteen kukoistukseen.
Paine alhaalta avasi tietä aiempaa joustavammille poliittis-hallinnollisille ratkaisuille. Havannan kurjimmat alueet kokivat syvällisiä muutoksia. Sadoittain nuoria kouluttautui sosiaalityöntekijöiksi ja opettajiksi.
Taloudessa markkinoiden vapaus kasvoi, ja uusia toimintatapoja syntyi. Se vaikutti kulutusmahdollisuuksiin paljastaen erot dollareita omistavien ja niitä ilman olevien välillä. Uusi eriarvoisuus ravisteli kansalaisyhteiskuntaa. Palkkaa vaille jääneet ja ne, jotka kokivat tulleensa syrjityiksi rotunsa, sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai uskontonsa vuoksi korottivat äänensä. Muuttoliike maan sisällä ja maasta pois kiihtyi. Uskonnon merkitys kasvoi. Kaikki tämä nousi myös julkiseen keskusteluun.
Eri ikäryhmiä, ammatteja, paikkakuntia ja poliittisia suuntia edustavien kuubalaisten keskustelu on jatkunut näkyvänä (ja kuuluvana) siitä asti, virallisesti ja epävirallisesti. Kuuban poliittisen todellisuuden ongelmia ja kansalaisten näkemyksiä on mahdoton ymmärtää ottamatta huomioon tätä keskustelua.
Kulutusta, palvelujen heikkenemistä tai asuntopulaa koskevan keskustelun ytimestä löytyy rakenteellisia ja käsitteellisiä seikkoja, joita ei voi pelkistää talouspoliittisiin malleihin tai hallintotyyleihin. Niihin kuuluu uusien tarpeiden ja kokemuksien synnyttämä vaihtoehtoinen näkemys yhteiskuntakehityksestä. Niitä ovat myös ruohonjuuritason osallistuvan demokratian esteet ja pyrkimys muuttaa työläis- ja asukaskollektiiveja tavoilla, jotka rohkaisevat osallistumista ja uusia ajattelu-, toiminta- sekä päätöksentekomuotoja.
Nämä aiheet nousivat esille Kuuban kommunistipuolueen ja hallituksen syksyllä järjestämissä keskusteluissa. Kyse ei ole pelkästään taloudesta vaan myös sosiaalisesta ja poliittisesta asialistasta. Enemmistön etujen ohella on kunnioitettava myös vähemmistöjen toiveita.
Keskustelut herättivät vahvoja odotuksia muutoksista kaikilla yhteiskuntakehityksen aloilla. Taustalla on itsetutkistelu, jonka kuubalainen kansalaisyhteiskunta – ruohonjuuritason aktivistit, johtajat, intellektuellit ja ennen kaikkea tavalliset ihmiset – aloitti jokin aika sitten. Juuri kansalaisyhteiskunnan toimijat väittelevät ideoista, ehdottavat uusia näkökulmia ja luovat Kuubaan uutta sosiaalista kudosta. IPS
Kirjoittaja on Temas-lehden päätoimittaja ja Havannan Juan Marinello -instituutin tutkija. Hänen tuorein kirjansa kertoo Havannan historiasta.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007