Jotain oli tapahtumassa. Ensimmäisenä sen huomasi kadulla vastaan tulevien nuorten jätkien Che Guevara -t-paidoista. Sitten yhtenä aamuna tuttuun aamiaispaikkaan ilmestyi ranskaa puhuvia eurooppalaisia, jotka kytkivät kannettavat tietokoneensa seinään ja jäivät keskittyneinä tuijottamaan läppärin näyttöä. Parrakkaat herrat kulkivat sandaaleissa, reput selässä, edestakaisin sen näköisinä kuin heillä olisi valtava määrä vakavia asioita järjestettävänä kahvilan eri pöydissä ja ulkona kadulla.
Maailman sosiaalifoorumi oli alkamassa Nairobissa.
Paikalle odotettiin enemmän ihmisiä kuin kaupungin hotelleissa riitti vuodepaikkoja. Taksikuskit olivat tyytyväisiä, samoin kännyköiden puheaikaa kadunkulman kioskeissa myyvät nuoret naiset.
Lehdessä arveltiin, että viikon aikana Kenian pääkaupungin suuret ja pienet yrittäjät tienaisivat ylimääräiset 80 miljardia shillinkiä, liki 900 miljoonaa euroa. Käsittämätön summa maassa, joka oli suosittu turistikohde, kunnes vuonna 1998 tehty pommi-isku Yhdysvaltojen suurlähetystön edustalla Nairobissa surmasi yli 200 ihmistä ja romahdutti matkailusektorin useaksi vuodeksi.
Olin itse suhtautunut skeptisesti Maailman sosiaalifoorumin järjestämiseen Nairobissa, sillä argumentilla, ettei Keniassa – tai muuallakaan Itä-Afrikassa – ole olemassa kansanliikkeitä, siis sellaisia kuten vaikkapa joidenkin Latinalaisen Amerikan maiden maattomien maatyöläisten liikkeet.
Erilaisia paikallisia yhden asian liikkeitä täällä toki on, sekä maaseudulla että Nairobin hökkelikylissä. Kuten myös kansalaisjärjestöjä, jotka on perustettu lähinnä ulkomailta saaduilla kehitysyhteistyövaroilla. Niiden toiminta lakkaisi välittömästi, mikäli rahansiirrot pohjoisen pallonpuoliskon kumppanijärjestöiltä ehtyisivät.
Mutta jo ennen kuin koko foorumi oli ehtinyt alkaakaan olin käynyt afrikkalaisten taistelevien runoilijoiden illassa, tavannut eteläafrikkalaisia vesihuollon yksityistämistä vastaan kamppailevia aktivisteja, militantteja ugandalaisia lesboaktiiveja ja kenialaisen polkupyöräkyyditsijöiden järjestön jäseniä. Olin myös juonut olutta kamerunilaismiehen kanssa, joka haluaa herättää kriittistä keskustelua eurooppalaisten broilerien halpatuonnin ja kanapikaruokaloiden haittavaikutuksista Afrikan maissa.
En ole aiemmin osallistunut sosiaalifoorumeihin ja Suomesta käsin asiaa seurattuani olen ollut taipuvainen pitämään niitä hiukan elitistisinä tempauksina. Mutta nyt ymmärrän ainakin sen, että voi olla hyvin hedelmällistä yksinkertaisesti tarjota puitteet sille, että mitä erilaisimmista lähtökohdista tulevat, oikeudenmukaisemmasta maailmasta unelmoivat ihmiset voivat tavata ja vaihtaa kuulumisia keskenään.
Toisaalta Nairobissakin nähtiin aiheelliseksi järjestää sosiaalifoorumille varjokokous, Kansalaisten sosiaalifoorumi. Syynä ennen kaikkea virallisen foorumin viiden euron suuruinen osallistumismaksu (80 euroa eurooppalaisille), johon tavallisilla slummien pölyisten polkujen tallaajilla ei varmasti ollut varaa.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 02/2007