Supachai Panitchpakdi (Kuva: IPS)
Maailmantalouden tilanne on hyvä. Vienti lisääntyy keskimäärin 5,5 prosenttia vuodessa, ja maailman bruttokansantuote kasvoi 2006 noin 3,8 prosenttia. Globalisaatio ja informaatiotekniikan huima edistyminen ovat helpottaneet pääsyä kansainvälisiin kauppa- ja rahoitusjärjestelmiin. Uusia markkinoita syntyy etenkin palveluissa, ja suorat ulkomaiset investoinnit löytävät tiensä syrjäseuduillekin.
Kehitysmaiden bruttokansantuotteen kasvu ylitti kuusi prosenttia kolmantena vuonna peräkkäin. Latinalaisen Amerikan elpyminen jatkui, ja jopa alueista köyhin, Saharan eteläpuolinen Afrikka, lisäsi tulojaan viitisen prosenttia 2006. Monet keskituloiset maat vahvistivat kilpailukykyään teollisuustuotteiden maailmanmarkkinoilla. Aasian menestys oli ilmiömäistä.
Kehityksen hyödyt eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti. Vaikka suuntaus on luonut kiistattomia mahdollisuuksia, näen silti viisi suurta huolenaihetta.
Ensimmäinen on Maailman kauppajärjestön (WTO) Dohan neuvottelukierroksen umpikuja. Kierroksen odotettiin vauhdittavan köyhyyden vähentämistä ja tulonjaon tasaamista, mutta valitettavasti niin ei näytä tapahtuneen.
Umpikuja vahingoittaa pahimmin maailman köyhimpiä. Pattitilanteen jatkuminen saattaa heikentää luottamusta monenkeskiseen kauppajärjestelmään. Se voi antaa kielteisen signaalin maailmantalouden kehityksestä ja jopa rohkaista protektionismiin. Kahdenväliset ja alueelliset kauppajärjestelyt, joihin liittyy muitakin sitoumuksia, ovat jo yleistymässä.
Toisen aiheen huoleen antaa köyhyys. Globalisaation ja kaupan vapauttamisen vaikutukset ovat olleet ristiriitaisia. Jotkut maat ovat syrjäytyneet aiempaa pahemmin, köyhyys on lisääntynyt ja tulonjako vääristynyt entisestään.
Yleiskuva on kuitenkin parantunut. Äärimmäisessä köyhyydessä eli alle dollarilla päivässä elävien määrä väheni 130 miljoonaa vuosina 1990-2002. Nopeimmin edistyivät Kiina ja Itä-Aasia, missä köyhimpien osuus putosi 56 prosentista 17 prosenttiin ja kansantuote henkeä kohden yli kolminkertaistui. Koko Aasiassa äärimmäisessä köyhyydessä elää kuitenkin yhä 700 miljoonaa ihmistä, mikä on kaksi kolmannesta koko maailman luvusta.
Kolmantena huolestuttaa siirtolaisuus. Sitä pidetään joskus uhkana työpaikoille ja maahanmuuton vastaanottoon huonosti valmistautuneille yhteiskunnille. Pelot ovat todellisia. Mutta muiden uhkilta näyttävien asioiden tavoin siirtolaisuus voi olla myös mahdollisuus. Kehitysmaiden työpaikoista on palvelualoilla noin 40 prosenttia, teollisuusmaissa osuus nousee jopa 70 prosenttiin. Palveluiden kaupan vapauttaminen voi lisätä hyvinvointia globaalisti, sillä palveluala työllistää usein siirtolaisia.
Energiansaanti on neljäs haaste maailmantaloudelle. Öljyn ja muiden raaka-aineiden kysynnän kasvu on nostanut hinnat ennenkokemattomille – ja joidenkin mielestä kestämättömille – tasoille. Öljyn ja perushyödykkeiden viejille uutinen on hyvä. Afrikan valtioiden öljytulot kasvoivat 15 miljardia dollaria vuosina 2003-2004.
Uutinen on huono öljyn tuonnista riippuvaisille maille, joista moni on ennestään raskaissa veloissa. Kohonneet polttoainekustannukset heikentävät niiden kykyä ruokkia ja majoittaa kansalaisensa sekä rakentaa kipeästi kaivattua infrastruktuuria. Tällä voi olla kielteinen vaikutus sekä kuluttajiin että makrotalouteen. Energiavarojemme pitkän tähtäimen kestävyys – planeettamme ympäristön terveydestä puhumattakaan – on vaarassa.
Maailmantaloutta koskevista huolistani viimeinen kumpuaa useiden valtiontalouksien epätasapainosta. Itä- ja Etelä-Aasian maat sekä tietyt valtiot Latinalaisessa Amerikassa nauttivat ennätysmäisestä vaihtotaseen ylijäämästä. Ne ovat keränneet suuret dollarivarannot vakauttamalla valuuttansa vaihtokurssin alhaiselle tasolle, mutta dollari on nyt haavoittuva. Sekä yli- että alijäämäisten valtioiden pitää osallistua epätasapainon korjaamiseen.
Nykyinen epätasapaino johtuu paljolti siitä, että pankki- ja rahoitusjärjestelmältä puuttuvat samankaltaiset yhteiset, talouden ennustettavuutta helpottavat pelisäännöt, jotka on jo luotu kansainväliselle kaupalle. Hyvin suunniteltu ja koordinoitu globaalin talouden hallinto vähentäisi ongelmia ja hyödyttäisi kaikkia maita.
Kirjoittaja on YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) pääsihteeri.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007