Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Itsestään selvää? Kyllä, väittäisin että olen aina ajatellut niin. Mutta mistä olen näkemykseni saanut? Vanhemmilta? Opettajilta? Pyhäkoulusta? Saduista?

Ajatukset ihmisoikeuksista ovat toisaalta vanhoja, toisaalta uusia. Maailmanuskonnoista löytyy pohjaa ihmisoikeusajattelulle. Juutalaisuudessa ja kristinuskossa ajatellaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja jokainen yksilö on arvokas. Koraanista löytyvät keskeisimmät ihmisoikeudet ja buddhalaiset kunnioittavat kaikkea elämää.

Vanhasta aatetaustasta huolimatta kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista on alettu puhua vasta 1900-luvulla. Sitä ennen oikeudet olivat miesten oikeuksia.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 60 vuotta. On melkein ihme, että vaikka ihmisoikeushistoria on näin lyhyt, kaikkialta maailmasta ja kaikista kulttuureista löytyy valtavasti ihmisiä, jotka jakavat ihanteen yhtäläisistä ihmisoikeuksista. Puhumattakaan siitä, että julistuksella on ollut vaikutuksia päätöksentekoon useimmissa maissa.

Kriitikoitakin löytyy. Joidenkin valtioiden kanta on, että ihmisoikeudet ovat länsimainen traditio, joka sopii vain länsimaiseen kulttuuriin. Yhteisön etua painottavissa kulttuureissa, kuten konfutselaisuudessa, ihmisoikeusajattelua pidetään liian yksilökeskeisenä.

Yhteisöllinen ajattelu olisikin tärkeää ihmisoikeustyössä. Jos myös yhteisöille määriteltäisiin oikeuksia, niillä voitaisiin turvata erilaisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen asema. Monien maiden kansallisessa lainsäädännössä tällainen ajattelu jo näkyy. Kansainvälisellä tasolla yhteisöjen oikeuksia ovat kansojen itsemääräämisoikeus sekä YK:n päätöslauselmissa esiintyneet oikeudet kehitykseen ja puhtaaseen ympäristöön.

Eivät ihmisoikeudet ole itsestäänselvyys länsimaissakaan. Esimerkiksi käy EU-maiden toiminta pakolaisasioissa. Turvapaikan hakeminen Euroopan unionista on tuuripeliä, jossa suojelua tarvitsevia ihmisiä estetään pääsemästä Euroopan alueelle. Unionin sisälle päässeitä pallotellaan vuosikausia maasta toiseen ja pahimmillaan käännytetään maihin, joissa heitä vangitaan ja kidutetaan.

Entä miten samanarvoisina lopulta pidämme toisiamme? Tapasin kerran suomalaisen miehen, joka oli vakuuttunut siitä, että hänellä on enemmän ihmisarvoa kuin maanviljelijällä. Hänelle ihmisten samanarvoisuus oli yhtä mahdoton ajatus kuin se, että arvostin maanviljelijän työtä enemmän kuin hänen hyväpalkkaista työtään.

Kuinka moni yhtäläiset ihmisoikeudet allekirjoittavista arvottaa toisia akateemisten saavutusten, omaisuuden tai asuinpaikan perusteella? Ajattelenko sen bussipysäkillä röhnöttävän laitapuolen kulkijan olevan samanarvoinen kuin muutkin?

Kirjoittaja on Kepan tiedottaja.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007