olen kova käymään keskusteluja itseni kanssa. Kahden olkapäillä keikkuvan hahmon kanssa, tiedäthän.

Toinen heistä on seurannut, kuinka kehitysyhteistyö ja kaupankäynti nivoutuvat julkisessa keskustelussa yhä tiiviimmin toisiinsa. Viime viikkoina olemme lukeneet talouselämän vaikuttajien lehtimainoksesta, että kehitysyhteistyö vaikuttaa köyhyyteen, epidemioihin ja konflikteihin, jotka ovat riskejä maailmantalouden kehitykselle.

Kaupankäynnin ja kehitysyhteistyön nivoutuminen tuo kuulemma kehityskysymyksille laajemman tukijajoukon. Eihän kukaan kuitenkaan enää ajattele, että kehitysavulla pitäisi suoraan tukea suomalaista vientiä. Pahimmillaan Suomen kehitysavusta yli 60 prosenttia päätyi mutkan kautta suomalaisten taskuun, kun kehitysmaita velvoitettiin ostamaan suomalaisia tuotteita.

Nykyään hyväksytään pidempi aikajänne. Että pitkällä aikavälillä sen merkittävimmän taloudellisen hyödyn tuo juuri köyhyyden vähentäminen.

Tuo olkapäällä istuva olento käyttää vielä hyväkseen kehitystaloustieteen opintojani: avun ja kaupankäynnin naittaminenhan näkyy paljolti siinä, että avulla pyritään avunsaajien tuotannon kasvattamiseen. Minunlaiseen talous