Eksoottinen tanssi suomalaisessa jumppasalissa

Vaikka suomalaisia tanssiessa ujostuttaakin, etnisten tanssien opettajat saavat saleihinsa lukuisia innokkaita aloittajia. Monen natiiviopettajan opetustyyli poikkeaa suomalaisesta, mutta uudet opettelun tavat myös auttavat liikkeiden oivaltamisessa. Opettajia yhdistää haaste säilyttää tanssi alkuperäisessä muodossaan sen synnyinsijan ulkopuolella.

Tuttu stereotypia suomalaisen oppimisesta on tämä: Kun kyseessä on tanssi, jokainen askel tai käden heilautus on osattava ensin teoriassa. Seuraavaksi harjoitellaan salaa kotona peilin edessä, ja vasta kuukausien jälkeen uskaltaudutaan liikkeelle musiikin tahdissa – ja silloinkin omia taitoja vähätellen.

Toisinkin voisi olla: kun tanssiin heittäytyy ja antaa rytmin tempaista, liikkuva keho oppii vieraitakin rytmejä kuin luonnostaan.

Siinä missä lapsia lähetettiin balettitunneille hyvän ryhdin toivossa, tullaan eksoottisten tanssien tunneillekin usein mielikuvien varassa. Suomalainen etsii salsasta liikettä lantioonsa tai argentiinalaisesta tangosta viehkeyttä askellukseensa.

”Toiset kiinnostuvat kulttuurista, toiset haluavat hikijumppaa – ja jotkut tulevat ihan vaan sattumalta”, luettelee afrikkalaista tanssia opettava Outi Kallinen.

Usein afrotanssin fyysisyys yllättää ensikertalaiset.

”Joka syksy innokkaita täti-ihmisiä tulee puuskuttamaan tunnin jälkeen, että eivät olisi ikinä ajatelleetkaan, että tämä on niin ihanaa, eivät ole moneen kymmeneen vuoteen harrastaneet mitään liikunnallista!”

Outi Kallinen on opiskellut länsiafrikkalaisia tansseja Guineassa, Senegalissa ja Burkina Fasossa. Hän vaikuttaa Wonuwali-ryhmässä, joka tekee länsiafrikkalaista tanssia ja musiikkia Suomessa. Tanssinopettajaa motivoi afron kokonaisvaltaisuus.

”Afrossa pääsee heti tanssin riemuun kiinni, ja koko kropalla. Myös musiikilla on tärkeä osa.”

Alkuperäiskulttuuria vaalittava tanssissakin

Outi Kalliselle on tärkeää pyrkiä säilyttämään afrikkalaisen tanssin alkuperäisyys opetuksessaan. Afrikkalaisen rytmiikan sävyt jäävät helposti pois tai pelkistyvät, kun tanssi irrotetaan syntysijoiltaan.

Tanssien muunteluun Kallinen suhtautuu kriittisesti.

”En henkilökohtaisesti tykkää siitä, että lähdetään muuttamaan toisten alkuperäiskulttuuria, jos ei oikeastaan tiedetä, mistä on kyse. Olen jonkin verran niuho näissä asioissa, vaikka toisaalta taiteilijallakin on oma vapautensa.”

Outi Kallinen lisää, että tanssi elää ja muuttuu naapurimaahankin siirtyessään. Joskus tanssin sävyjen häviämiseen riittää tanssin tuominen pikkukylästä kaupunkiin.

Katia Enbuske keksi EtnoBikin, aerobisen liikunta- ja tanssimuodon niille, jotka ovat kyllästyneet rasvanpolttoaerobiciin. Enbuske kertoo, miten tärkeää keskustelu on etenkin natiiviopettajien kanssa.

”Se mikä on opettajille arkipäiväistä, on suomalaisille eksoottista. Suomalaiset haluavat nimenomaan räiskettä, läiskettä ja perinteistä askellusta!”

Enbuske muistuttaa ulkomaisia opettajia usein siitä, että tunneilla halutaan oppia juuri alkuperäistä tanssia, ei länsimaisilla höysteillä muokattua showtanssi-versiota. Muitakin eroja löytyy.

”Suomalaiset odottavat, että opettaja on valmistautunut ja että tunnilla edetään loogisesti. Monet maahanmuuttajaopettajat opettavat spontaanisti, vetäisten hatusta ne liikkeet, jotka tulevat mieleen – ja seuraavalla tunnilla tehdäänkin jotain ihan muuta.”

Myös Outi Kallinen tuo esiin opettamisen ja oppimisen perinteiden erot eri maiden välillä.

”Ei tarvitse aina osata ennen kuin pystyy tekemään. Suomalaisille asiat pitäisi usein olla pilkottu ja selitetty ennen kuin voi itse edes yrittää. Tekee hyvää opetella asioita välillä eri tavalla.”

Katia Enbusken mukaan eksoottisten tanssien tuonti Suomeen aiheuttaa joskus myös muita ongelmia.

”Tanssit ovat niin uusia ja kulttuurit niin vieraita, että harrastajilla ei ole vertailukohtaa. Ihmiset eivät tunnista, mikä on alkuperäistä. Kuka tahansa kuubalainen ei osaa salsaa.”

Tangossa mies voi viedä miestä

Argentiinalaista tangoa Suomessa viisitoista vuotta opettanut Nina Krook yllättää kertomalla, että hänen kursseillaan aloittaa toisinaan enemmän miehiä kuin naisia. Krook kuvaa argentiinalaista tangoa voimakkaan maskuliiniseksi lajiksi, jossa mies päättää tanssin kulun.

”Argentiinalainen tango istuu suomalaisille tosi hyvin, koska se on jotenkin sisäänpäin kääntynyttä. Se on kahden ihmisen juttu. Tangon saa pienillä asioilla näyttämään hyvältä, jo pelkkä oikea asento luo tangon tunnun.”

”Argentiinassa tangossa kierrätetään pareja jatkuvasti. Kun sitä yrittää tunneilla täällä, ihmiset eivät yleensä tykkää. Pasmat menevät helposti sekaisin, jos tuttu pari vaihtuu uuteen”, Krook kertoo.

Suomalaisia tanssioppilaita yllättää Krookin mukaan joskus myös se, että ”macholajina” pidetyn argentiinalaistangon kilpailuissa myös miehet tanssivat keskenään. Tuo pohjaa alkuperäiseen traditioon, jossa miehet opettelivat tanssin ensin keskenään – ennen kuin uskaltautuivat hakemaan naista tanssiin.

Traditiosta taidemuodoksi

Flamenco on hyvä esimerkki tanssista, joka elää edelleen vahvasti espanjalaisena traditiona, mutta on toisaalta kehittynyt nykytaiteeksi asti.

”Flamencossa on näkyvissä jotain hyvin henkilökohtaista ja primitiivistä, joka vetoaa ihmisiin kaikkialla maailmassa”, flamencotaiteilija Kaari Martin tiivistää.

Martinin mukaan autenttisuus on jokaisessa tanssijassa itsessään, espanjalaisten matkimiselle ei siis ole tarvetta. Sen sijaan Martin nostaa esille huolensa harrastajuuden ja ammattilaisuuden määrittelemisen välillä. Ero on toisinaan niin hämärä, että kuka tahansa voi kutsua itseään flamencotanssijaksi.

”Opettajan työtä tekevä ei ole automaattisesti tanssija tai koreografi, ja myös opettajaksi ryhdytään usein liian aikaisessa vaiheessa”, hän huomauttaa.

Carlos Sauran ”Veren häät” -elokuva sai Kaari Martinin 16-vuotiaana ensimmäiselle flamencotunnilleen.

”Muistan vieläkin, miten opettaja katsoi minua kieroon, koska en suostunut laittamaan hametta. Flamencon perinteinen visuaalisuus paljetteineen ja kukkineen ei ole koskaan kiinnostanut minua.”

Tieto lisää arvostusta

Helsingissä intialaista klassista tanssia ja bollywood-tyyliä opettava Shama Dikshit kertoo aina oppilailleen, mitä merkitystä erilaiset askeleet ja liikkeet kantavat.

”Minun pitää kertoa heille, milloin kuuluu hymyillä ja milloin taas ei. Koska he eivät ole tietoisia Intian kulttuurista, opetan heille kaiken pukeutumisesta lähtien.”

Dikshitin esityksissä oppilaat pukeutuvat perinteisiin intialaisiin pukuihin ja asusteisiin. Hänen mukaansa tarve alkuperäisyyden säilyttämiseen riippuu kuitenkin jokaisesta opettajasta ja tanssijasta itsestään.

”Ne, jotka haluavat nähdä intialaisen tanssin pelkkänä liikkeenä vailla merkitystä, saavat toki tehdä omat kokeilunsa.”

Myös Outi Kallinen tiivistää olennaisen.

”On hiukan sääli, että alkuperämaan rytmit ja liikkeet eivät täysin säily uudessa maassa. Toisaalta vierasmaalaisten tanssien opettelu Suomessa voi toimia niin kuin mikä tahansa taidekasvatus: mitä enemmän tietää, sitä enemmän osaa arvostaa.”

 

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 9/2007

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu