Kirjailija Pascal Khoo Thwe vieraili joulun aikaan Vantaalla burmalaisten ystäviensä luona. Taustalla kurkkii James Solomon. (Kuvaaja: Hans von Schanz)
Koskaan ei tiedä, keneen voi arjen keskellä törmätä ja mihin tuo törmääminen johtaa. Burmalainen Pascal Khoo Thwe, 39, ei ehkä asuisi tätä nykyä Englannissa, ellei hän olisi parikymmentä vuotta sitten sattumalta tavannut Cambridgen yliopiston filosofian professori John Caseya.
”Casey kävi Mandalayssa syömässä ravintolassa, jossa työskentelin tarjoilijana. Hän oli kuullut minun pitävän James Joycesta”, Khoo Thwe sanoo.
Aikaa kului. Englantia ja kirjallisuutta opiskellut Khoo Thwe vastusti monen muun opiskelijan tavoin Burman, nykyiseltä nimeltää Myanmarin, sotilashallintoa. Vallanpitäjiä kritisoinut opiskelija-aktivisti pakeni lopulta naapurimaahan Thaimaahan, jonka pakolaisleiriltä professori Casey auttoi hänet monen mutkan jälkeen Cambridgeen. Siellä hän jatkoi englannin kirjallisuuden ja filosofian opintojaan.
”Koti-ikävä oli aluksi hirveä. Sateisen kylmä sää ja erilainen mentaliteetti tuntuivat hankalilta. Vaikeinta oli kuitenkin oppia ilmaisemaan mielipiteitä.”
Joskus Casey sai juottaa Khoo Thwelle pari lasia sherryä saadakseen tämän puhumaan.
”On tärkeä oppia ilmaisemaan tunteita. Muuten pinna palaa lopullisesti”, Khoo Thwe sanoo. ”Monet pakolaiset masentuvat, eikä terapiaa ja sosiaalista tukea ole Englannissa kovin hyvin saatavilla.”
Tarinoista omaelämäkerraksi
Esikoisteoksessaan From the Land of Green Ghosts (Harper Perennial 2002) Khoo Thwe käsittelee sekä kovia kokemuksiaan Burmassa että Englannissa alkanutta uutta elämäänsä. Teos on käänneetty jo norjaksi, hollanniksi ja thaiksi – toivottavasti pian myös suomeksi.
”Isoäiti kertoi lapsuudessani heimotarinoita hengistä, keijuista ja jumalattarista. Yleensä tarinat eivät päättyneet hyvin. Kirjani noudattaa tyylillisesti suullisen perinteen polveilevuutta: historiasta hypätään heimotarinoihin, ja niistä perheen arkitoimiin”, padaung-kansaan kuuluva Khoo Thwe selvittää. Padaungit tunnetaan länsimaissa yleensä parhaiten naisten perinteisin kaulakoruin venytetyistä kauloista, niin sanotuista kirahvinkauloista.
Kirjassa seikkailevat myös vihreät kummitukset, jotka Khoo Thwen mielessä yhdistyvät Burman armeijan pelottaviin vihreisiin univormuihin. Toisaalta kummitukset ovat myös osa burmalaista kansanperinnettä.
”Kummituksesta tulee vihreä, jos joku kuolee väkivaltaisesti. Vihreät kummitukset aiheuttavat onnettomuuksia.”
Toisenlainen todellisuus
Vuodesta 1962 Burmaa ovat hallinneet sotilaat. Vuonna 1990 maassa järjestettiin demokraattiset vaalit, joiden tuloksen sotilasjuntta mitätöi. Nobelin rauhanpalkinnon 1991 voittanutta oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä on pidetty kotiarestissa vaalivoitosta lähtien.
Tiedonvälitys on Burmassa kaikkea muuta kuin moniarvoista. ”Kaikki kotimaiset tiedotusvälineet ovat sotilashallinnon hallussa, eikä ulkomaista tiedonvälitystä ole saatavilla”, Khoo Thwe sanoo.
Kaakkois-Burmasta Phekonista kotoisin oleva kirjailija kasvoi viidakon liepeillä, muttei kuullut koskaan, että sotilaat nappasivat opiskelijoita ja ajoivat etnisten vähemmistöjen edustajia viidakkoon.
Sen sijaan Khoo Thwe kuuli lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon Burman ihanuudesta. 13-vuotiaana hän meni katoliseen pappisseminaariin, jossa herättiin aamulla varhain lukemaan latinaa ja englantia.
Pappisseminaarin jälkeen Khoo Thwe opiskeli Englannin ja Burman kirjallisuutta yliopistossa.
Burman yhteiskunnan salattu todellisuus valkeni hänelle viimein vuonna 1988, kun sotilasjuntan vainot pahenivat. Tuhansia opiskelijoita surmattiin ja kaksi hänen ystäväänsä vangittiin. Khoo Thwen tyttöystävää kidutettiin, hänet raiskattiin ja lopulta tapettiin.
”Ystävieni painostuksesta ja kauheiden kokemusten jälkeen liityin karenni-taistelijoihin. Lähdin viidakkoon ja opin tunnistamaan niin maamiinat kuin eläimetkin. Vastasin Thaimaasta tulevista tavaratoimituksista. Kuukauden jälkeen minulle ehdotettiin, että ryhtyisin kapinallisten kouluttajaksi.”
Hajanaista politiikkaa
Khoo Thwe ei ole koskaan ollut erityisen innostunut politiikasta.
”Burmassa on vain yksi virallinen puolue. Politiikka on kaaosmaista ja opposition on vaikea toimia sosiaalisen vainoharhan tilassa.”
Politiikan hajanaisuuteen vaikuttaa myös se, että maassa on niin monta etnistä ja uskonnollista ryhmää.
Khoo Thwen mielestään burmalaiset ovat pikemminkin sosiaalisia kuin poliittisia eläimiä. Perinteet ovat tärkeitä, ja niitä kunnioitetaan. Perinteet eroavat länsimaisista, mikä on myös monen pakolaisen kulttuurisokin syy.
”Jokaisen burmalaisen tulisi työskennellä ihmisoikeuksien puolesta. On miljardin dollarin kysymys, koska maahan saadaan demokratia. Tuskin ihan lähivuosina.”
Khoo Thwe kantaa kortensa kekoon kääntämällä työkseen uutisia Democratic Voice of Burmalle. Norjasta käsin toimivan itsenäisen radio- ja televisioaseman tavoitteena on tuoda vaihtoehtoista tietoa burmalaisten ulottuville ja vähentää maan lukuisten etnisten ja uskonnollisten ryhmien välisiä ristiriitoja.
DVB pyrkii myös valistamaan burmalaisia demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksissä ja edistämään itsenäistä mielipiteenmuodostusta sekä sosiaalista ja poliittista keskustelua.
Seuraavaksi Khoo Thwe aikoo kuitenkin siirtyä kevyempään aiheeseen: hän kirjoittaa parhaillaan humoristista keittokirjaa viidakon herkuista.
”Ruokalajeja tulevat olemaan esimerkiksi karrikana marihuanakastikkeella ja savustettu python-käärme.”
Kirjailijan tarkoitus ei kuitenkaan ole syöttää ihmisille viidakon aineksista tehtyä ruokaa, vaan saada heidät ymmärtämään, että he ovat tuhoamassa viidakkoa. Samalla Khoo Thwe leikittelee anglosaksisen maailman dieettitaipumuksilla: Sen sijaan, että uskoisit Dr. Atkinsia, mene viidakkoon ja juokse muutama kerta mäkeä ylös ja alas.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007