(Kuva: Pekka Rahkonen)
Vaalien alla poliitikoilta on hukassa niin rehellisyys kuin hyvä makukin. Muunnetusta totuudesta ovat kuluvalla vaalikaudella tulleet tunnetuksi keskustalaiset pääministerit. Anneli Jäätteenmäki lausui varsin monimielisesti: ”Puhun niin totta kuin voin.”
Sinänsä kiinnostavaa ajatella, että voi puhua vain osittain totta, sille teolle kun kielessämme on ihan oma sana: valehtelu.
Jäätteenmäen tilalle nousseen Matti Vanhasen seurustelusta minulla ei ole
pahaa sanottavaa, mutta asioiden kaunistelu huolestuttaa. Jos Vanhanen sanoo tavanneensa nyt jo ex-ystävänsä kauppakeskuksessa ja todellinen paikka onkin ollut nettitreffisivut, niin silloin kyse on samasta asiasta: valehtelusta.
Jos suomalaisen poliittisen vallan huiput kaunistelevat omia asioitaan, niin millaisia kaunisteluja ja valheita he ovat valmiita tekemään yhteisiä asioitamme hoitaessaan?
Myös oman ja puolueen edun vuoksi ollaan valmiita tekemään kummallisia asioita. Kokoomus ajaa väen vängällä Jari Vileniä OECD:n varapuheenjohtajaksi, ja kakkossuunnitelmana on Unkarin suurlähettilään homma. Kokoomus tukee miestä, jonka tunnetuin saavutus on pääosin kopioitu pro gradu -työ Oulun yliopistoon. Roskakoriin on näköjään heitetty rehellisyyden seuraksi myös kokemus ja pätevä koulutus.
Vihreät taas runnoivat Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi kokoomuksen tuella Pekka Paavolan (sit). Paavola on tullut tunnetuksi enemmänkin laittomuuksista kuin poliittisesta toiminnasta. Viimeksi 2002 kaupunginvaltuusto erotti hänet kaikista luottamustoimista veropetoksista annetun vankeusrangaistuksen jälkeen. Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Pauli Välimäen mukaan Paavola kuitenkin on ”asiallinen ja yhteistyökykyinen poliitikko — sivistynyt vanhanajan herrasmies, joka sopii hyvin edustamaan Tamperetta.” Välimäki valittiin tammikuussa kokoomuslaisen pormestarin viestinnän erityisasiantuntijaksi.
Oma lukunsa ovat hyvän maun tuolle puolelle asettuvat yritykset julkisuuden maksimoinnissa. Kun Minna Sirnö (vas) tunki itsensä itsenäisyyspäivien jatkoilta tehtyyn tv-ohjelmaan laulamaan karaokea, tunsin vasta lievää myötähäpeää. Tunne muuttui voimakkaaksi hämmennykseksi, kun älykkäänä pitämäni nainen meni mukaan Nyt-liitteen mauttomuuksiin kertomalla, kuinka hän on esitellyt julkisesti alapäätään tanssilattialla.
Karaoken laulamisessa tai vilauttelun tunnustamisessa pikkuhiprakassa ei ole sinänsä mitään pahaa. Mutta kun miettii millä keinolla valtaan pyritään, tulee pohtineeksi mihin kaikkeen vallanhimo voi poliitikon ajaa.
Onneksi erilaiset vaalikoneet mahdollistavat myös ei-tyrkyille poliitikoille asioiden esille tuomisen. Ehdokkaiden ajatuksia kehityskysymyksistä ja eduskunnan mahdollisuuksista globaalin eriarvoisuuden vähentämiseksi voit etsiä kansalaisjärjestöjen vaalikoneelta.
Kurkkaa vaikkapa www.07vaalikone.fi tai www.kepa.fi/vaalit2007.
Antoisia lukuhetkiä.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007