Niin lähellä mutta niin kaukana. Fayed Tahalla ei ole lupaa astua omille mailleen kukkulan rinteessä. (Kuvaaja: Sanna Negus)

Helmikuisena yönä vuoden alussa israelilaiset sotilaat tunkeutuivat Bir Nabalan kylävaltuuston ja islamilaisen veronkannon viraston tiloihin.

Sotilaat veivät mukanaan viisi tietokonetta ja muun muassa Bir Nabalan ja sitä ympäröivien 16 muun kylän maanomistukseen ja maan verotukseen liittyviä asiakirjoja.

Israelin armeija ei yleensä selittele toimiaan. Se viittaa usein vain ”terroristeille kulkeutuvien rahavirtojen tutkimiseen”.

Bir Nabalassa sen sijaan uskotaan, että takavarikot ovat osa suurempaa kampanjaa, jolla yritetään häivyttää palestiinalaisten maanomistushistoria. Sen jälkeen on helpompaa valjastaa maa – omistusnäytön puuttuessa – vaikkapa juutalaisten siirtokuntien käyttöön.

Tapaus on merkityksellinen Suomelle, sillä Suomi rahoittaa yhdessä Maailmanpankin kanssa Bir Nabalassa ja kahdessa muussa kylässä hanketta, jossa kehitetään palestiinalaisten maarekisteriä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta 40 vuoteen, kun palestiinalaisten maita rekisteröidään. Pilottikylissä on tarkoitus rekisteröidä yhteensä tuhat hehtaaria maata eli vajaa viidennes Länsirannasta.

Kylä muurin kupeessa

Bir Nabala on 9 000 asukkaan taajama, jotakin pikkukaupungin ja kylän väliltä. Alue on rauhallinen, ellei peräti unelias, eikä siellä ole käyty suuria taisteluja. Israelin miehitysvalta kuitenkin tuntuu ja näkyy, sillä kylän eteläreunan halkaisee muuri.

Palestiinalaiset kutsuvat sitä apartheid-muuriksi, israelilaiset turva-aidaksi. Sen tarkoituksena on estää itsemurhapommittajien iskut Israelin puolelle.

”Kylämme oli ennen osa Jerusalemia, mutta muurin takia tie katkaistiin jo vuonna 2002. Muuri rakennettiin kaksi vuotta sen jälkeen. Tämä oli 16 kylän solmukohta – ennen Jerusalemiin oli vain 10 minuutin matka”, Bir Nabalan kunnanjohtaja Hajj Tawfiq al-Nabali kertoo.

Kafiya-palestiinalaishuivin päähänsä kietaissut 73-vuotias al-Nabali valittelee sitä, ettei voi käydä enää Jerusalemissa, varsinkaan rukoilemassa al-Aqsan moskeijassa, joka on muslimien kolmanneksi pyhin paikka.

Muuri on myös lähestulkoon tappanut talouselämän Bir Nabalassa. Kaikki muurin viereiset kaupat on suljettu ja kadut kumisevat tyhjyyttään – vain rähjäinen autokorjaamo sinnittelee.

Kylä ei ole siltikään köyhä, sillä autioiden talojen asukkaat ovat töissä ulkomailla, etupäässä Yhdysvalloissa. Rinteillä näkyy hulppeita taloja vihreine nurmikkoineen ja suihkulähteineen.

Rukousnauha tuo lohtua Ahmad Muhamed Sharaunille, joka levähtää muurin pätkän päässä Bir Nabalasta. (Kuvaaja: Sanna Negus)

Muuri estää myös vapaan liikkumisen, vaikka monella kyläläisellä onkin liikkumista helpottava Jerusalemin henkilöllisyystodistus.

Hebronista aamuvarhain taivaltamaan lähtenyt Ahmad Muhamed Sharauni ei sellaista omista. Kaksi nuorta israelilaissotilasta saattaa hänet takaisin muurin alkupäähän, johon hän lysähtää toivottomana.

”Halusin mennä Jerusalemiin katsomaan 97-vuotiasta äitiäni, joka on sairaalassa”, mies selittää.

Vieressään hänellä on musta kangassäkki, jossa on kolme kotoa mukaan napattua mattoa. Hän yrittää myydä niitä, jotta saisi matkarahat kokoon.

Sotilaat seuraavat rauhallisena keskusteluamme, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Sharauni saa yrittää turhaan sekä kaupustelua että rajanylitystä.

Tieto tasoittaa epäluuloja

Kun muuri rakennettiin kolme vuotta sitten, monen kyläläisen maita jäi muurin toiselle puolelle, saavuttamattomiin.

Suomalaisten tukema rekisterihanke ei auta näiden maiden dokumentoinnissa, sillä rekisteröinti on rajoitettu koskemaan vain niin sanottuja A- ja B-alueita. Ne kuuluvat Oslon rauhanprosessissa määriteltyyn palestiinalaisten hallinnoimaan alueeseen, kun taas C-alueet ovat edelleen Israelin alaisuudessa.

Kunnanvaltuuston jäsen Fayez Taha haluaa näyttää, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Hän osoittaa parvekkeeltaan kohti maatilkkua kivisessä rinteessä. Sen rajoja on vaikea hahmottaa, mutta Tahalle kuva maasta on piirtynyt tarkkana mieleen: hän ei voi tehdä muuta kuin katsella sitä.

”Parinkymmenen hehtaarin maatilkkuni kuuluu C-alueeseen, eli en voi kehittää sitä mitenkään. Jos menisin sinne, minut varmaan pidätettäisiin”, Taha puuskahtaa. Hänen unelmissaan rinteessä seisoisi talo jos toinenkin.

”Maa itsessään on hyvin arkaluontoinen asia palestiinalaisille. Siitä ei uskalleta puhua, sillä konflikti liittyy niin tiiviisti maahan. Koska rekisteröinti ei koske muurin takana olevaa maata, monet kyläläiset eivät luota meihin”, kertoo hankkeen tiedotuksesta vastaava Felesia Barghouti.

Barghouti kertoo monen alkuun epäilleen hankkeen olevan israelilainen tai palvelevan Israelin intressejä. Heille piti selostaa, että hanke on palestiinalainen ja miksi rekisteröiminen edelleen kannattaa.

”Miksi Israel pystyy valtaamaan maitamme niin helposti? Ihmisillä ei ole mitään papereita”, Barghouti sanoo.

Tällä hetkellä noin 40 prosenttia Länsirannan juutalaisista siirtokunnista sijaitsee palestiinalaisten yksityismailla.

”Heikkoutemme on ollut asiakirjojen puute: emme ole voineet mennä oikeuteen, kun Israel on takavarikoinut maata”, kyläpäällikkö al-Nabali selittää.

Rekisteröity maa arvossaan

Hankkeessa mukana olevan suomalaisen asiantuntijan Tuomo Heinosen mukaan projekti on tärkeä monella tasolla.

”Maan systemaattinen rekisteröinti on tärkeää yhteiskunnan kannalta. Maankäytön ohjaus ja kaavoitus helpottuu, kun tiedetään luotettavasti, kuka mitäkin maata missäkin omistaa.”

Rekisteröinti mahdollistaa myös luotettavan ja tasapuolisen maan verotuksen.

”Toisaalta yksittäisten maanomistajien omistusoikeus varmistuu: kun rajat maastossa merkitään, maan ja kiinteistöjen kaupanteko ja perintöasiat selkiintyvät, ja rekisterissä olevaa maata voidaan käyttää vaikkapa lainojen vakuutena”, Heinonen jatkaa.

Vaikka maanomistajat yleensä tietävät, missä rajat menevät, vain noin neljännes Länsirannan maasta on rekisteröity virallisesti.

Maita ei ole rekisteröity systemaattisesti sen jälkeen, kun Israel miehitti Jordanjoen länsirannan vuonna 1967.

Maarekisterihankkeessa on kohdattu myös perinnönjaon ja palestiinalaisen kulttuurin ongelmia. Felesia Barghouti kertoo, että erityisesti Qarawat Bani Zaidin kylässä hankaluudet liittyvät sukupuolirooleihin ja naisten oikeuksiin.

”Kylän miehet pitävät naisia taka-alalla ja puhuvat itse heidän suullaan. Naiset eivät uskalla kysyä veljiltään, mitkä heidän oikeutensa maahan ovat. Sitten he menevät naimisiin, eivätkä taaskaan tiedä, mitkä heidän oikeutensa ovat.”

Heinonen toivoo, että 10-15 vuoden kuluessa loputkin Länsirannan maista saataisiin rekisteröityä. Alun kangertelun jälkeen hän on tyytyväinen hankkeen etenemiseen.

”Ennen kaikkea maanomistajat ovat olleet valtavan motivoituneita ja kiitollisia saatuamme vaikeissa olosuhteissa tuloksia ja näyttöjä aikaiseksi.”

Oppi näyttää siis menneen perille ainakin Bir Nabalassa.

”Rekisteröinti on tärkeää, ja toivon että se luo turvallisuuden tunteen omistusoikeudesta. Eihän se tosin suojele meitä suoraan Israelin armeijalta, vaan auttaa palestiinalaisten omassa kehityksessä”, kunnanjohtaja al-Nabali tuumaa.

Miksi maarekisterillä on väliä?

Maarekisteristä löytyy tieto siitä, kuka minkäkin maan virallisesti omistaa. Samalla maan rekisteröinti takaa luotettavan maata koskevan verotuksen.

Suomi on mukana palestiinalaisalueiden maarekisterihankkeessa, joka kehittää maanmittaushallintoa sekä kouluttaa alan henkilöstöä.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 08/2007