Ville Hoikkalaa naurattaa. Kuvassa on Villen kaveri, ei asiakas. (Kuvaaja: Jani Laukkanen)
Vanhaan viinatehtaaseen rakennettu Helsingin käräjäoikeus näyttää vähän väärään paikkaan eksyneeltä lentokentältä. Sisään päästäkseen vierailija kulkee metallinpaljastimen läpi, laukku kulkee omaa rataansa läpivalaisuun. Ala-aulan valotaulu kertoo mikä juttu missäkin istuntosalissa alkaa.
Ville Hoikkala, 31, on käräjäoikeuden vartijoille tuttu naama, talon vakiokalustoa. Tänään maahanmuuttoasioita hoitavalla lakimiehellä on tiedossa kaksi säilöönottoistuntoa: toisessa päämies on tsetseeni, toisessa nigerialainen. Molemmat odottavat maasta karkoittamista.
”Kun poliisi viitsii pyytää säilöönottoa, niin aina se käytännössä menee läpi. Nämä istunnot ovat aika lailla suunpieksäntää ja teatteria”, Hoikkala kuittaa.
Eivät istunnot kuitenkaan merkityksettömiä ole, hän muistuttaa. Lain mukaan oikeuden on kahden viikon välein harkittava, ovatko säilöönoton edellytykset yhä voimassa. Tärkeitä istunnot ovat säilöönotetun henkiselle hyvinvoinnillekin: asian säännöllinen käsittely muistuttaa, ettei ihmistä ole unohdettu.
Kolme vuotta sitten lakimieheksi valmistunut Hoikkala on jo ehtinyt nähdä lukemattomia samanlaisia istuntoja.
Hoikkalan opiskeli lakia Rovaniemellä. Siellä oli myös turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, ja sen srilankalaisia asiakkaita sattui fuksivuonna kahvilassa viereiseen pöytään. Pian Hoikkala löysi itsensä tamiliyhdistyksen pikkujouluista ihmettelemästä hauskaa tunnelmaa ja ”hirveän huonoa suomea” puhunutta tummaihoista joulupukkia.
”Pikkujouluissa kävi ilmi, että lueskelen oikeustiedettä yliopistossa. Illan mittaan mulle tuotiin kaikenlaisia papereita katsottavaksi, että kun olet jo puoli vuotta ehtinyt lakia lukemaan, niin mitäs tässä paperissa sanotaan”, Hoikkala muistelee virnuillen.
Pikkuhiljaa maine avuliaasta oikeustieteen ylioppilaasta kiiri ja puhelimet alkoivat soida. Ulkomaalaisten asemaan liittyviä kyselyjä tuli milloin mistäkin päin Suomea.
Mopovarkauksista ihmisoikeuksiin
Nyt Hoikkalalla on oma lakiasiaintoimisto, ja töitä enemmän kuin itse ehtii tehdä. Jutuista jotakuinkin 40 prosenttia on oleskelulupajuridiikkaa, toiset 40 rikosasioita ja loput sekalaista silppua. Rikosjutuissakin moni asiakkaista on ulkomaalainen.
”Jutut eivät aina liity maahantuloon. Joku on muuten vaan töpeksinyt täällä tai joutunut itse rikoksen uhriksi”, Hoikkala tarkentaa.
Suomessa valtaosa maahanmuuttoasioista keskittyy pääkaupunkiseudulle ja piirit ovat pienet, lakimiestenkin. Yrittäjäksi ryhtynyt Hoikkala arvioi, että vain parikymmentä lakimiestä saa edes viidesosan tuloistaan maahanmuuttoasioista. Ja heistä aika monen naama on tuttu.
Uravalintaansa Hoikkala on tyytyväinen. ”Tämä on mielenkiintoista ja monipuolista. Selvitellään milloin myllypurolaisten mopovarkauksia, milloin jonkun kaukaisen maan ihmisoikeustilannetta.”
Maahanmuutto- ja rikosasioita leipätyökseen hoitava juristi tutustuu työssään sellaiseen siivuun kotimaastaan, johon moni keskiluokkainen suomalainen ei koskaan törmää. Miten työ vaikuttaa omaan maailmankuvaan?
”Tässä ammatissa näkee kuinka paha ja hyvä – rikos ja rehellisyys – ovat varsin suhteellisia käsitteitä”, Hoikkala sanoo. ”Tietenkin kysymyset globaalista eriarvoisuudesta näkee selvästi. Suomessa siivooja tienaa viikossa sen, mitä jonkun afrikkalaisen maan lääkäri useassa kuukaudessa.”
Kaikkein köyhimmät maat eivät edes näy maahanmuuttotilastoissa, sillä niistä ei ole varaa lähteä Suomeen onnea etsimään. Matka turvapaikkaa hakemaan maksaa.
”Tässä työssä oppii näkemään Suomen positiivisessa valossa, paikkana johon moni haluaa. Omaa suomalaisuuttaan luotaa ihan eri tavalla, osaa olla siitä ylpeä ja kiitollinen”, Hoikkala jatkaa vakavana. Sitten on taas virnistyksen vuoro: ”Suomi ei kuitenkaan ole sama kuin Suomen valtio tai virkakoneisto. Suomalaisuuteen mahtuu paljon parempaakin kuin virallinen Suomi.”
Absurdin rajoillakin on joskus menty. Rankimmat kokemukset ovat perua opiskeluajoilta, jolloin turvapaikkaa hakeneen tamilin kidutusjälkiä kirjattiin ylös yhdessä lääkärin kanssa. Miehen ruumiista löytyi lukemattomia tupakalla poltettuja arpia. Se ei virkakoneistoa kuitenkaan vakuuttanut.
”Ulkomaalaisviraston mukaan oli epäselvää, oliko sitä tupakkaa painanut kidutettu itse vai joku muu”, Hoikkala puhisee.
Tsaarinaikaista hallintoa
Helsingin käräjäoikeuden istuntosalin 208 oven pielessä oleva lista kertoo, millaisia tapauksia aamun pakkokeinoistunnossa käsitellään. Puolet jutuista on salaisia, ja saliin marssii poliisimiehiä telekuuntelu ja -valvontalupia hakemaan. Säilöönottotapaukset ovat julkisia, nimen kanssa listaan kirjattavia asioita.
Hoikkalan tämänaamuinen tapaus on pakkokeinoistunnoksi harvinainen, sillä paikalla on myös yleisöä: tsetseenimiehen kaksi suomalaista ystävää, Hoikkalallekin tuttuja. Tuttu on tulkkikin, ja odotellessa ehditään vaihtaa kuulumisia. Lakimiehen työstä iso osa on odottelua, sillä oikeudenkäyntien aikataulut tapaavat venyä.
Hoikkalan edustamien miesten juttujen käsittely sujuu lopulta vauhdilla, ja molemmat asiakkaat palautetaan säilöön. Päätöksen perusteluna on näissä oikeudenkäynneissä se tavanomaisin: piiloutumisen estäminen. Kukaan ei muuta odottanutkaan.
Suomen maahanmuuttopolitiikasta Hoikkalalla riittää sanottavaa. Työperäinen maahanmuutto on viime vuosina tehty liian vaikeaksi, vaikka pääkaupunkiseudulla on pulaa suorittavan työn tekijöistä ja halukkaita tekijöitä maan rajojen ulkopuolella. Hoikkalan mukaan tarpeiden ja byrokratian ristiriidasta poikii paljon turhaa, kuten vaikka nuorten miesten avioliitot ”päihdeongelmaisten mummojen kanssa”. Suomalaisen perheenjäseneksi hankkiutuminen kun takaa oikeuden tehdä työtä.
Kun uusi hallitusohjelma haastattelun jälkeen julkistetaan, Hoikkala riemuitsee puhelimessa. Maahanmuutto-osio näyttää hyvältä: työperäistä muuttoa helpotetaan, työpaikan jo saanut voi hakea oleskelu- ja työlupaa Suomesta käsin, viisumia Suomeen voi hakea muiden Schengen-maiden edustustoista. Hieman kyllä nikotuttaa se, että maahanmuuttoasiat siirtyvät sisäministeriöön.
”Siellä hallintokulttuuri on ihan tsaarinaikaista. Ja tämän saa ja kannattaa sanoa ääneen!” Hoikkala kuittailee.
Hoikkala on värikäs ja selkeäsanainen puhuja, eikä miehen mielipiteitä tarvitse arvailla. Kielenkäyttö äityy välillä värikkääksikin.
Samalla puhe tuntuu kuitenkin myös harkitulta: lipsahduksia ei suusta pääse, eikä puhe vahingossa luisu aiheesta toiseen. Hoikkala kirjoitti taannoin kolumneja Ylioppilaslehteenkin, eikä niitä vaivannut montaa vähemmän äkkiväärää kolumnistia kiusaava toisaalta-toisaalta-tauti.
Mistä moinen sanomisen varmuus?
”Oikeussalikulttuurissa arvostetaan ytimekästä ja selkää ilmaisua. Jos vähänkin menet puhumaan asian vierestä, niin tuomari keskeyttää varsin äkkiä.”
Lakimies on puhetyöläinen, ja sen kuulee, mutta kyllä ytimekkään ja selkeän ilmaisun taustalta löytyy myös äkkijyrkkiä mielipiteitä. Ja tapa päätyä sinne, missä tapahtuu.
Hoikkalan CV:hen on kertynyt sellaisiakin ansioita kuin syyte avunannosta väärän todistuksen antamiseen viranomaisille ja epäily avunannosta mellakkaan. Ensimmäisen syytteen poiki keskustelu ulkomaalaislaista, jälkimmäisen epäilyn taas viime syyskuisen Smash Asem -mielenosoituksen osanottajilla tekstiviestinä kiertänyt tieto lakimies Hoikkalan puhelinnumerosta.
”Käsittääkseni olen ainoa suomalainen, jota on epäilty avunannosta mellakkaan”, Hoikkala hirnuu.
Sekä syytteen hylkäämispäätös että esitutkinnan lopettamispäätös koristavat nyt toimiston seinää.
Yrittämisen ihanuus
Hoikkala on yrittäjä ja hehkuttaa sitä, miten yksityissektori on koko yhteiskunnan veturi. Yhtä varmasti hän kuitenkin paasaa myös siitä, että heikoimmista on pidettävä huolta. Miehen tunkeminen oikeisto-vasemmisto ‑akselille ei hevin onnistu.
”Kyllä mä periaatteessa maksan veroja mielelläni, jos niitä käytetään järkevästi.”
Ehkä avain Hoikkalan asenteisiin ja arvoihin löytyykin jostain muualta. Opiskeluaikoina mies löysi tiensä Rovaniemen helluntaiseurakuntaan. Helluntailaisuus vetosi paitsi ”avoimuutensa ja lämpönsä” myös henkilökohtaisen ratkaisun korostamisen vuoksi: seurakuntaan kuuluvat vain ne, jotka ovat itse siihen aikuisena päättäneet liittyä.
Työssään Hoikkala ei uskonnosta puhu, ellei kysytä. Arvomaailma auttaa, kun pitää pystyä kohtaamaan epämiellyttäviäkin rikoksia tehneitä asiakkaita ihmisinä.
Hieman usutettuna Hoikkala innostuu analysoimaan suomalaisten uskonnollisten ryhmien eroja.
”Villeimmissä karismaattisissa ryhmissä on paljon taiteilijoita, konservatiivisemmissa rymissä taas insinöörejä. Sitten on tasapainoisempia ja maltillisempia porukoita kuten Vapaakirkko ja Kansan Raamattuseura. Siellä on paljon opettajia, hoitajia ja lääkäreitä, joiden elämä on yleensä aika tasapainoista.”
Toisenlaisia iltasatuja
Vähän huhtikuisen oikeudenkäynnin jälkeen käräjäoikeuden toisen kerroksen aulan täyttää toisennäköisten miesten armeija. Tummista puvuista ja hohtavan valkoisista paidankauluksista huokuu raha ja vaikutusvalta – tai ainakin sen tavoittelu. Alkamassa on talousrikosvyyhteen liittyvä sisäpiirisyytösten käsittely, joka on vetänyt paikalle paljon väkeä, myös toimittajia.
Ero Hoikkalan olemukseen on silmiinpistävä. Hoikkalan ulkomuodolla sulautuisi Suomessa kaikkialle, jossa kaivataan perusasiallista insinööriä, lääkäriä tai muuta valkokaulustyöläistä. Asialliset hommat hoidetaan asiallisesti, kertoo vaateparsi.
Kovin moni muu asia Hoikkalassa ei ihan heti tavallisen muottiin mahdukaan. Räväkkä helluntailainen, yrittäjähenkinen köyhien puolustaja, isänmaallinen maahanmuuttojuristi.
Istuntosalin ulkopuolella on taas pari tuttua moikattavana. ”Uutistoimisto” Hoikkala ehtii ohimennessä huikata, että salissa on vastassa vanha tuttu poliisimies. ”On näköjään taas ulkomaalaispoliisissa, vaikka katosi välillä järjestyspoliisin puolelle.”
Ikenet vilkkuvat kuin Alexander Stubbilla konsanaan, kun Hoikkala kertoo menneistä tapaamisista oikeussalissa. Sama poliisimies on ollut pari kertaa vastassa, kun maahanmuuttajaa on epäilty törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Tuuletus ei ole kaukana, kun Hoikkala kuvailee, kuinka molemmilla kerroilla syytteet saatiin komeasti nurin.
Miehestä ei taideta ihan kaikkialla pitää.
Hoikkala kuuluu kristillisdemokraattisen puolueeseen, ja asioihin vaikuttaminen myös politiikan keinoin kiinnostaa. Mutta ei ihan vielä. Paremmalle puoliskolle on tullut luvattua, ettei politiikkaan sekaannuta, ennen kuin lapset ovat kouluiässä.
Sittenkö siis?
”Joo. Silloin ei enää tarvitse lukea iltasatuja”, Hoikkala kuittaa.
Eli kun ei lueta iltasatuja niin…
”…niin luetaan toisenlaisia satuja”, Hoikkala jatkaa toimittajan lausetta ja räjähtää taas kerran äänekkääseen nauruun.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 06-07/2007