Rajpal Ganguli kiinnittää tyttölapsikampanjaa varten piirtämäänsä sarjakuvaa Rajastanissa. (Kuvaaja: Sharad Sharma / World Comics India)

Luovilla aloilla ei ole perinteisesti katsottu olevan juuri virkaa kehitysyhteistyössä. Niillä voi kuitenkin olla tärkeä rooli kestävän sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen edistämisessä sekä köyhyyden vähentämisessä.

Kulttuuritoimialoihin liittyvän kehitysyhteistyön tarkoituksena on vahvistaa yhteistyömaiden kulttuurisektoria sekä edistää aktiivista yhteiskunnallista osallistumista.

Tällä työllä on selkeät yhtymäkohtansa myös ihmisoikeuksien edistämiseen, kulttuurienvälisen ymmärryksen lisäämiseen sekä hyvään hallintoon. Kulttuurinen vapaus ja moninaisuus ovat myös itsenäisiä kehitystavoitteita.

”Reilu kulttuuri merkitsee kulttuuristen oikeuksien toteutumista ja osallisuutta kulttuuriseen merkityksenantoon ikään, sukupuoleen, vähemmistöasemaan, kieleen, vammaisuuteen, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriseen taustaan katsomatta.”

”Näiden tulisi toimia ohjenuorana myös kehitysyhteistyössä”, totesi kulttuuriministeri Stefan Wallin Pohjoismaiden ministerineuvoston Reilu kulttuuri -seminaarissa Espoossa.

Näkökulmasta välineeksi

Suomalaisessa kehityspolitiikassa kulttuurista on yleensä puhuttu näkökulmana kehitysyhteistyöhön. Kulttuurin avulla voidaan esimerkiksi edistää vuoropuhelua eri ryhmien välillä. Nyt kulttuuri on alkanut kiinnostaa laajemmin myös kehitysyhteistyön kohteena.

Pohjoismaista varsinkin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on ryhdytty järjestelmälliseen kehitysyhteistyöhön kulttuuritoimialojen osalta. Kaikilla näillä mailla on äskettäin ilmestyneet linjaukset kulttuuri- ja kehityspolitiikasta, mikä on herättänyt mielenkiintoa myös Suomen ulkoasiainministeriössä.

Kansainvälisessä keskustelussa kulttuurin ja kulttuuritoimialojen merkitys kehitysyhteistyössä on noussut esille muun muassa Unescon ja Euroopan neuvoston työssä ja viime aikoina myös Euroopan komission kautta.

Unescon kulttuurista moninaisuutta edistävä sopimus nostaa kehitysmaiden kulttuurin esiin monessa kohdin. Myös Suomi on ratifioinut sopimuksen.

Kulttuurisektorin kehitysyhteistyössä koulutetaan tekijöitä, edistetään kulttuurituotantoa ja autetaan ammattilaisia verkostoitumaan. Samalla edistetään yhteistyötä pohjoisen ja etelän ammattilaisten ja organisaatioiden välillä.

Lukutaitoa edistetään maailman köyhimmillä alueilla kehittämällä kirjastoja, tukemalla lastenkirjallisuuden julkaisua sekä erilaisilla lukutaitokampanjoilla.

Museoille suunnatun tuen tarkoituksena on edistää kulttuuriperinnön suojelua, joka monessa maassa on vaarassa salakuljetuksen tai konfliktien vuoksi.

Rahoitus kortilla

Nuori poika tutkii seinäsarjakuvaa Shantilan pakolaisleirissä vuonna 2005. (Kuvaaja: Johanna Rojola / Maailman sarjakuvat ry)

Suomessa kulttuurisektorin kehitysyhteistyötä on tehty jo jonkin aikaa. Hyvänä esimerkkinä toimii Maailman sarjakuvat, piirtäjien ja kansalaisjärjestöaktiivien yhdistys, jolla on projektiyhteistyötä muun muassa Intiassa, Tansaniassa ja Mosambikissa.

Projekteissa hyödynnetään sarjakuvaa ruohonjuuritason viestintävälineenä ja eri maiden arkitodellisuuden kuvaajana. Hankkeesta julkaistiin vastikään kirja Grassroots Comics, joka opastaa sarjakuvatyöpajojen suunnittelussa.

Myös monet festivaalit tekevät yhteistyötä kehitysmaiden kanssa tuoden taiteilijoita Suomeen, näistä suurimpina Maailma kylässä sekä Faces Etnofestivaali.

Yksittäisiä, pääosin kansalaisjärjestöjen toteuttamia hankkeita laajempiin toimiin ollaan vasta nyt ryhtymässä. Esimerkiksi Ruotsin kehitysyhteistyöstä vastaava SIDA satsaa kulttuurityöhön vuosittain 30 miljoonaa euroa, kun Suomessa puhutaan parista miljoonasta. Valtion rahoituksen lisäksi mukaan kaivataan taideorganisaatioita.

Reilu kulttuuri – kestävän kehityksen kulttuuri -seminaari keräsi toukokuun lopulla pääkaupunkiseudulle kaksipäiväiseen seminaariin kehitysyhteistyön ja kulttuurialojen toimijoita ja virkamiehiä Pohjoismaista.

Seminaarin pääpuhujina kuultiin kirjailija Henning Mankellia sekä eteläafrikkalaista kulttuuritoimenjohtaja Palesa Kadia. Seminaarin aikana nähtiin myös Mankellin ohjaama, mosambikilaisen Teatro Avenidan esittämä näytelmä Noran tyttäret.

Henning Mankell viittasi alustuksessaan afrikkalaiseen sananlaskuun:

”Miksi ihmisellä on kaksi korvaa mutta vain yksi kieli? Koska meidän pitää kuunnella enemmän ja puhua vähemmän.”

Kulttuurialankin yhteistyö edellyttää avunantajilta nimenomaan kuuntelemisen taitoa, kykyä kuunnella ja välittää siitä, mitä kehitysmaiden edustajat haluavat ja pitävät tärkeänä.

Afrikan tunnetuin teatteri?

Toukokuisen Reilu kulttuuri -seminaarin kyljessä nähtiin Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa mosambikilaisen Teatro Avenida -teatterin portugaliksi esittämä versio norjalaisen Henrik Ibsenin näytelmästä. Kielten ja maiden sekamelska kertoo paljon globalisaatiosta – vaan miksi kaikista afrikkalaisista teatteriryhmistä juuri Teatro Avenida päätyi reilun kulttuurin mannekiiniksi?

Teatro Avenida on hyvä teatteri, mutta pienen maan paraskaan teatteri harvoin pääsee ulkomaailman tietoisuuteen.

Avenidalla on kuitenkin harvinaisen nimekäs mainosmies: ruotsalainen menestyskirjailija Henning Mankell. Teatterin toiminnassa mukana oleva Mankell on jo kauan asunut puolet vuodesta Mosambikissa – ja Mosambik sekä Teatro Avenida muistetaan mainita liki kaikissa Mankellista kertovissa lehtijutuissa.

Teatteri ympäristöineen seikkailee myös monessa Mankellin kirjassa. Comédia Infantilissa katupoika tekee kuolemaa sen katolla, ja tuoreessa Kennedyn aivot -kirjassakin käydään sen naapurissa sijaitsevassa leipomossa.

Pia Laine

Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007