Sofía Mauricion, 45, päivät ovat työntäyteisiä. Hän on Limassa toimivan kotiapulaisten tuki- ja toimintakeskus La Casa de Panchitan koordinaattori. Toimintakeskus järjestää kotiapulaisille kursseja, lakiapua, psykologin palveluja ja työnvälitystä.
Sofia Mauricio työskentelee kotiapulaisten tuki- ja toimintakeskuksessa. (Kuvaaja: Veera Blomster)
Sunnuntaisin keskukseen voi tulla viettämään vapaapäivää, viihtymään ja tapaamaan ystäviä. Maaseudulta pääkaupunkiin tulleilla tytöillä on harvoin paikkaa minne mennä, ja siksi viikon ainoa vapaapäivä saattaa jäädä käyttämättä.
Pohjois-Perun vuoristossa syntynyt Mauricio tietää omakohtaisesti, mitä kotiapulaiset joutuvat kokemaan. Hänen isänsä jätti perheensä tytön ollessa 4-vuotias, ja äiti jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi. Siitä lähtien Mauricio osallistui perheen toimeentulon hankkimiseen auttaen äitiä torilla. Seitsemänvuotiaana hän ryhtyi kotiapulaiseksi.
”Muistan, että äiti jätti minut erään perheen luo. Olin samalla iloinen ja surullinen. Surullinen joutuessani eroon äidistä, mutta iloinen päästessäni muuttamaan kylälle, jossa kuvittelin kaikkien syövän hyvin.”
”Ilonaiheeni osoittautui aiheettomaksi: sain syödäkseni tähteitä ja työtä piti tehdä aamukolmesta iltayhteentoista. Jos en jaksanut herätä aamulla, minua vedettiin korvista tai päälleni heitettiin kylmää vettä.”
Palkkaa työstään nuori kotiapulainen ei saanut koskaan. ”Äidille annettiin joskus vähän rahaa tai ruuantähteitä. Raskainta oli häpeä, jota tunsin, kun työnantajat solvasivat ja pahoinpitelivät minua ihmisten nähden. Äitiä en halunnut huolestuttaa, joten en kertonut hänelle mitään.”
12-vuotiaana Mauricio lähti Limaan. Useiden ikävien työpaikkojen jälkeen häntä viimein onnisti: työnantaja antoi luvan opiskella, ja tyttö suoritti peruskoulun. Koulussa hän tapasi toisia kotiapulaisia ja alkoi käydä kirkon tapahtumissa, joissa tyttöjä opetettiin pitämään puoliaan. 17-vuotiaana hän aktivoitui kotiapulaisten liikkeeseen.
Vuonna 1998 Mauricio perusti La Casa de Panchitan yhdessä psykologi Blanca Figueroan kanssa. Hän lopetti kotiapulaisen työt ja omistautui kanssasisartensa auttamiselle. 35:n neliön huoneessa aloittanut keskus toimii nykyään lähes 500 neliön talossa, joka täytyy sunnuntaisin kotiapulaisista.
”Unelmani on hankkia järjestölle ikioma talo, jotta määrärahat voitaisiin vuokran sijaan käyttää järjestön toimintaan. Toivon myös, että nuoret kotiapulaiset kouluttautuisivat ja ottaisivat vastuuta järjestössä. Haluan varmistaa, että työmme jatkuu myös sitten, kun itse tulen vanhaksi.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 05/2007