Olen tänä kesänä katsellut paljon kotiseutuni Pohjois-Satakunnan peltomaisemia. Suvussani saa mennä kolme sukupolvea taaksepäin ennen kuin löytää maanviljelijän, joten peltokasveja en tunnista.
Oikeastaan kesannolla olevat pellot ovat mielestäni komeimpia. Mutta pellot ja niityt kuuluvat joka tapauksessa lapsuuteni maisemaan.
Tilastojen mukaan olen tässä suhteessa hyvinkin tavallinen. Meidän kolmekymppisten syntyessä puolet suomalaisista asui maalla. Mutta nykyisin maa-, riista- ja kalatalous työllistää vain neljä prosenttia suomalaisista. Pellot ovat harvalle työpaikka, mutta monelle osa lapsuutta.
Katseluani on värittänyt muisto toukokuisesta keskustelusta Sambiassa.
”Euroopan maataloustuet on poistettava. Ne pönkittävät kallista maataloustuotantoanne ja syövät afrikkalaisilta tuottajilta markkinat”, muotoili Dominique Chanda sambialaisten kumppanijärjestöjemme yhteisen huolen.
”Tuet on poistettava, jotta Afrikankin maatalouteen kannattaa investoida, meilläkin on jotain myymistä ja voimme auttaa itsemme ylös köyhyydestä.”
Haukoin silloin henkeäni. Eihän maataloustukien lopettamisesta sovi puhua. Pelkkä tukien uudistus on Suomessa lähes tabu, olkoonkin että uudistaminen on Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjen ja Euroopan unionin budjetin vuoksi välttämätöntä. Suomi ja pari muuta EU-maata jarruttavat tukimuutoksia hampaat irvessä.
Tosin irvistys tuottaa varsin keskinkertaisia tuloksia. Suomalaisten maatilojen määrä on 15 vuodessa puolittunut. Sen odotetaan puolittuvan jälleen vuosikymmenen sisällä.
Maatalous on maamme merkittävin Itämeren kuormittaja. Euroopan tilat tuottavat ruokavuoria ja -järviä, jotka vievät kehitysmaiden tuottajilta markkinoita kehitysmaissa sekä Euroopassa ja lisäävät köyhyyttä.
Lyhyesti sanottuna: maataloustukijärjestelmämme ei täytä sille asetettuja tavoitteita. Tulokset ovat kaukana hallitusohjelmiin kirjatusta tavoitteesta tukea perheviljelmiä ja ekologista lähiruuantuotantoa.
Sambialaisten kumppaneidemme tavoitteissa ei lähiruokaa edes mainittu. He puhuivat maataloudesta köyhyyttä vähentävän talouskasvun moottorina ja puolsivat vapaampaa maatalouskauppaa.
”Ei meillä ole varaa jättää maataloutta omavaraistalouden piiriin, kun teollisuus- ja palvelukauppaa vapautetaan. Mitä me myymme kansainvälisillä markkinoilla, jos maataloustuotteillemme ei ole markkinoita eikä maatalouteemme kannata investoida?”
Voisiko maataloustuet kohdistaa siten, ettei yhdelle annetusta tuesta koidu toiselle ongelmia? Euroopan unioni on irrottanut tuet tuotannosta, joten ne eivät enää kasva tuotannon määrän kasvaessa.
Tavoitteena on ylituotannon vähentäminen ja ympäristön tilan parantaminen. Voisimmeko Suomenkin maataloustuissa siirtyä tukemaan kauniin maaseutumaiseman säilyttämistä?
Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen sihteeri
Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007