Kristinuskossa ja juutalaisuudessa se yhdistyy puhtauteen, useissa paikoissa Afrikkaa harmoniaan, iloon ja kotiin. Aboriginaaleilla väri viittaa ystävällisyyteen, sankarillisuuteen ja viisauteen, ja kuvaapa se myös totuutta, viattomuutta ja rauhaa.

Vaikka valkoiseen liittyy eri puolilla maailmaa hyvin samanlaisia mielikuvia, esimerkiksi hindut yhdistävät värin leskeyteen ja suruun. Myös buddhalaisille valkoinen on suruväri.

Islaminuskossa valkoista pidetään puhtaana värinä, koska valkoisen, siis auringonvärin, katsotaan sisältävän kaikki muut värit. Tähän ajatukseen on fyysikonkin helppo yhtyä, koska valonsäde tosiaan sisältää kaikki värit. Värit saadaan esiin spektrillä tai luonnossa auringonsäteen taittuessa vesipisaran läpi sateenkaareksi: punaiseksi, oranssiksi, keltaiseksi, vihreäksi, siniseksi ja violetiksi.

Punainen – kielen kolmas väri

Vaikka eri värisävyjä on loputtomasti, kielissä on nimiä eri väreille suhteellisen vähän. Brent Berlin ja Paul Kay tarkastelivat 1960-luvulla Basic Color Terms: Their Universality and Evolution -tutkimuksessaan 98 kielen värijärjestelmää. He havaitsivat, että jos kielessä on vain kaksi väritermiä, ne ovat ’musta’ ja ’valkoinen’.

Kolmen värin järjestelmässä mukaan tulee ’punainen’. Tätä voi selittää – ainakin osin – värien kulttuurisella merkityksellä: tietyt värit kuten verenpunainen ovat kulttuurista ja kielestä riippumatta oleellisempia kuin toiset.

Punaista seuraavat kolme väriä, ’keltainen’, ’vihreä’ ja ’sininen’, tulevat vapaassa järjestyksessä, niiden jälkeen ’ruskea’.

Värien nimeäminen kehittyy ympäristön tarpeisiin ja eri kulttuureissa eri tavalla. Länsimaissa värit ajatellaan usein perussävyinä, joiden kontrastit ja tummuusaste vaihtelevat. Esimerkiksi Ukrainassa puolestaan vaaleansinistä pidetään eri värinä kuin tummansinistä – molemmille on kokonaan omat sanansa. Eskimot nimeävät toistakymmentä eri sävyä valkoiselle, jotkin aavikkojen paimentolaiskansat puolestaan useita nimiä eri ruskealle.

Oranssi: hedelmästä värin nimeksi

Mitä tulee mieleen oranssista? Appelsiini tietenkin, ja juuri siitä väri on nimensä saanutkin. Kuten Klaus Karttunen selvittää kirjassa Elämän värit, oranssin alkuperä eli etymologia on kytkeytynyt hedelmän historiaan.

Alun perin makeita appelsiineja viljeltiin Persiassa ja Intiassa. Sanskritin naranga lienee hedelmän vanhin tunnettu nimi. Siitä tuli farsin kielen narang, joka lainautui edelleen arabiaan. Hedelmän mukana sana saapui Välimeren maihin, Espanjaan muodossa naranja, italiaan arancia. Näistä puolestaan saatiin edelleen ranskan, englannin ja saksan orange. Hedelmän nimenä sana tunnettiin jo keskiajalla, mutta värinä vasta 1500-luvulla.

Varhaisella uudella ajalla appelsiineja tuotiin myös Kiinasta, ja näin hedelmä sai uuden nimen ”kiinanomena”: hollannissa sinaasappel, saksassa apfelsine, ruotsissa apelsin ja venäjällä apel’sin. Sanan Kiinaa tarkoittava osa on peräisin antiikista: Ptolemaioksen maantieteessä kiinalaiset tunnettiin Sinai-nimellä.

Suomen kielen oranssi on ruotsalainen lainasana. 1800-luvun lopulla se oli käytössä appelsiinin merkityksessä, värin nimitykseksi se on muuttunut 1900-luvun alkupuolella.

Mitä keltainen symboloi?

Väreihin liittyy erilaisia uskomuksia ja ominaisuuksia. Symboliikka on eri kulttuureissa erilaista ja keskenään ristiriitaistakin.

Länsimaissa kermankeltainen on liitetty viattomuuteen, kirkkaan keltainen onnellisuuteen, lämpöön ja viisauteen, mutta myös vaaraan ja sairauteen. Koska ihmisen ihon kellertävyys on vakavan sairauden merkki, on keltaisia lippuja käytetty karanteenin ja epidemioiden symboleina. Räikeä keltainen yhdistetään usein mustasukkaisuuteen ja kateuteen.

Kiinalaiset ovat pitäneet keltaista kunnioitettavana värinä jo vuosituhansia: se on ollut kaikkea kasassa pitävän ”keskuksen” vertauskuva. 900-luvulla Sung-dynastia omi keltaisen keisarilliseksi värikseen ja sen käyttö oli rajattu ainoastaan keisarille.

Buddhalaisille sahraminkeltainen väri viittaa syksyn lehteen, joka joskus oli vihreä – se on muistutus kaiken katoavaisuudesta. Hindut pukeutuvat keltaiseen juhliakseen kevättä, Burmassa se on suruväri. Polynesiassa keltainen liitetään jumaluuteen ja kuninkaallisiin.

Islamilaisissa maissa tumma, lämminsävyinen keltainen liitetään viisauteen ja vaaleampi sävy petokseen ja pettymykseen.

Venäjällä keltainen on surun ja eron väri: jos mies antaa tyttöystävälleen keltaisia kukkia, hän todennäköisesti jättää tämän.

Meksikossa kehäkukan keltainen väri on liitetty kuolemaan jo atsteekkien ajoista lähtien, ja siksi vuosittaisen vainajien juhlan koristeet ovat yleensä keltaisia. Meksikolaisessa kosmologiassa keltainen liitetään puolestaan uudistumiseen: se on maan väri ennen vehreää sadekautta.

Ei vihreää ole olemassakaan

Vihreä on useissa kulttuureissa elämän ja kasvun merkki, joka yhdistyy luontoon. Vaikka erilaisia vihreiden sävyjä tuntuisi olevan luonnossa loputtomasti, on myös perusteltua väittää, ettei vihreää kuten mitään muutakaan väriä ole olemassa. Näemme nimittäin kasvin lehden vihreänä, koska sen pinta heijastaa spektrin vihreää valoa, mutta imee itseensä muut värit. Samaisen kasvin kukka imee itseensä kaikki muut aallonpituudet punaista, keltaista tai kenties sinistä valoa lukuun ottamatta.

Värikokemuksen kolme ehtoa ovat valo, pinta josta valo heijastuu, ja ihmissilmän kyky erottaa valon aallonpituuksia. Kaikki ihmissilmin nähtävä valo sijoittuu sateenkaaren alimman ja ylimmän, violetin ja punaisen, väliin.

Jos valon aallonpituus on lyhyempi kuin violetin 400 nanometriä eli metrin miljardisosaa, emme näe valoa. Tällaista valoa kutsutaan ultraviolettisäteilyksi, edelleen sitä pienempiä aallonpituuksia röntgen- ja gammasäteilyksi.

Punaisen aallonpituus on 700 nanometriä. Jos aallonpituus on isompi, kutsutaan sitä infrapunasäteilyksi, mikroaalloiksi tai lopulta radioaalloiksi, joiden aallonpituus vaihtelee kolmesta sentistä miljooniin metreihin.

Sininen ja violetti

Vaikka Pablo Picassollakin oli sininen kautensa, kuuluisin sinistä väriä käyttänyt taiteilija lienee ranskalainen Yves Klein (1928-1962). Hänet tunnettiin erityisesti monokromaattisista, yksivärisistä maalauksistaan. Siniseen hän viehtyi 1950-luvun lopulla ja rekisteröi lopulta tavaramerkikseen sinisen akryylipigmentin (International Klein Blue eli IKB), vaikkei väriä koskaan tuotettukaan kaupallisiin tarkoituksiin.

Kaupallisen värituotannon mullistus voidaan ajoittaa 150 vuoden taakse eräänsävyiseen violettiin väriin, malvaan.

Kasvitieteessä malvat muodostavat kasvisuvun, joka kuuluu Malvaceae-heimoon ja jonka lajeja esiintyy villiintyneinä puutarhakarkulaisina Pohjolassakin. Luonnossa tavattavien malvojen värit kuitenkin vaihtelevat valkoisesta vaaleanpunaiseen ja purppuraan, eikä malvaa värin nimenä juuri tunnettukaan ennen 1850-lukua.

Vuonna 1856 kahdeksantoistavuotias William Henry Perk oli mukana tutkimusryhmän assistenttina kehittämässä lääkettä malariaan. Lääkettä ei syntynyt, mutta sen sijaan Perk sai aikaan ensimmäisen synteettisen väriaineen, kivihiilipohjaisen mauveiinin. Siitä saadulle värille hän antoi nimeksi mauve eli malva. Hänen keksintönsä aloitti modernin väriteollisuuden, ja nykyisin on jo 7 500 väriä, jolla on kaupallinen nimi.

Onko musta väri?

Sateenkaaren väreihin musta ei kuulu, mutta sillä on tärkeä paikkansa kaikkien kulttuurien ja kielien värihavainnoissa valkoisen vastaparina.

Vaikka musta assosioituu länsimaissa pahuuteen ja tuntemattomaan, monien kuivien alueiden kulttuureissa musta liitetään elämään, sillä maa tummuu kastuessaan. Esimerkiksi Kenian ja Tansanian alueella elävät maasait liittävät mustan värin sadepilviin, jotka tuovat kuivaan maahan elämää.

Ihmissilmä näkee mustana väripinnan, joka ei heijasta mitään valon aallonpituuksia. Ja kun valot sammutetaan tai aurinko laskee, värit katoavat. Jää vain musta.

On vaikea sanoa, onko musta lopulta edes väri? Onneksi kiinnostus väreihin ei vaadi teoreettista tietämystä saati fysiikan arvosanoja. Näkemisellä pärjää pitkälle.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007