Samuli Siirala

Kumppanin toimitukseen saapui postin mukana vessapaperirulla. Sen mukana tulleessa kirjeessä kysyttiin, miltä tuntuisi, jos omalla työpaikalla ei olisi lainkaan vessaa, vaan työntekijä joutuisi pujahtamaan tarpeilleen ulos – vaikkapa läheisen puiston suojiin.

Huussi on yksi vuoden 2007 uusista eettisistä lahjoista. Ensimmäinen oli vuohi. Suomen World Visionin perustamana ”Lahjaksi lehmä” on ensimmäinen suomalainen verkkolahjakauppa. Se sai alkunsa vuonna 2001, tuolloin Hyvän mielen lahjat -nimisenä.

Vuohi on edelleen hittituote. ”Siinä yhdistyvät sopiva hinta sekä tietyt lämmön ja pehmeyden arvot”, Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Aki Temisevä kertoo. Pari vuotta sitten vuohi oli hetken jopa liian suosittu, ja se piti vetää pois markinoilta. Lahjoituksia tuli niin paljon, että kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet.

Lahjoittamista vai kuluttamista?

Toisena eettisille markkinoille ehätti samaisen vuohen kanssa Kirkon Ulkomaanapu (KUA), joka otti mallia Iso-Britannian Christian Aid -järjestöltä. Alkujaan eettisen lahjakaupan idea on peräisin Yhdysvalloista.

Systeemi on lähes jokaisessa suomalaisessa verkkolahjakaupassa sama: Kuluttaja lahjoittaa rahan ja lahjat hankitaan perillä paikallisesti, esimerkiksi kuljetuskustannusten välttämiseksi. Paikallinen yhteisö valitsee yhdessä järjestön työntekijöiden kanssa lahja-avun tarkat kohteet. Usein he ovat kaikkein köyhimpiä ihmisiä.

Jos lahjana on lehmä, raha takaa eläimen lisäksi myös koulutuksen eläimen hoitamiseen ja hyödyntämiseen. Jos rahaa jää vieläkin jäljelle, se käytetään yhteisön maatalouden kehittämiseen.

Lahjan matka on pitkä, ja sen kulusta kysellään paljon. Kuluttajat haluavat tietää rahojensa lopullisista käyttötarkoituksista.

Verkkolahjakauppojen omaan mainostamiseen ja hallintokuluihin hupenevat summat kiinnostavat ihmisiä. Esimerkiksi se, että World Visionilla Lahjoita lehmä -mainoskulut olivat viime vuonna 3 prosenttia tuotosta ja KUA käytti yhteensä 14 prosenttia lahjoituksista kaikkiin kotimaan kuluihin.

”Lahjakauppa poikkeaa muista lahjoittamisen muodoista. Ihmiset kokevat tämän kuluttamisen muotona, eivät varojen lahjoittamisena. He saavat samalla lahjan ja lahjoituksen”, Piia Huurtola KUA:sta kertoo.

Melkoisen suuret setelit

Eikä aivan pienestä kuluttamisesta olekaan kyse.

Kirkon Ulkomaanapu keräsi vuonna 2006 yhteensä lähes miljoona euroa lahjakaupalla. Kokonaisummasta lähes 800 000 euroa tuli joulumynnistä. Toisaalla taas Suomen World Vision myy tasaisemmin ympäri vuoden: jouluaika kerää pottiin reilu puolet vuoden myynnistä, viime vuonna 300 000 euroa.

”Kiinnostus on kasvanut hurjasti joka vuosi. Viime jouluna myytiin kärkipäässä 2 000 vuohta ja 2,7 kilometriä vesiputkea”, Temisevä kertoo. Rahaa tuli 80 000 euroa vuohista ja 55 000 euroa vesiputkista.

Hyväntahdon paketti vetoaa näinä aikoina moneen. KUA:ssa puhutaan eettisestä omatunnosta ja siitä, että tuo omatunto on ostajilla hiukan keskivertoa korkeampi. ”Tosin tuokin porukka on laajentunut paljon”, Huurtola sanoo.

Myös Temisevä kuvailee ostajien kirjon kattavan kaikki ”kehitysyhteistyökonkareista niihin, joilla on täysin epärealistinen kuva siitä, mikä eettinen lahja todellisuudessa on”.

Haaste: enemmän kuin trendituote

Huomattavien rahasummien on näyttävä järjestöjen toiminnassa. Miten niiden kokonaisbudjetit ja yksittäisten projektien talousarviot ottavat huomioon lahjakaupan kautta tulevat varat?

Markkinointisuunnittelija Tiia Vihavainen Suomen World Visionista kertoo, että budjetin sisällä voidaan arvioida, kuinka paljon rahaa lahjabisneksestä yleensä kertyy. Summalle jätetään kolo, joka täyttyy sitä mukaa, kun kauppa käy.

Koska ostaja ei voi kohdentaa lahjaansa esimerkiksi tiettyyn maahan, joustavuus säilyy.

”Tarve nousee paikallisten projektien kautta. Ja tarve määrää sen, mihin tulevat varat yleensäkin kohdennetaan”, Vihavainen lisää.

Ostaminen onkin kertateko. Kuten World Visionin sivuilla lukee: lahja ystävälle, jolla on jo kaikkea. Verrattuna esimerkiksi kummitoimintaan lahjojen ostajat ovat vähemmän sitoutuneita – hehän shoppailevat. Lahjabisneksen todellinen tulevaisuuden haaste onkin ylläpitää kuluttamisen tapa ja estää sitä katoamasta trendien vaihtelevaan aallokkoon.

Kuten kaupanteossa yleensä, kuluttamista ylläpidetään tarjoamalla uutta ostettavaa.

Tämän vuoden eettisiä lahjatulokkaita ovat huussien lisäksi muun muassa marsut ja puhdas vesi. Ostaja voi myös maksaa korjausleikkauksen sukupuolielinten silpomisen läpikäyneelle naiselle.

Eettistenkin lahjojen bisnes on kirjavaa. Toisinaan itse lahjan eettisyys tuntuu nurinkuriselta: esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin verkkokaupassa voi tukea toimintaa ostamalla askelmittarin tai kalvosinnapit.

Antajan ilo

Annoin viime jouluna teini-ikäiselle siskolleni eettisen lahjan: kolme moskiittoverkkoa. Hänen suunsa mutristui. Lahja ei vastannut toiveita, eihän hän saanut mitään.

Eettisen lahjan ostaja saa antaa tuplaten. Ja toinen lahjan saajista, kehitysmaassa asuva, saa jotain tuikitärkeää.

Mutta miten Suomessa asuva saaja, tässä tapauksessa siskoni, voisi olla muuta kuin passiivinen välikäsi? Miksi ihmeessä hän ei ole se, joka saa valita lopullisen lahjan minun rahoillani? Kuka toisi markkinoille eettisen lahjakortin, jolla siskoni voisi lahjoittaa verkkojen sijaan vaikkapa valoa vuodeksi?

Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007