Kaupungistumista tapahtuu kaikkialla ja kaupunkiin lähdetään verrattain samoista syistä: maaseudulta työntää pois taloudellinen pakko, houkuttimena on kaupunkien paremmaksi uskottu elintaso.

”Suomessa tyypillinen maaltamuuttaja on koulutuksen perään lähtevä nuori nainen. Kehitysmaissa tilanne tuntuu olevan päinvastainen”, globalisaation vaikutuksia syrjäseuduilla tutkinut Jarkko Saarinen Oulun yliopistosta sanoo.

”Eteläisellä pallonpuoliskolla kaupungistuminen on voimakkaampaa ja se tuottaa monenlaisia lieveilmiöitä lähiöineen ja slummeineen. Maaseutuyhteisöt taas ovat sukupuolirakenteeltaan ja osin vielä ikärakenteeltaankin päinvastaisia kuin meillä: kyliin jäävät vanhusten lisäksi usein naiset ja lapset, kun nuoret miehet lähtevät siirtotyöläisiksi”, Saarinen sanoo.

Suomessa kyliin jäävät selkeämmin miehet ja vanhukset, mikä vahvistaa osaltaan mielikuvaa suomalaiskylien pysähtyneisyydestä ja taantuneisuudesta. Vaikka kehitysmaissa naiset ja lapset luovat kuvan eläväisistä kyläyhteisöistä, esimerkiksi eteläisessä Afrikassa kylien ikärakennetta nostaa etekin hedelmällisessä iässä olevien menehtyminen hiv/aidsiin.

Kuinka tulla toimeen?

Kyliä ja maaseutua koskevat väestö- ja elinkeinorakenteeseen liittyvät kysymykset ovat periaatteessa samankaltaisia niin pohjoisen rikkaissa teollisuusmaissa kuin etelän kehitysmaissa.

”Yksinkertaisesti se on sitä, että pohditaan kuinka löytää uusia keinoja tulla toimeen taloudellisten muutosten keskellä. Kehitysmaissa myös koulutuksen rooli on korostunut; perinteisiin elinkeinoihin verrattuna uudet työmahdollisuudet edellyttävät usein parempaa ja laajempaa koulutusta, muun muassa kieli- ja tietoteknisiä taitoja”, Saarinen sanoo.

”Monissa kehitysmaiden kylissä ongelmana on korkea työttömyys. Perinteiset elinkeinot eivät tuota riittävästi työtä ja toimeentuloa. Joskus on päädytty kehittämään muun muassa matkailua, joka tarjoaa työtä erityisesti nuorelle väestölle ja naisille.”

Turismin ja matkailun merkitys kylille on lisääntynyt. Matkailun kehittäminen sinällään ei kuitenkaan Saarisen mukaan ratkaise maaseudun ongelmia missään päin maailmaa.

”Kyse on siitä, millaista matkailua kehitetään. Onko matkailu paikallisyhteisöjen ja aluetalouden kehittämisessä päämääränä vai välineen roolissa yhteisöjen hyvinvoinnin parantamiseksi. Vaihtoehtoiset matkailun muodot, kuten yhteisöperusteinen matkailu ja niin sanottu pro poor -turismi, pyrkivät tukemaan ensisijaisesti paikallisten ihmisten työllistymistä ja hyötyjen kohdistumista matkailun kohteina oleviin yhteisöihin”, hän sanoo.

Pahimmillaan ulkopuolelta ohjattu matkailukehitys voi Saarisen mukaan jättää paikallisyhteisöihin ja ympäristöön vain ongelmia. Esimerkiksi Botswanan Okavangolla Maunin kaupungissa matkailuyrityksistä noin 75 prosenttia on ulkopuolisessa omistuksessa. Taloudellisista hyödyistä samansuuruinen osuus suuntautuu alueen ja koko maan ulkopuolelle.

Joskus matkailun vaikutukset ovat kuitenkin olleet myönteisiä. Esimerkiksi entisten suurkarjanlaidunalueiden muuttaminen luonnonsuojelualueiksi ja matkailun käyttöön game reserveiksi on osoittautunut Etelä-Afrikassa edulliseksi: sama maa-ala tuottaa aiempaan verrattuna moninkertaisesti enemmän tuloja ja työpaikkoja paikallisille. ”Tästä on esimerkkinä muun muassa Etelä-Afrikassa sijaitseva Madikwe Game Reserve”, Saarinen kertoo.

Uudenlaiset yhteisöt korvikkeina

Kaupungistumisen myötä kyläyhteisön korvikkeeksi voi muodostua kaupunginosa, kadunpätkä tai kortteli, internetin tarjoa